lauantai 28. huhtikuuta 2012

Lauantain levyostokset

On sääli, että helsinkiläiset levykaupat lopettavat yksi toisensa jälkeen. Viiskulmaan ovat jääneet enää Eronen, Digelius ja A.H. Records Lifesaverin ja nyt Popparienkelinkin lopetettua. Mutta levykauppojen loppuunmyynnit ovat oivia, jos haluaa ostaa roimasti alennettuja levyjä. Pahaksi onnekseni myöhästyin Popparienkelin loppuunmyynnistä yhdellä päivällä - levykauppa kun ehti lopettaa jo viime perjantaina.


Lohdutukseksi menin kuitenkin penkomaan levylaareja Digeliukselle, mistä tarttui mukaani pari loistolöytöä. Nimittäin yhdysvaltalaisen harmonikkataituri Flaco Jiménezin Un Mojado Sin Licencia c-kasettina.

Jimenezin musiikki edustaa tyylipuhdasta tejanoa - eli Meksikon ja Teksasin alueella soitettavaa espanjankielistä perinteistä iskelmää. Verkkaisesti säksättävät kitarat, haikeat lauluosuudet ja hilpeät harmonikkaluritukset ovat kuin Sammakonloikkaa Tijuanassa -animaatiosta.

Toinen ostokseni oli etiopialaista musiikkia kattavasti esittelevän Ethiopiques-levysarjan osa 26. Kaikkiaan 28-osaisesta sarjasta viisi on omistettu Mahmoud Ahmedille, vuonna 1941 syntyneelle tuotteliaalle laulajalle ja muusikolle.

Nuorena miehenä Ahmed toimi Addis Abebassa kengänkiillottajana. Monien sattumien kautta Ahmed päätyi hommiin paikalliselle musiikkiklubille ja onnistui vakuuttamaan talon bändin laulutaidoillaan. Ensimmäisen singlensä hän levytti vuonna 1971. Nyt, kymmenien hittien ja lukemattomien kokoonpanojen jälkeen, Mahmoud Ahmed esiintyy edelleen ja häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä etiopialaisista muusikoista.

Syy siihen, miksi Ahmed on menestynyt myös länsimaissa, lienee siinä, että hän on sekoittanut rohkeasti soulia, bluesia ja funkkia perinteiseen etiopialaiseen musiikkiin. Ahmedin teatraaliset tulkinnat yhdistettynä massiivisesti pauhaaviin puhallin- ja lyömäsoittimiin ovat komeaa kuultavaa.

Funkata toivoo levykaupalle pitkää ikää. Muuten tälläiset helmet jäisivät löytämättä.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Willow Man

Suomalainen levymerkki Kojak Giant Sounds julkaisee uudelleen vanhoja rytmikkäitä tanssihittejä. Erityisesti levymerkki on keskittynyt lattaridiscoon ja funkkiin. Yksi suosikeistani on The Willow Bandin vuonna 1976 levyttämästä Willow Man -kappaleesta sovitettu uusi seitsemänminuuttinen versiointi. Tämä armoton trooppinen discopaahto ei jätä ketään kylmäksi.

 

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Kairolainen funkjammailu

Nappasin lähikirjastoni palautushyllystä psykedeelistä funkkia esittelevän Psych Funk -kokoelman. Kaikki maailmankolkat ovat tasapuolisesti edustettuna tällä levyllä ja eksotiikkaa riittää. Uuden aallon ranskalainen syntikkasurinabändi Eskaton, venäläinen svengijengi The Melodiya Jazz Ensemble ja etelä-korealainen Kim Sun jäävät silti egyptiläisen kitarataituri Omar Khorshidin varjoon.

Itämaisen tulinen kitararalli Rakset El Fadaa (1974) käynnistyy hyytävällä sähkökitarasoololla, joka pöllyää kuin Saharan hiekka. Kuohuvan desert blues -osuuden jälkeen rytmisektio aloittaa rummutuksen rymisten ja kolisten ja tunkkainen syntikka kummittelee taustalla.

Vastustamatonta!

torstai 19. huhtikuuta 2012

Demoni



Maailmanmusiikin mielenkiintoisin nimi on jo pitkään ollut bulgarialainen Kottarashky. Mies sotkee pölyisiä Balkan-joikuja ja -mantroja kitkeriin rytmeihin ja nopeatempoiseen humppaan riemastuttavan villisti.

