Nostan hattua Pinetop Perkinsille

Joskus tulee pakottava tarve kuunnella vanhan koulukunnan rouheaa bluesia. Loistava ja ajankohtainen levy tähän tarkoitukseen on nyt edesmenneen Pinetop Perkinsin ja Willie "Big Eyes" Smithin "Joined At The Hip".

Amerikkalainen Perkins oli yksi bluesin suurimmista nimistä! Mies julkaisi pitkän uransa aikana parikymmentä levyä, heitti säännöllisesti keikkoja ja toimi lukemattomien muusikoiden esikuvana. Viimeisen levynsä "Joined At The Hip" hän levytti Willie Smithin kanssa. Levy poiki helmikuussa Grammy-palkinnon. Perkins on vanhin muusikko, joka on saanut klassisen pystin itsellensä.

Mies keikkaili vielä 97-vuotiaanakin! Perkinsin piti tulla jopa Suomeen Rauma Blues -festivaaleille heinäkuussa. Pinetop Perkins kuoli kodissaan Teksasissa 21.3. sydänkohtaukseen.

The Morning Benders auttaa

The Morning Benders on järjestänyt tempauksen Japania auttaakseen. Yhtye julkaisi Big Echo -nimisen albumin viime vuonna. Nyt yhtye myy uutta levyä, josta löytyy Big Echo -albumin kappaleista väännetyt uudelleenmiksatut versiot. Japan Echo EP:n voi ladata yhtyeen nettisivuilta valitsemallaan hinnalla. Levyn tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. Yhtye julistaa nettisivuillansa hieman yliampuvasti: "We love you Japan".

Minun korvissani tälläiset tempaukset kuulostavat tekopyhiltä. Jos Japanin katastrofia katsoo bändin näkökulmasta, tilanne on loistava. Yhtye voi häikäilemättömästi hyötyä toisten hädästä. The Morning Benders saa ilmaista positiivista julkisuutta helposti. Jos yhtye olisi julkaissut remix-levyn tammikuussa, media olisi heti leimannut levyn helpoksi ja halvaksi rahastukseksi. Nyt yhtye voi julkaista vaikka minkälaista skeidaa hyväntekeväisyyden nimissä. Eihän nyt kukaan kehtaa levyä haukkua, hyvällä asialla kun ollaan.

Mutta ehkä olen vain liian skeptinen ja The Morning Benders ja muut lukemattomat yhtyeet (kuten Von Hertzen Brothers, joka esiintyy tänään Tavastialla Pelasta punainen pallo -hyväntekeväisyyskonsertissa) haluavat vilpittömästi auttaa. Ainakin toivon niin.

The Generationals

Ten-Twenty-Ten by Generationals from Jubadaba on Vimeo.

Tällä yhtyeellä on räväyttävä musiikkivideo. Onkohan animaattori katsellut Terry Gilliamin Python-animaatioita?

Generationalsin musiikki kuulostaa yksinkertaisesti kivalta. Generationals soittaa heleän raikasta ja kevyttä indiepoppia. Yhtyeen musiikki sopii aurinkoisten lauantai-iltapäivien taustamusiikiksi tai perjantai-aamujen tuoremehulasillisten seuraksi. Myös ikävän hammaslääkärin jälkeen Generationals piristää kumman hyvin. Mutta niin kuin englantilainen levykauppias sanoisi, that’s it. Laulaja ei ole keskivertoa parempi, eikä musiikissa ole mitään kovinkaan uutta. Mutta kun ulkona aurinko paistaa yhä enemmän ja enemmän päivä päivältä, tälläiset pikkuseikat voi antaa anteeksi. Generationals levittää hyvää mieltä. Saundissa kuuluu popin ja rockin lisäksi mukava svengi.

Generationals on julkaissut kaksi albumia. Kolmas kiekko ”Actor-Caster” ilmestyy levykauppoihin tasan viikon päästä 29. päivä. Pirteän ”Greenleaf”-poprenkutuksen voi ladata ilmaiseksi bändin nettisivuilta, eli täältä.

Hirven silmin

Tuula Närhisen kuva Suomen valokuvataiteen museon nettisivuilta

Pentti Sammallahden näyttelyssä riitti tungosta.Tänä lauantaina sen sijaan Suomen valokuvataiteen museossa Kaapelitehtaalla näyttelysalissa kierteli minun lisäkseni vain pari ihmistä.

