Kun maanantaina sain vihdoinkin uuden cd-soittimen lopullisesti hajonneen tilalle, pitihän sitä kokeilla. Ei muuta kuin discopallo pyörimään, bassonvahvistin päälle ja brittipopbändi Keanen ”Perfect Symmetry”-albumi soimaan.
Tutustuin Keaneen erään kokoelman kautta ja sitten ostinkin yhtyeen ”Under The Iron Sea”-albumin. Se on täynnä koukuttavia haikeita popbiisejä. Keanea voisi ehkä verrata nyt kovasti esillä olleeseen Snow Patroliin, joka on kuitenkin Keanesta paljon tylsempi, pehmeämpi ja turvallisempi versio.
Keanen kuunteleminen vaatii hyvän ajoituksen ja aikaa. Ipodista keskipäivällä tunkkaisessa bussissa Keanen kuunteleminen ei vain onnistu.
”Perfect Symmetryssa” syntetisaattori on korvannut pianon, rumpukone ainakin kuulon perusteella tavalliset rummut ja riitasointuja on pienennetty rajusti. Laulaja Tom Chaplinin riipaiseva ääni ei kuulostakaan enää niin hienolta. ”Perfect Symmetry” on täynnä hyviä kappaleita joista jotkut jäävät päähän soimaan, mutta taso ei yllä silti yhtä korkealle, kuin ”Under The Iron Sean” biisit.
Vaikka tunnelma näillä kahdella albumilla on hyvin erilainen, albumi on omalla tavallaan koukuttava, vaikka joskus ärsykkeitä on vain biiseissä liikaa.
”Under The Iron Sean” tyylikäs kansi on muuten kotimaista käsialaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti