torstai 10. lokakuuta 2013

Tasokasta huumorimusiikkia Norjasta: The Fox (What Does the Fox Say?)



Luulin jo, ettei mitään räppäävän Pupukarhun tai Flight of the Conchords -huumoriduon veroista tulla enää kuulemaan tällä planeetalla, mutta olin selvästi väärässä. I kveld med Ylvis on norjalainen keskustelu- ja viihdeohjelma, jonka uutta tuotantokautta on mainostettu eläimellisellä musiikkivideolla. Kappaleessa The Fox luetellaan eri eläimiä kissasta lehmään ja matkitaan niiden tunnusomaista ääntelyä. "What does the fox say?" hillittömän hauskassa kertosäkeessä kuitenkin ihmetellään.

Esittäjänä on ohjelman norjalaisveljesten Bard ja Vegard Ylsisakerin muodostama kokoonpano Ylvis. Viimeiseen asti hiotun äänimaailman takana on kuitenkin isompi joukko, nimittäin toimelias tuottajatiimi, joka on tehtaillut aiemmin hittejä niin Rihannalle kuin Katy Perrylle. Ehkäpä juuri ammattitaitoisen tuotannon ansiosta The Fox -musiikkivideosta on tulossa yksi tämän vuoden suurimmista nettihiteistä. Tällä hetkellä videota on katsottu yli 104 139 000 kertaa.

Ylvis on tehnyt muitakin hauskoja biisejä. Someone Like Me -balladissa laulaja miettii, miksi hän ei onnistu hurmaamaan naisia. "What am I doing wrong? Is it the dubstep in my song, when I go...", kappaleessa pohditaan, ja sitten biisi muuttuu siirappisesta balladista hengästyttävän nopeaksi teknorynkytykseksi. Sille ei voi kuin nauraa.

Funkata arvostaa!