lauantai 19. joulukuuta 2009

Se vuoden levy


Enää 12 päivää ja sitten alkaa uusi vuosi. On siis aika päättää, mikä on vuoden 2009 parhain levy.
Tämän listauksen tekeminen on vaikeaa, koska en ole (ihme kyllä) ostanut tänä vuonna levytettyjä albumeja kovinkaan monta, mutta ne jotka ovat päätyneet levyhyllyyni, ovatkin sitten aivan loistavia.
Lontoolainen indiepopyhtye The XX on ollut soitossa koko syksyn. Kun The XX:n bongasin netistä, kuuntelin monta viikkoa tuota yhtyettä Myspacen kautta ennen kuin uskalsin ostaa levyn.
The XX:n musiikki on tummaa ja kokeellista poppia, jossa on mukana vaikutteita elektronisesta musiikista, dubstepistä. Vaikka ensi kuulemalta ei uskoisi, The XX:ssä on myös paljon särmää bassoineen, kitaroineen, rumpukoneineen ja syntetisaattoreineen.
Kova haastaja The XX:lle on Interpol-yhtyeen solisti, joka julkaisi sooloalbuminsa Julian Plenti-nimellä. Julian Plentissä on vain jotain niin koukuttavaa... Mies laulaa loistavan synkällä äänellä hienoja rockbiisejä, jotka jäävät päähän soimaan moneksi päiväksi. Alun perin biisit sävellettiin akustisiksi, mutta nyt ne ovat saaneet hienot rocksovitukset, jopa vähän mahtailevat sellaiset. ”Only If You Run”-kappaleessa ovat kitarat, haikea tunnelma ja basso kohdallaan. Biisi nappaa heti introsta asti mukaansa.
Mutta kyllä voittajaksi selviytyy The XX. Olen minä sitä niin paljon hehkuttanutkin.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Kuolonkorinaa

Cd-soittimeni on kovassa käytössä. Käytän sitä melkein joka päivä levyjä ja radiota kuunnellessa. Kyseessä ei ole mikään hieno hifilaite, aivan tavallinen cd-soitin. Se mahtuu juuri hyllylle ja sen saa helposti kuljetettua mukanansa matkoille joita ei selviä ilman musiikkia. Ja mikä tärkeintä: cd-soittimessani on bassonvahvistin!
Onhan minulla tietysti Ipodikin, mutta musiikki on tarkoitettu stereoista huudatettavaksi.
Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että cd-soittimeni on lopullisesti hajalla. Ääni pätkii, eikä pause-nappikaan enää toimi. Kun levyn laittaa koneen sisälle, kuuluu kieroutunutta ininää, moottorisahan rääkkäykseltä kuulostavaa ääntä.
Jään jännittyneenä odottamaan, kuinka kauan soitin enää toimii.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Hieman erilainen tuliainen Tsekistä


Isoäitini vieraili pari kuukautta sitten Tsekissä. Hän ei sortunut tavanomaiseen tuliaiseen, tylsään rihkamaan, vaan vieraili paikallisessa levykaupassa ja osti minulle slovakialaisen punkbändin levyn. Siitä sietää antaa kiitosta, hän oikeasti näki vaivaa tuliaisen ostoon. Aika hyvin 70-vuotiaalta.

Horkyze Slizen albumi ”uKaZ Tu TVoJu ZOO” on täynnä hyvin mielenkiintoisia punk- ja rockbiisejä. Sanoituksesta on vaikea sanoa, mutta ainakin Green Daylle, Mao Tse-tungille ja Paris Hiltonille irvaillaan aika useasti 16 biisin albumilla.

Levy alkaa kunnon rockvedolla, mutta albumin toinen biisi onkin jo kuin toisesta maailmasta. Kyseessä on (toivottavasti) parodia R&B:stä sekä hiphopista. Toinen järkytys levyn edetessä tulee viidennen biisin kohdalla, joka kuulostaa pelottavasti iloisten hihhuleiden huilumusiikilta. Kyseessä taitaakin olla se Green Day-parodia, ainakin sanoista päätellen.

Horkyze Slize on välillä tahattomastikin koominen yhtye suomalaisen Teräsbetonin lailla. Järjetöntä uhoamista, mutta kyllä bändi on silti pelastanut aika monta huonoa päivää!

Horkyze Slize: Ukaz Tu Tjovu Zoo

tiistai 8. joulukuuta 2009

Ei taas sitä Cheekiä!

