What Is Love

Löysin aina ajantasalla olevasta YVYNYL-blogista videon, joka riemastutti minua suuresti. Tällä musiikkivideolla hollantilainen duo Tears & Marble esittää oman versionsa Haddawayn tahmaisesta ysärijumputuksesta What Is Love. Hollantilaisnuorten käsissä junttidiskopökäle on kuitenkin muuttunut viileän minimalistiseksi pehmopopiksi – siis sellaiseksi blogikansan palvomaksi indieutuiluksi, josta The XX tuli tunnetuksi vuonna 2009. Kappaleessa rumpukone nakuttaa viipyilevästi, ja vokaalitkin ovat yhtä eteeristä kaikua niin kuin vain 2000-luvulla pitää olla.

Lisää materiaalia ilmestynee pian, koska Tears & Marblen EP julkaistaan tammikuussa 2014.

2013

On taas se aika vuodesta, kun musiikkiblogit ja -sivustot täyttyvät erilaisista listauksista. Viime vuonna päätin jättää vuoden parhaimpien albumien valitsemisen kokonaan muille, sillä tarjonta oli mielestäni liian heikkoa. Tänä vuonna hienoista levytyksistä sen sijaan ei ole ollut puutetta, vaan niitä on suorastaan ollut liikaa! Siksi albumien arvottamisen sijaan kokosin 30 tämän vuoden suosikkibiisiäni samalle soittolistalle. Kaksituntisen kappalekimaran voi käydä kuuntelemassa kokonaisuudessaan Spotifysta.

Mitkä sitten ovat tämän vuoden parhaat albumit? Ehkä vuoden hienoin kotimainen on jyväskyläläisen Muuan miehen Mä olen iloinen (Helmi Levyt), jonka naivistisissa sanoituksissa on tehoa. Ulkomaisista albumeista vaikutuksen teki erityisesti manhattanilaisen Gogol Bordello -bändin Pura Vida Consipiracy (ATO Records). Punkin, humpan ja maailmanmusiikin yhteensovittaminen on onnistunut erinomaisesti.

Jos kaipaat lisää tutkittavaa, suosittelen tutustumaan yhdysvaltalaisen radioverkon NPR:n nettisivuihin. Siellä on julkaistu liuta monipuolisia ja asiantuntevia musiikkivuosikatsauksia. Uskon myös, että tässäkin blogissa vuoden 2013 helmiä muistellaan vielä lisää ensi vuoden puolella – parhaat levytykset kun tuppaavat löytymään aina liian myöhään!

Seven Come Eleven

Saksofonisti James Carter ja Suomessakin vieraillut jazz-kitaristi Pat Martino kutsuttiin lokakuussa washingtonilaisen KPLU-radiokanavan studioon. Jammailusession aikana Martino ja Carter soittivat muun muassa uuden tulkinnan jazzin ikivihreästä Seven Come Eleven. Kaksikon lisäksi mukana olivat rumpali Camren Intorre ja kosketinsoittaja Pat Bianch. Yläpuolella videotallenne tulkinnasta.

Koko nelikon puolituntinen studioesiintyminen ja haastattelu nauhoitettiin, ja sen voikin kuunnella kokonaisuudessaan KPLU:n verkkosivuilta. Siinäpä oivaa ajanvietettä lauantaille.

Congratulations

Tämä on Funkata-blogin 206. teksti, ja päivämääräkin on merkittävä. Kirjoitin nimittäin blogin ensimmäisen tekstin 3. joulukuuta vuonna 2009. Kirjoitus oli nimeltään "Blogin nimen keksiminen tuotti törkeän päänsäryn". Siinä pähkäiltiin musiikkisivustolle sopivaa nimeä ja päädyttiin kummallista aasinsiltaa pitkin ylistämään soulin kummisetää eli James Brownia.

Tuon tekstin julkaisemisesta tulee tänään kuluneeksi tasan neljä vuotta. Vaikka blogin sisältö on muuttunut ja kehittynyt sitten alkuaikojen, levysoittimessani raikaavat edelleen samat James Brownin levyt kuin aloittaessani bloggaamisen.

Kiitos siis sekä alusta asti mukana olleille lukijoille että uusillekin tuttavuuksille näistä vuosista! Kommentteja otan aina mielelläni vastaan, ja niitä saisi olla enemmänkin. Pidempiä musiikkivinkkauksia tai muuta asiaa voi myös edelleen lähettää blogin omaan sähköpostiosoitteeseen. Muistutan vielä, että blogin kuulumisia pystyy helposti seuraamaan tykkäämällä Funkata-blogista Facebookissa.

Cliff Richard esittää juhlapäivän tunnussävelen!

Ääniraita tahmaisille tanssilattioille

Levylautasten takana hilluvat saksofonistit ovat olleet musiikkivideoiden ja tanssilavojen peruskauraa niin kauan kuin vain muistan. Saksofonin ja rasvaisten klubibiittien yhteensovittaminen ei siis toden totta ole uusi keksintö – korkeintaan mauton!

Mutta mitä sitä peittelemään. Yhtälö on usein varsin tanssittava. Vai voitko muka kuunnella turkulaisen SÄXin meheviä elektrorenkutuksia liikkumatta? Saksofonistin ja DJ:n vuonna 2012 perustama SÄX käyttää vanhaa kaavaa erinomaisen toimivasti: nämä kappaleet on luotu tahmaisille tanssilattioille strobovalojen tuikkeeseen!

Toukokuussa jakeluun päässeen Broadcasting in Paris EP:n jälkeen SÄX on ladannut nettisivuilleen monta menevää raitaa ja vajaan tunnin pituisen mixtapen. Vastikään ilmestynyt Fever 108 on funkahtava diskotulitus, jossa voi kuulla niin ysärijumputusta kuin housepianoakin. Kaksi kuukautta vanhempi Pillowfights on äänimaailmaltaan pehmeämpi deep house -henkisine biitteineen.



Lisää kappaleita voi käydä väijymässä SÄXin Facebook-sivuilta. Kappaleita voi lunastaa tykkäystä vastaan.

Wizard of Loneliness

Viime aikoina blogissa on ollut harmillisen hiljaista. Syksyn aikana uutta ja tasokasta musiikkia on kuitenkin julkaistu roppakaupalla, vaikka kaikesta en ole ehtinytkään kirjoittaa. Hiljaisuuden vastapainoksi blogiin ilmestyykin joulukuun aikana massiivinen soittolista vuoden 2013 parhaista kappaleista.

Soittolistaa odotellessa käy kuuntelemassa The Squidsin, neljän losangelesilaisen retrogaragerokkarin, syyskuinen Wizard of Loneliness EP. Bändi soittaa aurinkoista ja rentoa rokkia mukavan säröisellä otteella, kuten kannestakin voi päätellä. EP:tä voi suositella esimerkiksi Allah-Lasin, The Generationalsin ja Hunx And His Punx -bändin ystäville. Jos kiinnostuit, niin käy lataamassa EP haluamallasi hinnalla tai vaikka ilmaiseksi Bandcampista.

Tasokasta huumorimusiikkia Norjasta: The Fox (What Does the Fox Say?)

Luulin jo, ettei mitään räppäävän Pupukarhun tai Flight of the Conchords -huumoriduon veroista tulla enää kuulemaan tällä planeetalla, mutta olin selvästi väärässä. I kveld med Ylvis on norjalainen keskustelu- ja viihdeohjelma, jonka uutta tuotantokautta on mainostettu eläimellisellä musiikkivideolla. Kappaleessa The Fox luetellaan eri eläimiä kissasta lehmään ja matkitaan niiden tunnusomaista ääntelyä. "What does the fox say?" hillittömän hauskassa kertosäkeessä kuitenkin ihmetellään.

Esittäjänä on ohjelman norjalaisveljesten Bard ja Vegard Ylsisakerin muodostama kokoonpano Ylvis. Viimeiseen asti hiotun äänimaailman takana on kuitenkin isompi joukko, nimittäin toimelias tuottajatiimi, joka on tehtaillut aiemmin hittejä niin Rihannalle kuin Katy Perrylle. Ehkäpä juuri ammattitaitoisen tuotannon ansiosta The Fox -musiikkivideosta on tulossa yksi tämän vuoden suurimmista nettihiteistä. Tällä hetkellä videota on katsottu yli 104 139 000 kertaa.

Ylvis on tehnyt muitakin hauskoja biisejä. Someone Like Me -balladissa laulaja miettii, miksi hän ei onnistu hurmaamaan naisia. "What am I doing wrong? Is it the dubstep in my song, when I go...", kappaleessa pohditaan, ja sitten biisi muuttuu siirappisesta balladista hengästyttävän nopeaksi teknorynkytykseksi. Sille ei voi kuin nauraa.

Funkata arvostaa!

Peter Greenvalen parempien aikojen R'n'B

Peter Greenvale on brooklynilainen muusikko, laulaja ja tuottaja, joka tietää, mihin kaikkeen pop-musiikki voi venyä. Greenvalen kunnianhimoisella kuusiraitaisella It Seemed Impossible -levyllä (2012) urbaanin pehmeät R'n'B-melodiat paiskaavat kättä euforisten konesaundien, intiimin folkpopin ja jopa sielukkaan lattaridiskon kanssa.

Vaikutteiden määrä on laaja, ja huolimattoman musiikintekijän käsissä levystä olisikin voinut tulla levottoman hatara sekametelisoppa. Onneksi Greenvale on välttänyt sudenkuopat: albumi on harmoninen ja hallittu, ja raikas äänimaailma tuo mieleen niin Steve Masonin kuin Justin Timberlaken vaikuttavat albumieepokset. Levyn hienoin piirre on kuitenkin Greenvalen monipuolinen lauluääni. Se on koreilemattoman puhdas ja kaunis, eikä peity sovitusten alle.

Tältä kuulostaa parempien aikojen R'n'B.






Tämänkin artistin löysin kaikkien aikojen suosikkimusiikkiblogistani, joka on Yer Darling Daily. Keep up the good work!

Tyttöni Tumma / Ei Lomaa

3TB Records ja Helmi Levy ovat julkaisseet aivan äskettäin Muuan Miehen ja Bongo Rockin yhteisen vinyylisinglen. Ainakaan letkeyden puutteesta ei tätä singleä voi syyttää, sillä molemmista kappaleista löytyy Jamaikan potkua ja fiilistä. Levytys on siis todellinen pakkohankinta.

A-puolen Tyttöni tumma on Ismo Puhakan johtaman Muuan Miehen humppa, jossa syntikka ujeltaa mukavan pölyisesti, ja muutenkin meininki on melko retro. Kuuntele biisi täällä. B-puolen Ei lomaa on sekin hyväntuulinen reggaehöpsöily. Viime aikoina paljon esillä olleen Reino Nordinin ja DJ Herkuleksen muodostaman Bongo Rockin kappale on varustettu jykevillä bassolinjoilla, raikkailla torvitaustoilla ja ihastuttavan simppelillä kertosäkeellä.

Tämän tuotoksen ystäville kerrottakoon, että Bongo Rockin  esikoisalbumi Alkuun ja uudestaan julkaistaan loppuvuodesta. Tarkkaa julkaisupäivämäärää ei ole kuitenkaan vielä kerrottu. Sen sijaan Muuan Miehen Mä olen iloinen -levy ilmestyy jo ensi perjantaina, eli 27. syyskuuta.

Tomorrow's Here Today

Baltimorilainen Celebration on jäänyt monelle bloggaajalle etäiseksi bändiksi, ja aivan syystä. Vuodesta 2005 alkaen bändiltä on ilmestynyt sekava määrä erilaisia albumeja alati muuttuvalla kokoonpanolla. Tyylilajiltaan Celebration tarpoo tunkkaisen pop-psykedelian ja rock-agression välimaastossa.

Celebrationin uusin kappale kannattaa kuitenkin kuunnella. Tomorrow's Here Today -biisissä raskaan utuiset syntikkataustat, raivoisat sähkökitarat ja laulaja Katrina Fordin kantava ääni limittyvät toisiinsa eksentrisellä tavalla. Tuloksena on - yllättävää kyllä - raikkaan perinnetietoinen indierock-kappale
varustettuna veikeällä pop-twistillä.

