torstai 16. toukokuuta 2013

Kahdeksantoista minuuttia Mopoa



Bassoradion Lauantaijatsit-ohjelmasta tutut Matti Nives ja Eero Löyttyjärvi ovat järjestäneet We Jazz -klubia ja muita musiikkitempauksia jazzin ystäville jo monta vuotta. We Jazz julkaisee myös yhdessä Unifilmin kanssa mainiota nettisarjaa, jonka tarkoituksena on esitellä suomalaista jazz-osaamista ja nauhoittaa uusien ja lahjakkaiden kokoonpanojen musisointia.

Live at We Jazz -sarjan kuudennessa osassa rasavillistä soitosta vastaa viime aikoina paljon esillä ollut ja upealla Jee!-debyyttialbumillaan viime vuonna ilahduttanut Mopo. Tässä räiskyvässä triossa saksofonia soittaa Linda Fredriksson, kotrabassoa Eero Tikkanen ja rumpuja Eeti Nieminen.

Videolla siis kahdeksantoista minuuttia riemastuttavan vauhdikasta svengiä ja potkua lahjakkaalta yhtyeeltä. Jos video uppoaa, lisää Mopoa löytyy esimerkiksi Soundcloudista.




tiistai 7. toukokuuta 2013

Retreat


Ilouutisia kaikille sielukkaan soulin ja voimaannuttavan funkin ystäville! Aikamme vetreimmän soullaulajan Sharon Jonesin kuudes albumi Give The People What They Want ilmestyy Daptonen kautta 6. elokuuta. Kymmenen raitaa sisältävällä levyllä Jonesin kanssa jammailee edellisiltä julkaisuilta tuttu kahdeksanhenkinen orkesteri The Dap-Kings ja taustalaulajat Saundra Williams ja Starr Duncan.

Käy kuuntelemassa levyn ensimmäinen single Retreat osoitteesta NPR.com. Kappaleen tarmokkaassa kertosäkeessä riittää fiilisteltävää loppuillaksi.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vapputanhut

Vappuaatto ilman musiikkia on kuin huviretki ilman sadetta. Siksi kokosin herkullisimmat ja tanssittavimmat diskojärkäleet napakkaan pakettiin kaikkien kuunneltavaksi. Soittolistan laajasta tarjonnasta mainittakoon esimerkiksi lattarirytmien kanssa flirttaileva tanssipoppoo Gary's Gang, hurmaava kasaritähti Kashif ja italialainen musiikkimestari Giorgio Moroder. Avaa siis Spotify ja anna upeaäänisen Maryann Farran vietellä itsesi!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Italialainen hittikone


Löysin pieneltä kirpputorilta pölypunkkien ja Finnhits-kokoelmien seasta c-kasetillisen italialaisen Righeiran helposti hoilattavaa diskomusiikkia. Hintaa tällä ajan runtelemalla (ääninauha oli jo melko virttynyt) kasetilla oli vaivaiset kaksikymmentä senttiä.

Nappasin kasetin heti mukaani, koska rakastan italodiskon muovisuutta: tuhdisti nakuttavia rumpukoneita, tunkkaisesti pauhaavia syntikoita ja junttimaisia kertosäkeitä. Ja Righeira kyllä hallitsee kaikki nämä elementit.

Stefano Righi ja Stefano Rota perustivat Righeira-duon vuonna 1981. Maailmanlaajuinen läpimurto tapahtui vuonna 1983, jolloin julkaistiin yhtyeen hillittömän tarttuva rallatus Vamos a la playa. Singlestä tuli välittömästi suuri kesähitti, vaikka kappaleen sanoitukset maalailevatkin uhkakuvia atomipommien tuhovoimasta.

Seuraavana vuonna ilmestyi Righeiran toinen täysosuma No tengo dinero, jonka nerokkaasti animoitu musiikkivideo on katsottavissa alta. Kappale on suosikkini Righeiran tuotannosta, koska paatuneinkaan päivänpilaaja ei voi olla heiluttelematta jalkoja tämän kertosäkeen soidessa. Musiikkivideokin on ehtaa kasaria.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Sunsets and Clocks



Losangelesilaisen ihmemiehen Brian Allen Simonin eli Anenonin uusin EP Sunsets & Clocks on nyt kokonaisuudessaan kuunneltavissa Adhoc.fm-sivustolla. Viipyilevän kaunista elektronista musiikkia, taianomaisia rytmejä ja kaikuvia saksofonisointuja neljän kappaleen verran sisältävä levy on julkaistu miehen oman Non Projects -levy-yhtiön kautta, kuten Anenonin aikaisemmatkin levyt. Alla kuunneltavissa Sunsets & Clocks EP:n viileän hypnoottinen nimikkokappale, jonka voi ladata myös ilmaiseksi Anenonin Soundcloud-sivuilta.




sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

I Think You've Got Your Fools Mixed Up

Kokosin viime lokakuussa Spotifyhyn soittolistan vanhoista soul- ja rhythm and blues -suosikeistani. Louisianalainen soulkonkari Brenton Wood pääsi listalle upealla Gimme Little Sign -kappaleellaan, mutta tämä pehmeä-ääninen laulajanero ansaitsee enemmän tunnustusta tässä blogissa. Vuonna 1967 julkaistun Gimme Little Sign -singlen B-puolelta löytyy nimittäin Brenton Woodin paras kappale: kahden minuutin timantti I Think You've Got Your Fools Mixed Up. Kuuntele ja ihastu.