Kaunista melua

Elektronisen musiikin kuunteluni alkoi kunnolla muutama vuosi sitten löydettyäni Red Bull Music Academyn. Red Bullin työpajoissa muusikot etsivät uusia ilmaisukeinoja musiikilleen energiajuomien voimin. Tuosta kokeellisen musiikin mekasta ovat ponnistaneet menestykseen muun muassa samettiääninen Jamie Woon ja suomalainen dubstepmies Desto.

Tämän vaativan koulun on käynyt myös uusi tuttavuuteni, losangelesilainen Brian Allen Simon, eli Anenon. Musiikkivelho pyörittää omaa Non Projects -levymerkkiä ja taikoo musiikkia, joka haahuilee ambientin ja chillwaven välillä. Kokopitkä albumi ilmestyy Time Out Tokyon mukaan huhtikuussa.

Anenon: Dark Navy Blue - Improvisation Live at Dublab

Anenonin ambient ei ole kuitenkaan mitä tahansa tuuttausta vaan kappaleissa on sielua ja syvyyttä. Kaikuvia rytmejä siivittävät haaveelliset ja uskomattoman kauniit saksofoniosuudet. Brian Allen Simonin eduksi on mainittava, että hän soittaa kappaleillaan itse saksofonia. Esimerkkinä toimikoon merellinen improvisaatio Dark Navy Blue, joka on kuin Le Grand Bleusta napattu.

Anenon: Commons

Anenon osaa kuitenkin tehdä tiiviimpääkin musiikkia. Commons lähenee jo deep housea nakuttavine rumpukoneineen ja toistuvine laulurimpsuineen.

Paikoitellen kappaleissa kuuluu jopa jazz-vaikutteita. Retold / Endless -kappaleessa Anenon on vienyt jazzin keskelle pyörremyskyä - riitasointuiset elektroniset äänet yhdistyvät karuihin rytmipaukutteluihin ja leikkisiin saksofoniosuuksiin. Kaoottisen äänipuuron loppuhuipennuksessa kaikki äänet sulautuvat kitkattomasti toisiinsa.

Raikasta, mielikuvituksellista ja unelmoivaa. Aivan kuten jazz.

Anenon: Retold/Endless

Chimes of Freedom - Dylan taipuu moneksi

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty juhlisti nyt tammikuussa 50-vuotista uraansa julkaisemalla Yhdysvalloissa tuhdin Bob Dylan -coverlevyn. Dylanin kappaleita tulkitsee Chimes of Freedom -paketilla yli 70 eri artistia ja bändiä. Joukkoon mahtuu paljon nimekkäitä konkareita, kuten Patti Smith, Johnny Cash ja Raphael Saadiq, ja muutama hieman erikoisempi tulkitsija. Tasaisen varmaa teinipoppia soittavat Maroon 5, My Chemical Romance ja muovisen musiikin ystävien idoli Ke$ha eivät sovi kitara ja ääni -muottiin. Dylan-kimara huipentuu miehen itse laulamaan Chimes Of Freedom -nimikkoraitaan.

Neljälle levylle on päässyt myös nuoren jenkkilaulaja Blake Millsin versio Heart of Mine -kappaleesta. Olen seurannut tämän nuoren lahjakkaan laulaja-lauluntekijän puuhia tarkasti. Tuntuu, että hän on vain kehittynyt Break Mirrors -esikoislevynsä julkaistuaan. Tässä hän esittää Heart Of Minen Daniel Haimin kanssa Conanin showssa. Kerta kaikkiaan must.

Vaikka Amnestyn musiikkijärkäleelle mahtuu monen tärpin lisäksi paljon hutejakin, on kokoelmasta iloa pitkään. Kai haluat tietää, miten Adele tulkitsee Make You Feel My Loven?

PS. Levyä voi kuunnella sähköisesti jo Amnestyn nettisivuilla.