Voimaannuttavaa synkistelyä

Törmäsin uusia musiikkivideoita katsoessani synkkää taiderokkia soittavaan The Darcysiin. Torontolaisen bändin albumitrilogian viimeinen osa Warring julkistetaan 17. syyskuuta, ja levy on tsekkaamisen arvoinen jo nimekkään tekijäkaartinsa ansiosta. Sen on tuottanut muun muassa Bloc Partyn kanssa työskennellyt Tom Mcfall ja miksannut Dave Schiffman, jolla on näppinsä pelissä niin System Of a Downin kuin Red Hot Chili Peppersin levytyksillä.

Singleksi nostetun The Riverin mahtipontisen teatraalinen kertosäe ja kiehtovan uhkaava tunnelma nostavat kappaleen syksyn hienoimpien neliminuuttisten joukkoon. Kuuntele The River yltä.

Auva Auva Koi Yahan Nache

Olen kuullut vuosien aikana mitä eriskummallisempia covereita. Mikään niistä ei silti vedä vertoja intialaiselle Auva Auva Koi Yahan Nachelle, joka on laina The Bugglesin legendaarisesta hitistä Video Killed The Radio Star. Alkuperäinen kappale levytettiin vuonna 1979, mutta Bollywoodin käsittelyyn se pääsi kolme vuotta myöhemmin Disco Dancer -tanssielokuvaklassikossa. Pröystäilevästä sovituksesta vastaa Bappi Lahiri (jonka laulua kuullaan myös kappaleessa), ja laulajatähtenä on säkenöivä Usha Uthup. Loistokkaita koreografioita ja nopeita leikkauksia katsoessa ei jää epäselväksi, miksi Disco Dancer on Bollywood-elokuvien eliittiä.

Coasting EP ja rytmin riemu

Olen seurannut jo kaksi vuotta ohiolaisen kuvittajan ja muusikon Ted Feighanin projekteja. Monster Rallyn nimellä Feighan äänittää trooppisia biittejä, joita hän maustaa lukuisilla raivostuttavan hyväntuulisilla sämpläyksillä ja funkahtavilla melodioilla.

Ensimmäinen kunnon taidonnäyte tämän miehen kyvyistä oli vuonna 2011 valmistunut Coral Lp, joka koostuu kuudestatoista lyhyen eksoottisesta tunnelmapalasta.Viime vuonna alkanut yhteistyö toisen biitintekijän John Hastingin alias RUMTUMin kanssa poiki mainion MR & RT -levyn. Tänä vuonna Monster Rallyn ja RUMTUMin yhteistyö on jatkunut, ja biitit ovatkin uudella kuusiraitaisella Coasting EP:llä entistä vinksahtaneempia ja pulskempia. Potkua on haettu niin cumbian rytmeistä (Chicks), calypson kolkkeesta (Sumbay Hotel) kuin viheltävistä sähköuruista (Coasting).

Coasting EP on julkaistu levy-yhtiö Gold Robotin kautta kuten herrojen aikaisemmatkin tuotokset. Valitettavasti painos on jo lopussa, mutta onneksi levyn voi vielä hankkia digitaalisesti esimerkiksi Bandcampista. Mukana saa silloin myös kolme ylimääräistä kappaletta, joita ei fyysiseltä kiekolta löydy.

Do It Do It Disco

Toukokuussa kirjoitin veikeän timanttisesta Myron & E -soul-duosta. Äskettäin Soul Sidesin sivuille ilmestyi kaksikon uusin musiikkivideo Do It Do It Disco, jossa seikkaillaan tyylikkäästi rullaluistindiskossa. Tämä hyväntuulinen kappale löytyy heinäkuussa julkistetulta Broadway-albumilta. Albumiin voi tutustua tarkemmin esimerkiksi  iTunes Storessa.

Débruit tanssittaa

Kesän aikana levyhylly on jälleen paisunut ja lompakko keventynyt. On aika päättää Funkata-blogin pitkäksi venynyt kesätauko ja esitellä viime aikojen uusia musiikillisia tuttavuuksia.

Perjantain kunniaksi pysytellään vauhdikkaan tanssimusiikin maailmassa, ranskalaisen Xavier Thomasin tuotannossa. Débruit-taitelijanimellä levyttävä musiikkiduunari valittiin vuonna 2008 Barcelonassa järjestetyn Red Bull Music Academyn oppiin, jossa hän työskenteli muun muassa Jamie Woonin kanssa. Woonin, Débruitin ja Om' Mas Keithin yhteistyönä syntyi robottiääniä ja groovaavia syntetisaattoreita hyödyntänyt moderni disco- ja R&B-kappale I'm Goin' Wit' You.