Olen joutunut kuuntelemaan koko syksyn hehkutusta suomiräppäri Cheekistä. Ja kai siihen on syytä: Cheekhän on myynyt levyjä aika mukavasti, on saanut paljon huomiota lehdissä sekä televisiossa ja mikä parasta, monet, erityisesti nuoret oikeasti pitävät hänen tarttuvista hiteistään.
Mutta minä en vain kestä Cheekiä! Hänen saundinsa on aivan liian tarkkaan hiottua, hänen biisinsä kaipaavat rosoisuutta ja räväkkyyttä. Cheekin biisit ovatkin aivan liian yksinkertaisia perusteelliseen kuunteluun, mutta sopivia juhlimiseen, kun sitä Pommacia on kitattu jo sopivasti.
Vaikka en ole mikään hiphopin ja rapin suurkuluttaja, on pari kotimaista räppäystä jäänyt mieleen.
MC Ruudolfin ”Tööttää” on täynnä loistavaa riimittelyä hienon rytmin taustalla.
Nikon & Tapsan biiseissä on usein hauskoja soulsampleja ja riimittelykin on kunnossa.
Ennen kuin Cheek-fani klikkaat tämän blogin vihaisena kiinni, tsekkaapa nämä.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Remiksauksista

Kukaan ei ole varmaankaan välttynyt kuulemasta tänä syksynä elektropopbändi Metro Stationin ”Shake it”-hittiä, joka on soinut ahkerasti hittiradiokanavilla. Itse en fanita yhtyettä, mutta täytyy myöntää, että heidän renkutuksensa jäävät ärsyttävästi päähän soimaan.
Sain käsiini tuon yhtyeen albumin. Levyllä on yksitoista kappaletta ja remixversio ”Shake it”-biisistä. Tavallisesti olen ajatellut, että remixversiot ovat vain pitkitettyä täytettä liian lyhyelle levylle, mutta The Lindbergh Palace Remix vangitsi minut täysin loistavilla ja tunnelmallisilla taustoillaan. Varsinkin kun kytkin stereoistani bassovahvistimen päälle, biisi kuulosti vieläkin paremmalta.
The Lindberh Palace on tehnyt huolellisia ja tyylikkäitä versioita muun muassa Fall Out Boyn, Killersin ja Rihannan hiteistä.
Loppuun laitan vielä pari linkkiä, jotta huomaatte remiksien ja alkuperäisten kappaleiden erot. http://www.myspace.com/metrostation ja http://www.myspace.com/lindberghpalacemusic

perjantai 4. joulukuuta 2009

The Brand New Heavies ja tilttaava läppäri

Lainasin pari päivää sitten kirjastosta aivan loistavan levyn. The Brand New Heaviesin (featuring Nicole Russo) ”All About The Funk” on täynnä aivan loistavia funk- ja elektrovaikutteisia popkoukkuja. Itse asiassa lainasin tuon levyn jo kolmatta kertaa, alun perin hoksasin sen energisen kantensa takia. ( Siinä poseeraavat arvatenkin Nicole Russo ja bändi soittimiensa takana aika vakuuttavasti.) Nicole Russo laulaa albumilla sopivan röyhkeästi, kunnon hiphopstaran tyyliin. Hänen omalla nimellä julkaistu albumi ”Trough My eyes” on ”All About The Funkin” vastakohta: sellaista R&B-paskaa, jota ei pitkään pysty kuuntelemaan tylsistymättä ja turhautumatta.
Valitettavasti The Brand New Heaviesin levy jumitti läppärini totaalisesti. Yritin ainakin tunnin saada levyä pois koneesta. Kun olin kokeillut jo kaikkea epätoivoista, kuten takonut näppäimistöä ja yrittänyt käynnistää Macbookia uudestaan, päätin lähteä käymään tietokoneliikkeessä. Kun olin himassa yrittänyt saada levyä pois cd-asemasta mahdollisilla ja mahdottomillakin keinoilla, tietokoneliikkeen mies veti albumin pois tietokoneen sisuksista yhdellä kädellä noin kymmenessä sekunnissa. Hän kehtasi vielä huokaillakin äänekkäästi. Nöyryyttävää!
Joka tapauksessa suosittelen The Brand New Heaviesiä kaikille hyvästä musiikista pitäville. Varmaan toimisi discossakin.

torstai 3. joulukuuta 2009

Blogin nimen keksiminen tuotti törkeän päänsäryn


Musiikkimakuni on todella laaja. Levyhyllystäni löytyy niin reggaeta, indierockkia, elektroa, soulia, hiphoppia sekä puhdasta poppia. Siksi mietin blogin nimeä pitkään. Mikä ihmeen sana sopisi nuoren musafriikin blogin nimeksi?

Aloin miettiä lempiartistiani ja bändiäni. Tuohon kysymykseenhän on mahdotonta vastata, mutta jos minun pitäisi mainita heti yksi musiikintekijä, joka on tehnyt vaikutuksen, vastaus olisi selvä. James Brown. Tietysti. Tuon soul- ja funktähden pari levyä olen lainannut eräältä tutultani levyhyllyyni. (Albumi ”There It Is” on ollut lainassa ainakin neljä vuotta ja soi edelleen levysoittimessani ahkerasti.) James Brownin albumit ovat täynnä aivan törkeän hyvää funkkia ja siitä keksinkin blogin nimen. Mutta koska vaikuttaa siltä, että alan kirjoittaa heti alkuun yli sivun pituista ylistyspuhetta James Brownista, on aika lopettaa ensimmäinen blogikirjoitus...