torstai 2. syyskuuta 2010

Teetä ja torvimusiikkia


Aamutraditioihini kuuluu useimmiten radion kuuntelu. Paahtoleipä meinasi mennä väärään kurkkuun, kun kuulin radiosta loistavaa musiikkia - torvimusiikkia. Aloitin heti seuraavana päivänä kappaleen bongauksen, esittäjän nimi nimittäin jäi minulta aamulla kuulematta. Levykauppiaalta kysyttäni vakuutuin siitä, että loistava ja svengaava torvikokoonpano radiossa oli Hypnotic Brass Ensemble.

Tämä chicagolainen yhtye soittaa nasevia puhallinkappaleita katu-uskottavasti ja ennen kaikkea tyylillä. Hypnotic Brass Ensemble esiintyi Pori Jazzeilla vuosi sitten. On yhtye svengaillut myös mainekkaassa Jools Holland Show- televisio-ohjelmassa.

Aamu ainakin lähtee hyvin käyntiin torvipoppoota kuunnellessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti