Pupukarhun alamäki

En tiedä onko vaatimustasoni alhainen, onko minulla vain outo huumorintaju vai ovatko kaikki muut suomalaiset tosikkoja, mutta minusta Elias Koskimiehen käsikirjoittama ja ohjaama "Likainen pommi" on oikeasti hauska. Siis se elokuva, jota Nyt-liite ja Suomen kuvalehti haukkuvat kilpaa. Elokuva, joka vedettiin vähin äänin pois elokuvateattereista katsojavajeen takia.

No myönnetään. Ehkei "Likaisen pommin" juoni pysy aivan loppuun asti kasassa, mutta voisiko sitä edes vaatia? Puolentoista tunnin aikana ehditään ivailla nimittäin räkänokkaisille teineille, jalkapalloilijoille, musiikkibisnekselle, homoille ja heteroille, räppäreille, superfoodille ja jopa suomalaiselle työkulttuurille.

Toinen toistaan räiskyvimpien roolihenkilöiden sekaan meinaa hukkua Pupukarhu, vakavailmeinen räppäri, joka hokee "pimeys on diippii, ihan liian diippii". Vaikka Pupukarhu vilahtaa elokuvassa vain ohimennen, minusta tuli heti tämän riimitaiturin fani. Elokuvan nähtyäni löysin Youtubesta kokonaisuudessaan "Hey Mama" -kappaleen musiikkivideon ja olen katsonut sen yhä uudelleen ja uudelleen yhtä vaikuttuneena joka kerralla.

Mikään ei ole kauniimpaa kuin iso mies, joka räppää äidistään.

Hiljaista hiphoppia

DJ Ezasscul on biitintekijä. Hän takoo rumpukoneella upeita rytmejä, jotka saavat räppiin aiemmin kumihanskoilla koskeneen ymmärtämään hiphopin kauneuden. Päräyttävät biitit ja rauhalliset jazz- ja soul-samplet soljuvat kuin kreikkalainen hunaja.

Brooklynissa vuonna 1992 syntynyt Ricky Lascaze koki musiikillisen valaistumisen pahimmassa teini-iässä. Hän vaikuttui legendaarisen japanilaisen hiphop-tuottaja Nujabesin jazzia ja hiphoppia yhdistelevästä musiikista ja alkoi tehdä omia kappaleita Nujabesin ja Pete Rockin hengessä DJ Ezasscul –nimellä.

Eikä kauan nokka tuhissut. Juuri ja juuri täysi-ikäisen DJ Ezassculin esikoislevy State of Mind ilmestyi 2010. Levy päätyi hetkessä Japanin iTunesin myydyimpien hiphop- ja rap-levyjen listalle. Sen jälkeen DJ Ezasscul on kasvattunut nimeä kolmiosaisella Jazz Meditation -levysarjalla ja monella muulla pikkujulkaisulla ja vakuuttanut paatuneimmankin epäilevän räppivillen kyvyillään.

Tämä on hiphoppia ihmiselle, joka ei kuuntele sanoja.

DJ Ezasscul: The Jazzy View



Kuuntele helmikuussa ilmestynyt Jazz Meditation 2 Spotifysta.

Päättömän hengailun ABC

Olen aina ollut huono hengailemaan. En osaa olla tekemättä mitään näyttäen siltä että tekisin jotain todella tärkeää. Asuinpaikkani on varmasti osaamattomuuteni syy. Suomen katukuvaan ei voi edes kuvitella ghetto blasterit olalla laahustavia nuoria. Mutta newyorkilainen Friends hengaa puolestani ja on tehnyt siitä musiikkia.

Friends on astetta raikkaampi ja coolimpi kuin The Ting Tings, groovempi kuin Foster The People, mutta sumuisempi ja maltillisempi kuin MC Hammer. Parrasvaloissa muidenkin bändiläisten puolesta paistattelee laulaja ja musiikkivideoista vastaava Samantha Urbani. Hänen ei tarvitse hyppiä tekopirteänä kuin energiajuomaa latkiva aerobick-ohjaaja, koska hänet huomataan helpomminkin. Urbanin pitää näyttää vain kyllästyneeltä.

Kun bändin musiikin harjoiteltu velttous ja värittömyys tympii, musiikkivideo paikkaa. Vai voiko kukaan vastustaa I'm His Girl -kappaleen videota, johon on poimittu kaikki mahdolliset kliseet, jotka vain amerikkalaisesta nuorisokultuurista ja 80-luvusta saa irti?

Friends alkaa äänittää täyspitkää levyä ensi vuoden puolella jos vain hengailultansa ehtii.

Pienemmät lainaavat isommilta

Viime kerralla levykaupasta palattuani olin suhteellisen tietämätön ostamani levyn sisällöstä. Ja syy on yksinkertainen. 60-luvulla Perun undergroundpiireissä riehuneesta Los York'sista löytyy hyvin vähän tietoa espanjaa osaamattomalle.

Kun "68"-LP pyöri levylautasella, huoneen täytti jumalaton ja räkäinen melu. Itse tekemisen meininki, rokkia tuhdilla funk-otteella. Laulaja Pablo Lunan mielipuolisessa espanjankielisessä rääkynässä ("Hey baby" -huudahduksia ei lasketa englanniksi), Pacho Aguilarin hillitömän svengaavassa rumpujen paukuttelussa, Jesus Vilchezin tärykalvoja repivässä basson näppäilyssä ja Walter Pazin ja Roman Palaciosin armottomassa kitaran rämpytyksessä oli jotain epäilyttävän tuttua.



Pienemmät lainaavat isommilta. La Alegria de tu Amor on selvä versiointi Eric Claptonin ja Creamin Sunshine of Your Love -klassikosta. Mutta Abrazame Baby olikin vaikeampi pala. Monen kuuntelukerran jälkeen löysin yhtäläisyyden The Rolling Stonesin Mercy Mercyn ja Abrazame Babyn väliltä. Löydätkö sinä?

Tunnelma ruuhkabussissa on kuin sulatejuustolla kassissa

Työpöytäni alimmasta laatikosta, heti Eppu Normaali -palapelin ja parin pölypunkin takaa löytyi tutun näköinen c-kasetti. Mahtipommi. Yli 47 minuuttia täyttä tavaraa. Mukana kahdeksan eri esittäjää.

Kun kasetti alkoi humista ja Luuviulu ja Läskibasso Orkesteri säristä, mielen valtasi nostalginen olo. Tälläistä musiikkia kuuntelin uhmaiässä. Vaikka nyt uhmaiän ylitettyäni kasetin kuuntelun piti olla hauska vitsi, kuuntelinkin syksyn aikana kasetin melkein puhki ja sanoituksetkin palautuivat hetkessä mieleen.

Kasetilta välittyy suomalaiselle musiikille tyypillinen haikeus ja toisaalta rokin aito riemu. Outolempi-orkesteri kuulostaa yhtä rajulta kuin 90-luvun indierock-yhtyeet, Antero Raimo & Ovet vastaavat humppapuolesta. Luuviulu ja Läskibasso Orkesteri tuo mieleen sirkus Caliban venäläisen, tupakkaa polttavan pellen, nelivärisen teltan ja jeesusteipillä korjatut monokauittimet.

Antero Raimon & Ovien "Mustikanpoiminta" avaa kaupunkilaiselle marjastamisen hienouksia vahvalla iskelmäotteella. Voi vain miettiä onko tarpeellista muistuttaa päiväkoti-ikäisille, että hölmöön, kaljoittelun jälkeiseen olotilaan auttaa mustikkapiirakka.

"On mustikanpoiminta
mukavaa toimintaa
voi ajatella useita asioita
kerrankin huolella"

Risto Järvenpään "Oulun kielen sanakirjaa" kuunnellessa taas oppii, että linja-auto on onnikka ja sateenvarjo sontikka ja että rotuaari on keskellä Oulua. Tujakampaa tavaraa soittaa Ismo Alangon haamubändiltä kuulostava Outolempi-orkesteri. "Sirkus kotona" kuvaa osuvasti boheemielämää: "Tuuletuskanavaan ulvoo joku kuuluisuus ja pihalla näytellään jakso sarjasta Hill Street Blues." Äijämeiningin huipentuma on terävä sähkökitarasoolo.

Ote on muutenkin miehinen. Luuviulu ja Läskibasso Orkesteri varoittaa veitikkamaisesti pusuista, "tyttöjen välineistä". Viihdyttävä poppoo erottuu kasetin muista tähdistä laajalla repertuaarillaan. "Luuviulu ja Läskibasso" on huikea villin lännen -iloittelu, "Kannattaako olla siisti?" räväkkä saksofoni-jammailu ja "Ruuhkatuutti" ottaa kantaa globaaliin aiheeseen, kiireiseen elämänmenoon. Kasetin ainoat flopit ovat lattean kuuloinen "Sirkuskoira Benjamin" ja Traktori-Aapon yhden hitin ihme "Traktori-Aapo". Vaikka olenkin eri mieltä siitä, riittääkö onneen makkaranpala tai letut ja vadelmahillo, on kasetti täynnä nokkelia sanoituksia ja erinomaisia popbiisejä.

Googlauksella selviää, että vantaalaisista opettajista koostuva humppayhtye Antero Raimo & Ovet julkaisi vuonna 2009 kolmen levyn kokoelman "Mustikanpoiminta" ja on elämänsä vireessä.

Nyt pitää vain toivoa, että kasetin muutkin kappaleet digitoidaan jälkipolville kuultavaksi. Muuten vantaalaisen Gee! records oy:n "Mahtipommi" hautautuu ipanapojen ja hevisauruksien alle.