Timantit ovat ikuisia ja muut korniudet

Sub näyttää vanhoja James Bond -elokuvia joka lauantai. Viime lauantaina nähtiin "Timantit ovat ikuisia" (Diamonds Are Forever) vuodelta 1971. Koska Bond-leffojen juonissa ei ole minkäänlaista järkeä, en ala juonesta kertomaan mitään. Vaikka elokuva on kökkö, tunnuskappale on mahtava. Shirley Basseyn klassikoksi muodostuneesta kappaleesta löytyy paljon uusia versioita. Vaikka en Kanye Westiä kovasti arvosta, räppäri on käyttänyt hienosti vanhaa kappaletta samplena. "Diamonds From Sierra Leonea" varten on kuvattu myös vaikuttava musiikkivideo: se on toisenlainen vaihtoehto bling-blingille ja uima-allasbileille. Löytyy videosta sentään tyylikkäitä autoja!



Tänään Sub näyttää "Timantit ovat ikusia" -elokuvan jälkeen kuvatun "Elä ja anna toisten kuolla" (Live And Let Die) vuodelta 1973. Bondina näyttelee pilke silmäkulmassa Roger Moore. Mahtipontisen tunnuskappaleen on kirjoittanut Paul ja Linda McCartney. "Elä ja anna toisten kuolla" on ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva! Jos ei muuten, niin ainakin on hauskaa naureskella kornille juonelle, jossa hyvät ovat komeita ja kauniita ja pahat rumia.



"Elä ja anna toisten kuolla" Subilla tänään 21.00.

Etiopialainen musiikki tekee hyvää sydämelle

Olen katsonut vuonna 2005 kuvatun Broken Flowers –elokuvan jo kaksi kertaa tänä vuonna. On monta syytä miksi elokuvan voi katsoa useammankin kerran.

Bill Murray näyttelee upeasti Don Johnstonia, tietokonebisneksellä rikastunutta vanhaa Don Juania, jonka elämästä puuttuu sisältö. Mies lähtee matkalle. Hän käy katsomassa entisiä heilojansa ja yrittää selvittää salaperäisen kirjeen lähettäjää. Kirjeessä kerrotaan että hänellä on 19-vuotias poika jossain päin maailmaa. Don Johnston tapaa matkallansa mitä mielenkiintoisempia hykerryttäviä persoonia. Surumielisessä elokuvassa on paljon hienovaraista huumoria.

Matkaa siivittää upea etiopialainen musiikki. Niin kuin Don Johnstonin ystävä ja naapuri sanoo, ”etiopialainen musiikki tekee hyvää sydämelle”. Elokuvassa kuullaan hypnoottista jazzia ja etiopialaista musiikkia yhdistelevän Mulatu Astatken kappaleita. Instrumentaalimusiikkia tehtaileva Mulatu Astatke on ollut musiikin kanssa tekemisissä jo 60-luvulta alkaen ja on luonut käsitteen Ethio-jazz. Musiikki on huikean kuuloista isolla kokoonpanolla soitettuna! Mulatu Astatke esiintyi Suomessa viime vuoden joulukuussa YK-klubilla uuden albuminsa ”Mulatu Steps Ahead” takia.

Mulatu Astatke from Takis Peppas on Vimeo.

Tässä herkullinen maistiainen miehen keikalta. Muusikoilla taitaa videosta päätellen olla yhtä hauskaa kuin yleisölläkin!

Elokuvan komean tunnuskappaleen esittää Holly Golightly The Greenhornesin kanssa. “There Is an End” on vangitseva kappale pitkälti ihanien sähkökitaroidensa takia.

Levyhyllyn luurangot: Sister Sledge

Pari vuotta sitten metsästin epätoivoisesti Sister Sledge -yhtyeen levyä. En enää muista miksi, olin kai bongannut discotytöt radiosta. Lähdin etsimään Sister Sledgen mitä tahansa levyä pääkaupunkiseudun levykaupoista. Eräässä levykaupassa minulle tokaistiin vihaisena, että "ei me mitään heviä täällä myydä". Myöhemmin myyjä tuli hieman nolona pahoittelemaan erehdystään.

Jahti jatkui. Sister Sledgen alkuperäisiä levyjä ei löytynyt mistään, eikä kokoelmiakaan. Pari levykauppaa tsekattuani alkoi jo kyllästyttää. Yhdessä levykaupassa kuitenkin tärppäsi: myyjä tarjosi, että voisi tilata kokoelman Amerikasta asti. Niinpä sain lopulta Sister Sledgen kokoelmalevyn käsiini (tiedän että tosi musiikkisnobi ei osta kokoelmia). Albumilta löytyi tyttöjen suurimmat hitit, kuten "We Are Family" (joka kuulostaa itse asiassa aika järkyttävältä), "All American Girls ja "Frankie".