Jaakko Heikkilän ihmiskuvat maailman eri kolkista olivat hienoja. Minusta museon kohokohta oli kuitenkin päänäyttelyn ohessa oleva Tuula Närhisen "Eläinkamerat" (1999-2002).

Tuula Närhinen on keksinyt hienon ajatusleikin: miten eri eläimet näkevät ympäristönsä? Kuvaaja on asettunut eläimen tilalle tarkkailemaan luontoa. Närhinen on rakentanut kuvaamista varten lukemattomia neulanreikäkameroita. (Jouduin yhtenä kesänä rakentamaan pahvilaatikosta neulanreikäkameran, ja voin vakuuttaa, että sillä kuvaaminen vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä.) Kuvaus on vaatinut paljon teknistä osaamista ja teoreettista tietoa, mutta myös mielikuvitusta ja heittäytymistä.

Kuvaamista varten Närhinen on perehtynyt silmän ja verkkokalvon toimintaan. Hyönteinen hahmottaa ympäristön aivan eri tavalla kuin kala, jänis tai hirvi.

Kuvat ovat taianomaisia. Ennen kuin kuviin pääsee sisälle, katsojan pitää älytä koko näyttelyn idea. Se maailma, jonka me näemme, on saanut kuvissa aivan uuden ulottuvuuden. Kuin katselisi luontoa uusien silmälasien läpi! Näyttely haastaa katsomaan asioita eri perspektiivistä. Se, että näemme niin kuin näemme, ei ole itsestäänselvyys.

Näyttelyssä on myös havainnollistettu selkeästi neulanreikäkameran toimintaperiaate. Näyttely onkin oiva valokuvaamisen teoriasta kiinnostuneelle, mutta myös antoisa kaikille muillekin.

Näyttely muistuttaa, että jokainen ihminen näkee asiat omalla tavallansa.

Papukaijamerkki The Dodosille

Sanfranciscolainen The Dodos ei ole vähäpätöinen yhtye. The Dodos on esiintynyt David Lettermanin televisio-ohjelman musiikkivieraana, julkaissut neljä levyä ja keikkaillut ahkerasti jopa Suomessa. Uusin albumi "No Color" julkaistiin 15.maaliskuuta, eli tasan kaksi päivää sitten, mutta levy oli aiemmin ennakkokuuntelussa netissä.

Meric Longin ja Logan Kroeberin uusimmalla lätyllä vierailee myös The New Pornographers -bändiläinen Neko Case. The Dodosin juuret ovat akustisessa folkissa. Kun folkin lisäksi levylle heitetään mielenkiintoisia rytmisoittimia, säröisiä kitaroita, elementtejä progesta ja persoonallista laulua, syntyy jotain uutta. Tulos on hykerryttävä ja käskee lähteä ostoksille levykauppaan heti. Ennen levyostoksille menoa kannattaa ladata bändin kappale "Don't Stop", jonka bändi tarjoaa ilmaiseksi sähköpostiosoitetta vastaan.
"No Colors" löytyy myös kokonaisuudessaan Spotifysta.

Ennustan, että tämä levy on yksi vuoden 2011 parhaimmista.

Perjantaiboogie

Vaikka perjantai onkin mennyt puhelinyhtiön asiakaspalvelun kanssa sekoillessa, päivän voi vielä pelastaa kuuntelemalla Tom Tom Club -yhtyettä. Tom Tom Club on tunnetumman Talkin Heads -bändin avioparin Tina Weymouthin ja Chris Franzin lanseeraama musiikkiprojekti. Yhtyeen nimeä kantava esikoislevy "Tom Tom Club" ilmestyi 1981. Vaikka levystä on kolmekymmentä vuotta, yhtye on vielä elossa - "Genius of Live" ilmestyi viime vuonna.

Yhtyeen esikoislevy on yhtä vauhdikas kuin limudiscon viimeinen nopea. Paksun discobiitin päälle soitetaan vinksahtaneen kuuloisia syntikka- ja bassoralleja. Paksut bassot ja hämmentävät vokaalit (miesääni hokee James Brownin nimeä) houkuttelevat miksauspöydän ääreen. Vaikuttaa aivan siltä, että yhtye on karannut huvipuiston naurutalosta tai limbo-kisan tuomaristosta! Tina Weymouthin persoonallisen villi lauluääni sopii musiikkiin kuin nakutettu.

Jos asiakaspalveluiden odotusmusiikkina soisi Tom Tom Club, soittaisin sinne ainakin kerran viikossa!