Trans-Continental Hustle

Bändin paras käyntikortti on sen nimi. Hyvä bändin nimi ei ole tavanomainen muttei myöskään liian vaikea. Onnistunut nimivalinta jää mieleen.

No ainakin nimen valitsemisessa yhdysvaltalainen Gogol Bordello on onnistunut. Gogol Bordellon musiikki on valtava sekametelisoppa. Yhtyeen soinnissa kuuluu niin punk kuin rockin, mutta musiikin juuret ovat mustalaismusiikissa. Tämän bändin johtohahmo on laulaja Eugene Hützi, jolla energiaa tuntuu riittävän. Yhtye on julkaissut ison kasan levyjä, ja on Gogol Bordello Suomessakin keikkaillut.

Vaikka yhtyettä on moitittu teränsä menettämisestä, minun mielestäni keväällä julkaistu “Trans-Continental Hustle” kuulostaa mahtavalta! Musiikki pauhaa letkeästi, Eugene laulaa karheasti ja villi meininki pysyykin villinä kaikkien kolmentoista kappaleen ajan.

Gogol Bordello on kuitenkin sen verran tujakkaa tavaraa, että se toimii parhaiten pieninä annoksina kahvin lailla!

The Yeah Yeah Yeah Song

En ymmärrä kirjaston mollaajia. En sitten yhtään.

Lähikirjastoni levyhyllykkö ei ole kovinkaan laaja. Siitä löytyvät ne pakolliset yhtyeet Bruce Springsteenista The Beatleseihin ja (liian) paljon kotimaista pophöttöä. James Brownkin on sijoitettu hiphop-lajikkeen taakse! Aina kirjastossa käydessäni lainattavien joukkoon päätyy parin kirjan lisäksi levyjä.

Yleensä kaikista kiinnostavimmat albumit löytyvät palauteut levyt –hyllystä. Jos en plarailisi kyseistä hyllyä, olisin missannut monta loistavaa albumia.

Ainakin The Flaming Lipsin, joka on ehkä mielikuvituksellisempia vaihtoehtorockyhtyeitä kautta aikain. ”At War the Mystics”-albumi ivailee musiikkikulttuurille kekseliäästi ja yhdistelee erilaisia elementtejä biiseihinsä pirullisen hyvin. Ja mikä tärkeintä, levy on täynnä tarttuvia kertosäkeitä. Mahtava esimerkki on "The Yeah Yeah Yeah Song".

Toinen kirjastosta poimittu rocksuuruus on itse Radiohead. Olen aina suhtautunut hieman nihkeästi tähän teatraaliseen bändiin, mutta kun bongasin kirjastosta ”In Rainbows”-levyn, pitihän se lainata. Eihän se mitään maksa. Albumi osoittautuikin todella kiinnostavaksi. Silti levy kuulostaa hyvältä vain voimakkaiden bassojen kera.

Monesti levyjä tarttuu kirjastosta mukaan vain hienojen kansien takia. Esimerkiksi upean kannen perusteella on tullut lainattua muun muassa trooppista funkia, joka osoittautui melko karmeaksi kilinäksi. Mutta kansi on silti mahtava.

Mutta ainakin kirjaston parhaimpiin puoliin kuuluu se, että siellä voi lukea törkeän kalliita musiikkilehtiä aivan ilmaiseksi!

Perimmäinen kysymys

Klassinen kysymys kuuluu: mitä kaikkea voi päätellä ihmisen musiikkimausta?

Journalisti-lehti (15/2010) kertoo vastauksen. Lehden jutussa kirjoitetaan texasilaisesta psykologian apulaisprofessorista, Sam Goslingista, joka on kirjoittanut aiheesta jopa kirjan ”What your stuff says about you”. Tiukkojen tutkimusten perusteella selvisi, että esimerkiksi ihmisen makuuhuoneesta voidaan päätellä jo henkilön sukupuoli, ikä, kiinnostuksen kohteet, arvot ja tottumukset.

