Red Bull tekee kulttuuriteon

On koomista, että energiajuomayhtiö Red Bull kokoaa maailman parhaimmat muusikot urbaanin ja elektronisen musiikin saralta yhteen kahdeksi viikoksi Red Bull Music Academya varten ja kokoaa ne sitten vielä levylle. Siis energiajuomayhtiö.

Mutta aina ei pidä kyseenalaistaa. Kun levykaupasta sain onnekkaasti käsiini vuoden 2008 Red Bull-kokoelmalevyn, tiesin että levysoittimeni tulisi kovaan käyttöön seuraavien päivien aikana.

Olen tuota levyä kuunnellut koko syksyn ja itse asiassa pienehkö dubsteptuntemukseni perustuu pitkälti juuri tuolle levylle. Suomea levyllä edustaa dubstepmies Desto, joka selviää kiitettävästi.

Myös blogini Kovimmat tänään-palstallakin vieraillut elektrohiphoppari Coco Solid tuli minulle tutuksi juuri Red Bullin avulla.

Tietysti 35 biisin joukosta löytyy musiikkia, joka minulle on liian kokeilevaa tai rajoja rikkovaa, mutta enimmäkseen kokoelma on täyttä laatua. Uudenlainen soul, chill out, hiphop, dubstep, techno, house ja elektroninen pop ovat kaikki hyvin edustettuna levyllä.

Vielä loppuun maininta koko maan kattavasta levyalesta, joka alkaa huomenna! Nyt on siis hyvä aika mennä levyostoksille ja ostaa ne albumit, jotka ovat jääneet joskus ostamatta hinnan takia! Aika kaivaa vanhat suttuiset paperilaput esille, joihin koko viime vuoden on kirjoitellut bändien nimiä netissä bongaillessa tai radiota kuunnellessa.

Tässä linkki nettisivulle, jossa on lueteltu kaikki levyaleen osallistuvat kaupat.

The Ting Tings - Perjantai-illan piristys

Vierailin tänään Helsingin levykaupoissa ja sieltä tarttui mukaan loistava indielevy. Vaikka alun perin The Vombatsia lähdin bongailemaan, levyä ei löytynyt sitten millään. Myös Empire of the Sunia katselin, mutta albumin osto kaatui törkeään hintaan. Ehkä sitten joskus.

Ostin englantilaisen kevyttä indiepoppia soittavan The Ting Tingsin albumin ”We Started Nothing”. Kyseessä on Musictelevisiollakin soivan bändin ensimmäinen levy.

The Ting Tings koostuu kahdesta muusikosta: rumpali Jules de Martinosta sekä laulajakitaristi Katie Whitesta. Syntikoilla kaksikko maustaa musiikkiaan mukavasti. Kappaleet ovat melko yksinkertaisia, mutta eivät kuitenkaan puuduttavia johtuen vetävistä melodioista ja koukuttavista rumpukompeista. The Ting Tingsin musiikki on puhdasta poppia, joka on saavuttanut Englannissa hyvän suosion vierailemalla virallisen singlelistan kärkipaikoilla.
Yhtyeen vetovoima perustuu räväkän Katie Whiten hiphoptyyliselle melodiselle huutamiselle.

Katie White ei onnistu valitettavasti kovin hyvin puhtaassa laulamisessa, mutta hiphoptyylinen räppäys tarvitsisi seuraksi laulamista, jotta mielenkiinto pysyisi yllä koko albumin verran, eikä kuulostaisi monotoniselta. The Ting Tings saisi lisää ilmettä jos vähäeleiseltä kuulostava rumpalikin tarttuisi useammin mikkiin.

Päivä levykaupassa

Viime torstaina se vihdoinkin toteutui. Sain seurata päivän levykaupan elämää taksvärkkipäivän varjolla.

Vietin taksvärkipäivän eräässä helsinkiläisessä mustaan rytmimusiikkiin ja reggaeseen erikoistuneessa levykaupassa. Koska kaupassa säännöllisesti asioin, sain taksvärkkipaikan sinne aika helposti.

Samalla sain loistavan tilaisuuden seurata levykaupan arkea. Tein kinnostavia havaintoja.

Kaupan asiakkaat koostuivat selvästi kanta-asiakkaista. Omistaja tunsi melkeinpä kaikki asiakkaat nimeltä ja he vaikuttivat enemmän tai vähemmän jonkinasteisilta musasnobeilta. Jos kuitenkin kauppaan saapui musiikista tietämätön, omistaja informoi asiakasta niin, että sen jälkeen tyyppi osaisi varmasti reggaen sanaston toustauksesta dancehalliin. Tuohon juuri kaupan menestys perustuu: myyjällä on aina aikaa jutella ja esitellä levyjä asiakkaalle.

Kaupassa vieraili niin DJ:tä, levykauppiasta ja aivan tavallista musadiggariakin. Myyjä tunsi selvästi Helsingin musapiirit aivan tarkkaan: niin radiotoimittajat kuin muut kilpailevat levykauppiaat olivat hänelle tuttuja. Eipä siitä varmaankaan haittaa ole tuolla alalla...

Tunnit sujuivat aika nopeasti soullevyjä aakkostaessa pölyisessä takahuoneessa ja biisimetsästyksessä levykaupan puolella. Juttelin töitä tehdessä liikkeen avustajan kanssa musiikin lataamisesta, soulista ja tekijänoikeuslaista. Kokemus oli hieno. Toivottovasti vielä toisenkin kerran pääsen auttelemaan kauppaa!