Red Bull Music Academyn jälkeen Débruit puuhasteli erilaisten EP-projektien kimpussa, mutta varsinainen debyyttialbumi From The Horizon julkaistiin Civil Musicin toimesta vasta viime vuonna. Twistiä modernien bassolinjojen, futurististen syntikkavallien ja nopeasti nakuttavien konerytmien keskelle haettiin trendikkäästi maailmanmusiikista. Débruit on ottanut vaikutteita oivaltavasti niin afrobeatista kuin turkkilaisesta popista.

Maailmanmusiikin ja modernin klubijumputuksen riemastuttavan boheemi funk-liitos tuo paikoitellen mieleen bulgarialaisen Kottarashkyn ja suomalaisen Boom Shakalaka -kollektiivin. From The Horizon kuulostaakin parhaimmalta tanssilattialla. Mallia tanssiliikkeisiin voi ottaa esimerkiksi Cuivrée-kappaleen musiikkivideon tytöstä.

Parasta soulia juuri nyt

Jos olet seurannut kotimaisen The Soul Investigatorsin toimintaa, saatat muistaa Myron & E -lauluduon muutaman vuoden takaa. Myron Glasper ja Eric Cooke levyttivät suomalaisen soulpoppoon kanssa neljä funkahtavaa singleä (esimerkiksi kappaleet Cold Game ja It's A Shame) Timmionin toimesta.

Nyt materiaalia on kertynyt tarpeeksi kunnon albumia varten. Myron & E:n debyyttialbumi Broadway julkaistaan heinäkuun alussa kalifornialaisen Stones Throwin kautta. Vaikka Timmion onkin vaihtunut Stones Throwiin, on levyllä mukana monia tuttuja suomalaisia. Albumin tuottajana häärii Didier Selin, ja täyteläisen groovaavasta äänimaailmasta vastaa The Soul Investigators. Meriitit ovat siis kohdillaan.

Esimakua tästä albumista on tarjolla runsaasti. Toukokuun neljästoista päivä ilmestyi Los Angelesissa kuvattu tyylikäs mustavalkoinen musiikkivideo If I Gave You My Love. Biisin voi käydä myös lataamassa ennakkoon Stones Throwin nettisivuilta. Lisäksi kolme muuta raitaa ovat kuunneltavissa ja ostettavissa jo nyt iTunes Storesta. Riko siis säästöpossusi heti, sillä tänä vuonna ei retrosoul-diggareiden rahoja säästellä!

Kahdeksantoista minuuttia Mopoa

Bassoradion Lauantaijatsit-ohjelmasta tutut Matti Nives ja Eero Löyttyjärvi ovat järjestäneet We Jazz -klubia ja muita musiikkitempauksia jazzin ystäville jo monta vuotta. We Jazz julkaisee myös yhdessä Unifilmin kanssa mainiota nettisarjaa, jonka tarkoituksena on esitellä suomalaista jazz-osaamista ja nauhoittaa uusien ja lahjakkaiden kokoonpanojen musisointia.

Live at We Jazz -sarjan kuudennessa osassa rasavillistä soitosta vastaa viime aikoina paljon esillä ollut ja upealla Jee!-debyyttialbumillaan viime vuonna ilahduttanut Mopo. Tässä räiskyvässä triossa saksofonia soittaa Linda Fredriksson, kotrabassoa Eero Tikkanen ja rumpuja Eeti Nieminen.

Videolla siis kahdeksantoista minuuttia riemastuttavan vauhdikasta svengiä ja potkua lahjakkaalta yhtyeeltä. Jos video uppoaa, lisää Mopoa löytyy esimerkiksi Soundcloudista.

Retreat

Ilouutisia kaikille sielukkaan soulin ja voimaannuttavan funkin ystäville! Aikamme vetreimmän soullaulajan Sharon Jonesin kuudes albumi Give The People What They Want ilmestyy Daptonen kautta 6. elokuuta. Kymmenen raitaa sisältävällä levyllä Jonesin kanssa jammailee edellisiltä julkaisuilta tuttu kahdeksanhenkinen orkesteri The Dap-Kings ja taustalaulajat Saundra Williams ja Starr Duncan.