Sam Gosling on myös luokitellut musiikin kuuntelijat ryhmiin! Sam Gosling esimerkiksi väittää, että jazzin ja bluesin kuuntelijat ovat tunne-elämältään vakaita, he eivät harrasta urheilua ja he eivät ole varakkaita.

Indien ja rockin kuuntelijat ovat vuorostaan sosiaalisesti dominoivia ja urheilullisia ihmisiä. Coyntryn kuuntelijat taas ovat artikkelin mukaan tunnollisia, mutta eivät kovinkaan avoimia uusille kokemuksille. He ovat myös poliittisesti konservatiivisia.

Kuulostaa melko kliseiseltä. Ovatko popin kuuntelijat sitten sosiaalisia atleetikkoja, jotka kärsivät tinnituksesta?

Act like you know

Paleface on monipuolinen mies. Hänet tunnetaan englanninkielisestä hiphopistaan ulkomaillakin, hän vetää Radio Helsingissä yhteiskunnalliseen musiikkiin erikoistunutta ohjelmaa ja kaiken lisäksi hän räppäsi uusimman albuminsa ”Helsinki-Shangri-La” suomeksi.

”Helsinki-Shangri-La” ei ole mikään tavanomainen hiphoplevy. Syitä on kaksi. Ensinnäkin Paleface on ottanut vaikutteita albumilleen vanhasta suomalaisesta perinnemusiikista ja folkista. Toiseksi Paleface räppää yhteiskunnan epäkohdista sylki lentäen.

Palefacen ”Talonomistaja”-sinkku jo todistaa sen, että miehellä on oikeasti asiaa. Albumilta esiin nostetut singlet tuovat mieleen Love Recordsin vanhat yhteiskunnalliset laulut: poliittisen laululiikkeen laulajat ottivat asiansa liikuttavan vakavasti. Terttu Tuomen ja Vasararyhmän kajauttama ”Ei, ei EEC:lle”-kappale vetää hymyn naamalle, vaikka se ei varmastikaan vuonna 1973 ollut tarkoitus. Samoin Palefacekin hymyilyttää. Onneksi räppäri tajuaa sen itsekin ja osaa nauraa ainakin vähän levyllään. ”Helsinki-Shangri-Lan" hienoimpiin kappaleisiin kuuluu ehdottomasti ”Syntyny rellestää”,jossa myös puhallinorkesteri svengailee upeasti taustalla. Kappaleen yhteiskuntakritiikki on naamioitu juhlimisriimien taakse.

Ainakin asiaa miehellä riittää.

Kauas pois

Kotimainen reggaeartisti Puppa J ja laulaja Yona ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja tuloksena on Liljan Loisto -niminen reggaeyhtye. Liljan Loiston syyskuussa ilmestyneen albumin idea on yksinkertainen: Karjala-aiheisia nostalgialauluja reggaekompilla.

Hauska idea, mutta olisi mielenkiintoista tietää, mitä Karjalasta evakkoon lähtenyt sukupolvi ajattelee siitä, että Karjalaa verrataan mm. Hesarin Liljan Loistoa käsittelevässä jutussa (4.9.2010) reggaesanoittajien rakastamaan Etiopiaan!

Teetä ja torvimusiikkia

Aamutraditioihini kuuluu useimmiten radion kuuntelu. Paahtoleipä meinasi mennä väärään kurkkuun, kun kuulin radiosta loistavaa musiikkia - torvimusiikkia. Aloitin heti seuraavana päivänä kappaleen bongauksen, esittäjän nimi nimittäin jäi minulta aamulla kuulematta. Levykauppiaalta kysyttäni vakuutuin siitä, että loistava ja svengaava torvikokoonpano radiossa oli Hypnotic Brass Ensemble.

Tämä chicagolainen yhtye soittaa nasevia puhallinkappaleita katu-uskottavasti ja ennen kaikkea tyylillä. Hypnotic Brass Ensemble esiintyi Pori Jazzeilla vuosi sitten. On yhtye svengaillut myös mainekkaassa Jools Holland Show- televisio-ohjelmassa.

Aamu ainakin lähtee hyvin käyntiin torvipoppoota kuunnellessa!