Vuonna 2009 ilmestynyt Opa Hey! -debyytti oli menestys ja miehen toista levyä on saatu odottaa jo vuosia. Asphalt Tango -levy-yhtiö ilmoitti äskettäin, että Kottarashky Rain Dogs -orkesterineen julkaisee toisen albuminsa Demoni toukokuussa. Ensimmäinen poiminta albumilta on kieputtava nimikkokappale Demoni, jonka musiikkivideon on animoinut taidokkaasti Theodore Ushev. Odotan levyä innolla.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Clouds


Melodista surffipoppia soittava yhdysvaltalainen Yellow Fever vaihtoi nimensä Deep Timeksi. Uutinen itsessään ei ole merkittävä, mutta kun samalla julkistettiin bändin uutukainen Clouds, asiasta kannattaa jo kirjoittaa. Kappale rullaa eteenpäin hauskalla ja näpsäkällä melodialla ja vahvaääninen laulaja Jennifer Moore osaa oikeasti laulaa.

Tässä siis teille kevään parasta poppia! Levy tulossa kesäkuussa.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Riippumattomusiikkia


Ohiolaisen yhden miehen orkesteri Monster Rallyn Coral LP pääsi Funkata-blogin vuoden levyt -listaukseen. Nyt Monster Rally on lyönyt hynttyyt yhteen toisen biittinikkari Rumtumin kanssa, ja meno helmikuussa ilmestyneellä seitsemänraitaisella yhteislevytyksellä on villi. Kaksikko on virittäytynyt trooppiselle aaltopituudelle: hiostavia rytmejä säestävät Tarzan-huudot, eksoottiset soittimet ja aurinkoiset melodiat. Esimerkkinä mainittakoon tanssittava Tribes tai rentouttava Birds.

MR & RT -levy on napakka paketti, joka johdattaa kuulijan psykedeeliselle matkalle maailman ääriin. Levyn voi nyt ostaa haluamallaan hinnalla tai vaikka ilmaiseksi Bandcampista!


torstai 5. huhtikuuta 2012

Ähky


Union City Drive-In (1993), sarjasta Theaters

Vierailin viime vuoden puolella Tukholman Moderna Museetissa. Vaikka olin päättänyt jättää Turnerin, Monetin ja Twomblyn yhteisnäyttelyn suosiolla väliin - mikä on yhtä noloa kuin pitäisi kirkossa pipoa - ja keskittyä ainoastaan valokuviin, minulle tuli ähky. Säntäilin loputtomien valokuvasalien välillä enkä pystynyt keskittymään mihinkään. Lopulta eksyin näännyksissäni syrjäiseen ja tyhjään näyttelyhuoneeseen. Seascapes by Hiroshi Sugimoto. On ihmeellistä, että muutama kuva voi pysäyttää ja vangita hetkessä.

Loppupäivän istuin pienessä pimennetyssä huoneessa katselemassa kuvia, joista on karsittu kaikki turha pois. Ihmiset ja tarpeeton vilske. Jäljelle jää vain meri.


The Baltic Sea Near Ruegen (1996), sarjasta Seascapes

Japanilaisen Hiroshi Sugimoton (s. 1948) töissä tärkeintä ei ole aihe vaan muoto. Sugimoto on ollut aina kiinnostunut arkkitehtuurista. Tekniikkaa rohkeasti hyödyntäen kokeilunhaluinen valokuvaaja on kuvannut toinen toistaan uskomattomampia kuvasarjoja, joissa näkyy ihmisen kädenjälki mutta ei ihminen itse.

Sugimoto on pitkän uransa aikana kuvannut monia maailman meriä mutta myös rakennuksia ja historiallisista henkilöistä tehtyjä vahanukkeja. Yhteistä on kuitenkin se, että valokuvaaja saa kuvauskohteensa hengittämään.

Esimerkiksi "Theaters"-kuvasarjan tyhjät katsomot uhkuvat vaaraa ja jännitystä - vaikka ne ovat vain aivan tavallisia elokuvateattereita. Katsoja ei kiinnitä huomiota enää itse kuvauskohteeseen vaan tunnelmaan. Aineellisesta tulee aineetonta ja arkisesta jylhää ja ajatonta.

Sugimoton kuvat sulattavat ähkyn.


Orinda Theater (1978), sarjasta Theaters

PS. Timo Kelarannan oudon abstrakteja valokuvia on esillä Suomen valokuvataiteen museossa vielä huhtikuun loppuun asti.

The Jazzment


Jos diggasit marraskuussa esittelemäni DJ Ezassculin paksuista biiteistä, pidät varmasti myös The Jazzmentista. Hollantilainen opiskelijaduo tekee neosoulia ja avaruussuhinaa sotkevaa tunnelmallista instrumentaalihiphoppia. Harmonisia biittejä kolmen levyllisen verran Bandcampissa!