Käy kuuntelemassa levyn ensimmäinen single Retreat osoitteesta NPR.com. Kappaleen tarmokkaassa kertosäkeessä riittää fiilisteltävää loppuillaksi.

Vapputanhut

Vappuaatto ilman musiikkia on kuin huviretki ilman sadetta. Siksi kokosin herkullisimmat ja tanssittavimmat diskojärkäleet napakkaan pakettiin kaikkien kuunneltavaksi. Soittolistan laajasta tarjonnasta mainittakoon esimerkiksi lattarirytmien kanssa flirttaileva tanssipoppoo Gary's Gang, hurmaava kasaritähti Kashif ja italialainen musiikkimestari Giorgio Moroder. Avaa siis Spotify ja anna upeaäänisen Maryann Farran vietellä itsesi!

Italialainen hittikone

Löysin pieneltä kirpputorilta pölypunkkien ja Finnhits-kokoelmien seasta c-kasetillisen italialaisen Righeiran helposti hoilattavaa diskomusiikkia. Hintaa tällä ajan runtelemalla (ääninauha oli jo melko virttynyt) kasetilla oli vaivaiset kaksikymmentä senttiä.

Nappasin kasetin heti mukaani, koska rakastan italodiskon muovisuutta: tuhdisti nakuttavia rumpukoneita, tunkkaisesti pauhaavia syntikoita ja junttimaisia kertosäkeitä. Ja Righeira kyllä hallitsee kaikki nämä elementit.

Stefano Righi ja Stefano Rota perustivat Righeira-duon vuonna 1981. Maailmanlaajuinen läpimurto tapahtui vuonna 1983, jolloin julkaistiin yhtyeen hillittömän tarttuva rallatus Vamos a la playa. Singlestä tuli välittömästi suuri kesähitti, vaikka kappaleen sanoitukset maalailevatkin uhkakuvia atomipommien tuhovoimasta.

Seuraavana vuonna ilmestyi Righeiran toinen täysosuma No tengo dinero, jonka nerokkaasti animoitu musiikkivideo on katsottavissa alta. Kappale on suosikkini Righeiran tuotannosta, koska paatuneinkaan päivänpilaaja ei voi olla heiluttelematta jalkoja tämän kertosäkeen soidessa. Musiikkivideokin on ehtaa kasaria.

Sunsets and Clocks

Losangelesilaisen ihmemiehen Brian Allen Simonin eli Anenonin uusin EP Sunsets & Clocks on nyt kokonaisuudessaan kuunneltavissa Adhoc.fm-sivustolla. Viipyilevän kaunista elektronista musiikkia, taianomaisia rytmejä ja kaikuvia saksofonisointuja neljän kappaleen verran sisältävä levy on julkaistu miehen oman Non Projects -levy-yhtiön kautta, kuten Anenonin aikaisemmatkin levyt. Alla kuunneltavissa Sunsets & Clocks EP:n viileän hypnoottinen nimikkokappale, jonka voi ladata myös ilmaiseksi Anenonin Soundcloud-sivuilta.

I Think You've Got Your Fools Mixed Up

Kokosin viime lokakuussa Spotifyhyn soittolistan vanhoista soul- ja rhythm and blues -suosikeistani. Louisianalainen soulkonkari Brenton Wood pääsi listalle upealla Gimme Little Sign -kappaleellaan, mutta tämä pehmeä-ääninen laulajanero ansaitsee enemmän tunnustusta tässä blogissa. Vuonna 1967 julkaistun Gimme Little Sign -singlen B-puolelta löytyy nimittäin Brenton Woodin paras kappale: kahden minuutin timantti I Think You've Got Your Fools Mixed Up. Kuuntele ja ihastu.

Charmikasta soulia Australiasta

Löysin sattumalta hienosta Soul Sides -blogista Cookin’ On 3 Burners -poppoon. Tämä mainio aussibändi esittää tyylipuhdasta soulia ja funkkia charmikkaasti ja tunteella, ja yhtye teki minuun jo heti ensimmäisellä kuuntelukerralla suuren vaikutuksen. Ujeltavia sähköurkuja soittaa Jake Mason, kitaraa Lance Ferguson ja rumpuja Ivan Khatchoyan. This Girl -kappaleen laulusolistina kuullaan taitavaa Kylie Auldistia, joka tunnetaan esimerkiksi The Bamboos -bändistä.

Lauantain remiksit

Claremont 56 on lontoolaisen Paul "Mudd" Murphyn pyörittämä levymerkki, joka keskittyy tuoreen elektronisen musiikin ja huolella tuotettujen remiksien ja uudelleenversiointien julkaisemiseen. Yksi viime vuoden parhaimmista elektronisista tuotoksista on väännös legendaarisen Holger Czukayn aiemmin julkaisemattomasta kappaleesta La Premiere. Futuristinen Mudd’s Ode To Phreek Mix flirttailee kiehtovasti deep house -vaikutteiden kanssa. Kuuntele kappale Claremont 56 -yhtiön Soundcloud-sivuilta eli täältä.

Tässä blogissa olen myös monesti ylistänyt losangelesilaista bändiä Bodies of Wateria. Paul Murphy on tehnyt Bodies of Waterin Open Rhythms -kappaleesta uskomattoman leppoisan remiksin, ja suosittelen tutustumaan siihenkin, esimerkiksi täällä.

Never Too Much

Viime aikoina olen keskittynyt eritoten sielukkaiden soul- ja funk-levyjen keräilyyn - tai ainakin kirjaston soul-osaston tutkimiseen. Yksi uusista suosikeistani on kymmeniä miljoonia levyjä myynyt newyorkilainen kasarisoultähti Luther Vandross. Laulajakeikarin debyyttialbumi Never Too Much ilmestyi vuonna 1981. Seuraavana vuonna Vandross palkittiin Grammylla parhaimmasta R&B-esityksestä, ja hänet valittiin myös vuoden parhaimmaksi uudeksi artistiksi - ja aivan syystä.

Esikoisalbumin nimikkokappale Never Too Much on armoton hitti, jonka vahvasta kertosäkeestä, hunajaisista viulutaustoista ja hauskoista funk-kitaroista on helppo tykätä. 80-luvun alun katumuotia, aikansa huippumodernia studiotekniikkaa ja ghettoblastereita esittelevä musiikkivideokin on katsomisen arvoinen.

Melodikamestari

Dubin kiistaton kuningas on edesmennyt jamaikalainen reggaetuottaja ja
-muusikko Augustus Pablo. Rastapäinen reggaemaakari tunnetaan parhaiten muovisesta melodikastaan, minkä hypnoottisen kitkerää ujellusta on vaikea vastustaa.

Tässä upea kuusitoistaminuuttinen konserttitaltiointi vuodelta 1986, joka sopii perjantain alkuun kuin nakutettu. Augustus Pablo soittaa taitavan Soul Syndicate -poppoon kanssa moneen kertaan versioidut kappaleet East of the River Nile, Java ja Day Before the Riot. Peace!

Coleman Hawkins And His Confrères

Mestarillisen tenorisaksofonisti Coleman Hawkinsin albumi Coleman Hawkins And His Confrères on varmasti kauneimpia taideteoksia, mitä 50-luvulla on äänitetty. Levyn huolettomasti kuplivissa melodioissa ja vehreän leikkisässä tenorisaksofonissa on jotain tavattoman keväistä.

Albumin synnystä saa kiittää tuottaja Norman Granzia, joka kokosi studioon 50-luvun taitavimmat jazz-muusikot. Albumi äänitettiin  kahdessa osassa vuosina 1957 Los Angelesissa ja 1958 New Yorkissa. Hawkinsin lisäksi levyllä soittavat muun muassa trumpetisti Roy Eldridge, pianisti Hank Jones, kontrabasisti George Duvivier ja rumpali Mickey Sheen - uskomattomia jazz-legendoja jokainen.

Juureva Jimmy

Tiedän, etteivät todelliset musiikkisnobit pengo levylaareja Kampin Anttilassa, mutta kun tarjolla on iso kasa vanhaa jazzia ja bluesia hintaan 99 senttiä per levy, kannattaa vakaumuksistaan tinkiä. Varsinkin jos myytävänä on chicagolaisen blueskonkarin Jimmy Rogersin soolotuotantoa esittelevä tuhti kokoelma.