Lauluja Mariellesta, Elenasta, Sofiasta ja Violetista

Tästä lauluyhtyeestä ei voi olla pitämättä. Philadelphialainen poikatrio Market East tekee melodisia ja harmonisia poplaulelmia Beach Boysin ja muiden 60-luvun poikabändien hengessä. Kappaleet ovat täynnä nostalgiaa, rakkauden ihanuutta, kauniita kitaramelodioita ja kotikutoisuutta. Kurt Cain-Walther, Max Perla ja Vincent John laulavat enkelimäisesti - tietysti tytöistä. Juuri ilmestyneen esikois-EP:n voi ladata ja kuunnella ilmaiseksi Bandcampissa.

Brasilian Vesku

Huumorimusiikki on vaikea laji. On hankalaa pelleillä ja ilveillä pelkällä äänellä. Brasilialainen näyttelijä-laulaja Arnaud Rodriques kuitenkin hallitsi tämän genren. Hänen kappaleensa naurattavat minua, vaikken ymmärrä niistä sanaakaan.

Rodrigues oli näyttelijäntyönsä ohella mukana monenlaisissa musiikkikokoonpanoissa. Kultakurkku levytti myös kolme sooloalbumia. Tässä Som do Paulinho -levyltä (1976) yksi rempseän riemastuttavaa tropicalia-renkutus. Rauha tämän vuonna 2010 kuolleen hauskuttajan muistolle.

Resham Phiriri

Eräs tuttuni asui muutaman kuukauden Nepalin pääkaupungissa. Kathmandu oli saastunut, ylikansoitettu, paikallinen vuorokausirytmi rasittava, tavat outoja ja englannintaito olematonta, hän puhisi. Sentään netti toimi silloin tällöin, paikalliset toimintaelokuvat olivat melkein viihdyttäviä ja kaupungista löytyi Pizza Hut.

En tiedä, kiinnostuiko tuttu reissun aikana aasialaisesta kulttuurista, mutta hän jakoi netin välityksellä silloin tällöin mitä omituisempia videoita. Tätä mongolialaista laulajaa arvostaisin varmasti musiikinystävänä, hän kirjoitti lokakuussa virtuaali-ivallisesti Facebookissa.



Tuliaiseksi pyysin levyllisen paikallista musiikkia. Kuulemma kathmandulaiset kuuntelivat ainoastaan, ihmeellistä kyllä, trancea. Päivän hitit lainattiin Intiasta, mutta hän lupasi etsiä jotain muuta paikallisesta levykaupasta. Suomeen palattuaan hän antoi minulle pahvikantisen levyn, jonka kannessa lumihuippuisten vuorien keskellä komeilivat sanat: "MOUNTAIN FOLKORE - TYPICAL NEPALI FOLK SONGS". Esittäjänä Padam Bista & Friends.

Aluksi epäilin onko tällä turistilevyllä mitään tekemistä nepalilaisen kansanmusiikin kanssa. Kuuntelun jälkeen selvisi, että levy olikin odotettua vängempi ja pidin levystä parin kuuntelukerran jälkeen vilpittömästi. Aasian perinnemusiikille tyypilliset kumeat ja jopa riemukkaat rummut, mantramaiset joukkolaulannat ja vekkulit huilut eivät olleet ihan mitä tahansa liibalaabaa tai luritusta. Ei, tanssijalka alkaa vipattaa kun Padam Bista (kuvasta päätellen menestynyt mies) ja hänen kaverinsa pääsevät puikkoihin. Viihdyttävää ja monipuolista iskelmää ja joikua perinteisillä mausteilla.

Tutun juttujen perusteella olisi voinut luulla, että Nepal oli kaukainen painajainen ja sainkin muistuttaa monesti, että subjektiivisella tietolähteelläni oli suurta taipumusta liioitteluun ja sarkasmiin. Oliko matka muka niin kamala, ihmettelin vielä kertaalleen. No, maaseudulla maisemat olivat vaikuttavia. Mutta hän suositteli silti pysymään erossa tuosta luvatusta trancen ja vauhdikkaiden toimintaelokuvien maasta.