Amerikkalainen Sister Sledge eli kultakauttaan discobuumin aikoihin 70- ja 80-luvuilla. Debbie, Joni, Kim ja Kathy saivat huomiota mediassa, kuten R&B Top 10 -listalla. Nykyään nelikkoa ei enää kuulla missään, jos katu-uskottavuuden puutteesta kärsiviä radiokanavia ei lasketa.

Hiihtolomalla Sister Sledge muistui mieleeni ja kaivoin levyhyllystä esille yhtyeen kokoelmalevyn. Sister Sledge on omalla tavallaan riemukas yhtye. Se on viaton verrattuna 2000-luvun bändeihin ja musiikki ei kikkaile liikoja. Ja kuka muistaa "Lost In Music" -kappaleen? Sitä on coveroitu lukemattomasti, kappaletta on käytetty mainoksissa ja televisiossa ja netti on täynnä kappaleesta tehtyjä uusia toinen toistaan kiinnostavampia versioita.

Vierailin vähän aikaa sitten levykaupassa, joka myi minulle kokoelmalevyn. Omistaja muisti minut kahden vuoden takaa! Olin ensimmäinen asiakas kymmeneen vuoteen joka kyseli Sister Sledgen perään. Sister Sledge tanssittaa vieläkin.

Sade, Saden, Sadea

Viime keväänä pähkäilin, miten Sade-nimisen laulajattaren nimi taivutetaan oikein. Nyt emme siis puhu sateesta, vaan Nigeriassa syntyneestä, myöhemmin Englantiin muuttaneesta muusikosta, joka julkaisi ensimmäisen albuminsa jo 80-luvun alkupuolella. Monet muistavat Saden "Smooth Operator" -kappaleesta tai ainakin tunnistavat kappaleen kuullessaan. "Smooth Operator" soi nimittäin vieläkin säännöllisesti radiotaajuuksilla, vaikka kappale julkaistiin "Diamond Life" -albumilla jo 1984.

Radiotaajuuksilla vähemmän huomiota on saanut Saden uusin albumi "Soldier of Love", joka julkaistiin viime vuoden alkupuolella. "Soldier of Love" on täynnä viileitä, seesteisiä ja tyylikkäitä kappaleita. Levyn saundissa on kuultavissa utuisia vaikutteita maailmanmusiikista, soulista ja jazzista, mutta paikoitellen myös popistakin. Saden tumma ääni on hänen valttikorttinsa. Välillä Saden kappaleet ovat liiankin verkkaisia, ne kaipaisivat lyhennystä. Silti albumi on yksi viime vuoden parhaimmista. Nyt harmittaa, koska vuoden 2010 levyt -listaukseen Sade ei ehtinyt!

Kun pähkäilin, ostaisinko "Soldier of Loven", apuun riensi kirjasto! Levy löytyi palautushyllystä ja meni heti illalla kuunteluun. Levyn helmeksi nousee ehdottomasti nimikkobiisi.



Saden imago on tietoisesti tehty mystiseksi aina musiikkivideoista ja promokuvista alkaen. Imagon päivitys on ollut onnistunut (vaikka "Soldier of Loven" musiikkivideo onkin kaikessa teatraalisuudessaan huvittava), koska myös musiikissa tämä mystisyys kuuluu. Mutta ehkä Sade tarvitsisi vielä lisää särmää, jotta suuri yleisö ei leimaisi häntä romanttisten komedioiden soundtrackien tekijäksi.

Cha Cha Cha Bay

Helmikuussa kannattaa kuunnella lämpöistä rytmimusiikkia. Golden Afrique –kokoelma on tarkoitukseen oiva vaihtoehto. Network-levy-yhtiö on koonnut tuhdin, kaksi levyä sisältävän, melkein kolmetuntisen musiikkipaketin, joka miellyttää korvan lisäksi myös silmää.

Golden Afrique osa 1 esittelee laajan kattauksen musiikkia 70- ja 80-luvuilta Länsi-Afrikasta. Malista, Gambiasta, Senegalista ja Guineasta tuleva musiikki on rikasta, vaikka maat elävät köyhyydessä.

Musiikissa kuuluvat samban ja cha cha chan rytmit ja riemu, toisaalta myös sielukas rytmimusiikki ja svengaava jazz. Tässä kokoelma minun makuuni!

Kattava infovihko esittelee äänenlähteet, kuten Super Mama Djombon, Idy Diopin ja Guelewar Band of Banjulin englanniksi, saksaksi ja ranskaksi.

Tätä levyä ei löydy Anttilasta, vaan niistä perinteisistä levykaupoista! Network-lafka on afrikkalaisen popmusiikkia esittelevän kokoelmasarjan lisäksi julkaissut Desert Blues –kokoelman, joka esittelee musiikkia Saharan ja Sahelin tienoilta. Tämän maailmanmusiikkia julkaisevan yhtiön mielenkiintoisiin levytyksiin kannattaa siis tutustua!

Lue pieni juttuni Golden Afriquen toisesta osasta ja Afrikka-saundista täältä.

Idy Diop: Yaye Boye