torstai 10. helmikuuta 2011

Sade, Saden, Sadea


Viime keväänä pähkäilin, miten Sade-nimisen laulajattaren nimi taivutetaan oikein. Nyt emme siis puhu sateesta, vaan Nigeriassa syntyneestä, myöhemmin Englantiin muuttaneesta muusikosta, joka julkaisi ensimmäisen albuminsa jo 80-luvun alkupuolella. Monet muistavat Saden "Smooth Operator" -kappaleesta tai ainakin tunnistavat kappaleen kuullessaan. "Smooth Operator" soi nimittäin vieläkin säännöllisesti radiotaajuuksilla, vaikka kappale julkaistiin "Diamond Life" -albumilla jo 1984.

Radiotaajuuksilla vähemmän huomiota on saanut Saden uusin albumi "Soldier of Love", joka julkaistiin viime vuoden alkupuolella. "Soldier of Love" on täynnä viileitä, seesteisiä ja tyylikkäitä kappaleita. Levyn saundissa on kuultavissa utuisia vaikutteita maailmanmusiikista, soulista ja jazzista, mutta paikoitellen myös popistakin. Saden tumma ääni on hänen valttikorttinsa. Välillä Saden kappaleet ovat liiankin verkkaisia, ne kaipaisivat lyhennystä. Silti albumi on yksi viime vuoden parhaimmista. Nyt harmittaa, koska vuoden 2010 levyt -listaukseen Sade ei ehtinyt!

Kun pähkäilin, ostaisinko "Soldier of Loven", apuun riensi kirjasto! Levy löytyi palautushyllystä ja meni heti illalla kuunteluun. Levyn helmeksi nousee ehdottomasti nimikkobiisi.



Saden imago on tietoisesti tehty mystiseksi aina musiikkivideoista ja promokuvista alkaen. Imagon päivitys on ollut onnistunut (vaikka "Soldier of Loven" musiikkivideo onkin kaikessa teatraalisuudessaan huvittava), koska myös musiikissa tämä mystisyys kuuluu. Mutta ehkä Sade tarvitsisi vielä lisää särmää, jotta suuri yleisö ei leimaisi häntä romanttisten komedioiden soundtrackien tekijäksi.

4 kommenttia:

  1. Koska esikoistyttöni nimi on Sade, tämä postaus iski sydämeen erityisen kovaa. Tosin itse artistista en ole koskaan niin välittänyt. Ja kyllä, juuri otsikon mukaisesti se taipuu meilläkin.

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuus näitä sinun aihevalintojasi! Sade on yksi suosikeistani. Lempilevyni häneltä lienee Promise.

    VastaaPoista
  3. Ehdin jo huolestua, että olen taivuttanut Saden nimen väärin!

    Jäävuortenkieltä, oletko tutustunut "Soldier of Love" -levyyn?

    VastaaPoista
  4. Enpä ole. Mutta taidan varata sen kirjastosta.

    VastaaPoista