PS. Maistiaisia levystä voi kuunnella iTunes Storesta (!), eli täältä.

Kitara, ääni ja bossa nova

Tässä pieni helmi vuodelta 2010. Kalifornialaiset laulaja-lauluntekijät Inara George (yhtyeestä The Bird and the Bee) ja Charlie Wadhams ovat tehneet kahden kappaleen yhteislevytyksen. Sen on julkaissut pieni losangelesilainen levymerkki Sargent Records Sargent Singles -levysarjassaan. Tämä hieno tekele on kaikkien vapaasti kuunneltavissa ja ladattavavissa Sargent Recordsin nettisivuilla.

Inara Georgen esittämä Q on ihastuttava hyvän mielen kitarakappale. En tiedä, onko se jazz-poppia vai bossa novaa, mutta upealta kuulostaa. Puhdasäänisen Charlie Wadhamsin letkeä Arranging My Life on taas yhtä aurinkoa ja riippumatossa loikoilua.

Melodista!

Inara George: Q

Kun reggaepipo ei kiristä

On bändejä, jotka kuulostavat hyvältä levyllä, mutta joiden luulet kuulostavan huonolta keikoilla ja bändejä, jotka kuulostavat hyviltä keikoilla, mutta joiden luulet kuulostavan huonolta levyllä. Sitten on brightonilainen Resonators, tuo ihana yhdeksänhenkinen dub-orkesteri.

Resonatorsin vuonna 2010 kauppohin pongahtanut omakustannelevy vakuutti kaiken maailman kriitikot ja samalla minutkin. Letkeässä reggaepaahdossa, samettisissa lauluosuuksissa (Fayen ja Kassian äänet sopivat yhteen kuin juusto ja näkkileipä), keinuvissa dub-rytmeissä ja leikkisissä puhallinsoittimissa on tunnelmaa.

Nyt olen vakuuttunut myös siitä, että Resonators on erinomaisessa livekunnossa. Siitä ensimmäinen todiste on joulukuussa päivänvalon nähnyt kolmiraitainen livelevy Live EP. Se on äänitetty Brightonin keikalla Englannista. EP:llä orkesteri irrottelee ja hulluttelee vapautuneesti ja kappaleissakin tuntuu olevan enemmän potkua ja tunnelmaa kuin loppuun asti viilatuissa albumiversioissa.



Toisena esimerkkinä toimikoon oheinen video Secret Garden Partysta, jossa bändi esiintyi viime vuonna. Todelliset pippalot, sanoisin.


Resonators @ Secret Garden Party 2011 from Alex Forster on Vimeo.

Joka tapauksessa livelevyn voi napata Bandcampista haluamallaan hinnalla tai vaikkapa ilmaiseksi. Reggae on parhaimmillaan livenä, väitän täältä läppärin äärestä.

Funkata valitsi vuoden 2011 parhaimmat levyt

Tässä ne nyt ovat. Funkata-blogin valitsemana vuoden 2011 kymmenen parhainta levyä. Ne eivät ole paremmuus- tai huonommuusjärjestyksessä vaan aivan sekaisin.

Hyviä ja kriittisiä kuunteluhetkiä!

Tom Waits: Bad as Me

Joulupukilla on selvästi hyvä musiikkimaku. Kuusen alta löytyi erikoisjulkaisu Bad as Me -albumista, joka sisälsi levyn, kolme ylimääräistä kappaletta ja valokuvakirjan. Edellisistä levyistä tuttu kattilanpaukuttelu ja Waits-körilään eläytyminen (korina) ovat tallella. Joukkoon mahtuu karheaa bluesia, pari herkempää kappaletta ja rokilla ja funkilla leikittelyäkin. Waitsin tarinankerrontakyvyt ovat tallella.

linkki: aikaisempi juttu Tom Waitsista

Bodies of Water: Twist Again

Retroja popiskelmiä, värikkäitä kertosäkeitä, kauniita laulelmia ja musikaalimeininkiä. Täydellistä!