Vuonna 1924 Missisipissä syntynyt mutta nuorena Chicagoon muuttanut Rogers on ollut monessa mukana. Parhaiten tämä kitara- ja huuliharppuvirtuoosi muistetaan Muddy Watersin tai Howlin' Wolfin bändeistä, mutta mieheltä julkaistiin myös paljon omaa tuotantoa legendaarisen Chess Records -levy-yhtiön toimesta.

Alla Rogersin kappaleista kuuluisin, rouhean tyylipuhdas Walking by Myself. Voiko enää hienommin bluesia soittaa.

Kunnon radio

Olen kyllästynyt kuulemaan valituksia siitä, kuinka soittolistat, ohjelmakaaviot ja mainokset ovat turmelleet radion ja ettei radiosta muka kuule muuta kuin puhki soitettuja hittejä. Pötypuhetta! Jos olet yksi näistä valittajista, et varmasti tiedä, mikä on Dublab. Minä kerron.

Dublab on jo vuodesta 1999 vapaaehtoisvoimin pyörinyt nettiradio. Dublabin studio sijaitsee keskellä Los Angelesia, mutta kanavaa voi kuunnella reaaliajassa netin välityksellä missä ja milloin vain. Kattavan podcast-arkiston ansiosta on myös helppoa tutustua vanhoihin ohjelmiin.

Suorat lähetykset alkavat arkena kymmeneltä, eli Suomen aikaan kahdeksalta illalla. Ympärivuorokautinen ohjelmisto koostuu viikottaisista ja kuukausittaisista vakio-ohjelmista, miksauksista, klubitaltioinneista ja uusinnoista. Pääpaino on musiikissa, ei turhassa hölötyksessä.

Kanavalla soittavat länsirannikon kiinnostavimmat DJ:t ja muusikot. Dublabin motto "Future Roots Radio" kiteyttääkin kaiken olennaisen: tältä kanavalta kuulet musiikkia ilman turhia genrerajoituksia.

Esittelen sinulle muutaman suosikkiohjelmani. Version Sounds on viikottainen kaksituntinen mustaa rytmimusiikkia, jazzia, kadonneita pophelmiä ja uutta innovatiivista elektronista musiikkia. Tässäkin blogissa esittelemäni Anenon taas luotsaa kerran kuukaudessa kuultavaa Non Projections -ohjelmaa, joka keskittyy pääasiassa miehen oman musiikin ja levy-yhtiön ympärille. The Divine Chord Gospel Show on tuhti soul-, funk- ja gospel-paketti ja Treasure Hunting tarjoaa kuulijalle aimo annoksen pop-psykedeliaa.

Jokakeskiviikkoisessa Celsius Dropissa voit kuulla ihan mitä tahansa bossa novan, avaruusrokin ja italodiskon väliltä. Kuukausittainen Sodapop Sounds on taas ohjelma kaikenlaisesta indie- ja klubimusiikista.

Dublab on viehättävän kotikutoinen ja helposti lähestyttävä. Studion tapahtumia seuraat kätevästi webbikameran ja Facebookin kautta. Chatissa kommentoit biisivalintoja suoraan DJ:lle. Puoli vuotta Dublabia seuranneena voin luvata, ettei aikasi käy pitkäksi.

Kiinnostuitko? Sitä minäkin. Surffaile itsesi heti osoitteeseen dublab.com ja lopeta valitus.

Streets of Laredo

Streets of Laredo | Girlfriend (Official) from Streets of Laredo on Vimeo.

Streets of Laredo on Uudesta-Seelannista Jenkkeihin muuttanut bändi, joka soittaa hervottoman hyväntuulista folkpoppia. Äskettäin julkaistu single Girlfriend tempaa mukaansa riehakkaalla kitaranrämpytyksellään, hassuilla huudahduksillaan ja kilisevillä ja kolisevilla rytmeillään. Tässä kappaleessa on tehosoittoainesta!

Lataa Girlfriend ja tutustu bändin muihin tuotoksiin Soundcloudissa.