linkki: Aikaisemmat jutut Bodies of Waterista

Still Corners: Creatures of an Hour

Sub Popin kultakimpale Still Corners soittaa sumuista ja varjoista indiepoppia tunnelmaltaan vahvalla esikoisalbumillaan. Creatures of An Hour ansaitsee vuoden levy -tittelin jo Cuckoo-kappaleen takia.

linkki: aikaisempi juttu Still Cornersista

Eläin: 2000 Deluxe

Eläin on joensuulainen nelihenkinen punkyhtye, joka meuhkaa, pitää hauskaa, kapinoi, ottaa kantaa ja, mikä tärkeintä, laulaa suomeksi. Sanoitukset ovat konstailemattomia ja provosoivia, eli juuri sellaisia kuin punkissa kuuluukin olla. Kokoomusnuoret ovat vampyyreita ja tyhmät mulkkuja. Vinkuvat kitarat, uho ja itäsuomalainen sanavalmius yhdistyvät uniikilla tavalla 2000 Deluxella. Antaa eläkeläisten heristellä sormia!

Monster Rally: Coral LP

Olen lämmennyt sitten huhtikuun yhdysvaltalaisen Ted Feighanin musiikkiprojekti Monster Rallylle. Kahden minuutin instrumentaalikappaleet maalaavat polttavan auringon kuuntelijan silmien eteen. Vanhoja äänitteitä leikaten ja liimaten tehdyllä levyllä liikutaan riemulomalla Rivieralla, nautitaan tulisista mauista ja eksoottisista äänistä, samoillaan hiostavassa viidakossa ja pulahdetaan lopuksi vilvoittavaan Karibianmereen. Halpaa nojatuolimatkailua - Coral LP:n kun voi ladata vieläkin ilmaiseksi Bandcampista.

linkki: aikaisempi juttu Monster Rallysta

Hugh Laurie: Let Them Talk

Uutta Dr. Housen tuotantokautta odotellessa vieroitusoireita voi lieventää kuuntelemalla tämän karismaattisen näyttelijän svengaavaa blues-levyä. Levy todistaa, että suunsoiton lisäksi Laurie osaa myös laulaa ja soittaa. Vanhat bluesklassikot ovat saaneet uudet, rouheat tulkinnat, joita on ilo kuunnella.

linkki: aikaisempi juttu Hugh Lauriesta

The Weeknd: House of Balloons

Torontolaisen Abel Tesfayen häröjä klubisaundeja, urbaania R'n'B:ta ja elektronista poppia yhdistelevä netistä ilmaiseksi ladattava mixtapesarja on niittänyt ansaitusti kehuja. Ensimmäiseen osaan tutustuttuani en ole jaksanut kuunnella muita - House of Balloons tarjoaa pureskeltavaa aivan tarpeeksi.

linkki: aikaisempi juttu The Weekndista

High Highs: High Highs

Viime vuonna ihastuttaneet neljä rauhallisen ilmavaa ja kaunista kitarakappaletta ilmestyivät vinyylinä. Vuoden ainoa levy, jonka kaikki kappaleet ovat täysosumia!

linkki: aikaisempi juttu High Highsista

Fungi Girls: Some Easy Magic

Juurevaa ja räkäistä sähkökitarajammailua, lo-fi -surinaa, high school –meininkiä, epäsiistejä tukkia, autoilla kaahailua, huonoa laulua, kaikuefektejä, paahteisia kesiä ja mahtavia rock-koukkuja. Osui ja upposi!

linkki: aikaisempi juttu Fungi Girlsista

The Dodos: No Color

The Dodosin juuret ovat akustisessa folkissa. Kun folkin lisäksi levylle heitetään mielenkiintoisia rytmisoittimia, ruutupaitaisia miehiä, säröisiä kitaroita, elementtejä progesta ja The New Pornographers -bändiläinen Neko Case kiljumaan mikkiin, malliesimerkki onnistuneesta indierocklevystä on valmis.

linkki: aikaisempi juttu The Dodosista