Opin ainakin sen, että James Brown aakkostetaan sukunimen mukaan...

Australia-teema jatkuu: The Vombats

Kun viime vuonna kaapelifirma antoi köyhille ihmisille tilaisuuden tutustua maksullisiin televisiokanaviin kahden viikon ajan ilmaiseksi, pitihän siitä ilo irti ottaa. Hieman indiempään musiikkiin erikoistunut Music television 2 olikin päällä sitten sen kahden viikon ajan aika paljon. Sieltä bongasin kevyttä rockkia soittavan liverpoolilaisen yhtyeen, The Vombatsin. Todella vetävä ja hauska konsolipelejä parodioiva musiikkivideo jäi mieleeni heti! Ja kyllä ”My Circultboard City”-biisi on musiikillisestikin loistava! Biisi on hyvä esimerkki loistavasta yksinkertaisesta perusrakenteesta, joka nappaa mukaansa heti. Sitä voisi sanoa jopa monotoniseksi, mutta The Vombats osaa lopettaa kappaleen ajoissa ja sen takia ”My Circultboard Cityyn” ei vaan kyllästy.

Australialainen suuruudenhullu kaksikko

Vaikka australiaista elektronista poppia soittavaa Empire of the Sun -yhtyettä hehkutettiin jo aikoja sitten, minä löysin bändin vasta nyt. Empire of the Sunin raikkaat helposti mieleenjäävät biisit ovat loistavaa vastapainoa synkistelylle näin talven pimeimpinä ja kylmimpinä aikoina.

Jos yhtyettä pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi suuruudenhulluus. Sen huomaa jo biisien nimistä: ”We are the People”, ”Walking on a Dream”. Eipä sitä selkeämmin voisi sanoa.

Samalla sanalla voisi kuvailla Empire of the Sunin musiikkivideoita, joissa kaksikko hyppii oudot poppamiesasut yllään aavikolla ja sademetsässä kuin viimeistä päivää. Yhtyeen vetovoima perustuukin juuri tuolle maagiselle imagolle.

Ehkä myös sana monotoninen voisi kuvata yhtyettä, mutta se selviää vasta, kun levy on ostettu. Jokainen päätelkööt itse.

http://www.myspace.com/empireofthesunsound

Kuva sopii hyvin suuruudenhulluun tunnelmaan.

Haikean brittipopin kuningas

Kun maanantaina sain vihdoinkin uuden cd-soittimen lopullisesti hajonneen tilalle, pitihän sitä kokeilla. Ei muuta kuin discopallo pyörimään, bassonvahvistin päälle ja brittipopbändi Keanen ”Perfect Symmetry”-albumi soimaan.

Tutustuin Keaneen erään kokoelman kautta ja sitten ostinkin yhtyeen ”Under The Iron Sea”-albumin. Se on täynnä koukuttavia haikeita popbiisejä. Keanea voisi ehkä verrata nyt kovasti esillä olleeseen Snow Patroliin, joka on kuitenkin Keanesta paljon tylsempi, pehmeämpi ja turvallisempi versio.

Keanen kuunteleminen vaatii hyvän ajoituksen ja aikaa. Ipodista keskipäivällä tunkkaisessa bussissa Keanen kuunteleminen ei vain onnistu.

”Perfect Symmetryssa” syntetisaattori on korvannut pianon, rumpukone ainakin kuulon perusteella tavalliset rummut ja riitasointuja on pienennetty rajusti. Laulaja Tom Chaplinin riipaiseva ääni ei kuulostakaan enää niin hienolta. ”Perfect Symmetry” on täynnä hyviä kappaleita joista jotkut jäävät päähän soimaan, mutta taso ei yllä silti yhtä korkealle, kuin ”Under The Iron Sean” biisit.

Vaikka tunnelma näillä kahdella albumilla on hyvin erilainen, albumi on omalla tavallaan koukuttava, vaikka joskus ärsykkeitä on vain biiseissä liikaa.

”Under The Iron Sean” tyylikäs kansi on muuten kotimaista käsialaa.

Le corps mince-joku

Sitä on hehkutettu. Sitä on kehuttu. Sitä on odotettu. Se on saanut valtavasti palstatilaa lehdissä ja aikansa edellä olevissa musiikkiblogeissa. Mikä muukaan on kyseessä kuin kotimainen elektronisen popin uusi tulokas Le Corps Mince De Francoise.
Kyseisen tyttötrion Myspace-sivuilla heidän musiikkiaan on kohta kuunneltu ällistyttävät 793 000 kertaa. Itse asiassa Le corps-jotain onkin ponnistanut julkisuuteen netin kautta. Siis aika hyvä esimerkki netin tärkeydestä.
Le corps mince de francoise on onnistunut luomaan rauhassa hyvän imagon itselleen ja yhtye yrittääkin valloittaa kansainvälisiä markkinoita. Ongelmana on ollut kauan oikean levy-yhtiön löytäminen, mutta vihdoinkin yhtyeen single on julkaistu levynä!
Vaikka single ”Something Golden” ja siitä tehdyt neljä remiksausta ovatkin varmasti kuumaa kamaa, en aio hankkia tuota singleä itselleni. Vaikka tuota uutta singleä on kehuttu taivaisiin asti (yhtye voitti muun muassa Tulevaisuuden tusina-äänestyksen musiikkilehti Rumbassa) , odottelen vielä rauhassa albumin julkaisua. Minusta nimittäin ”Something Golden” ei ole lähelläkään hyvää hittiä! Myönnän kyllä, että yhtye on omalla bilepopgenrellään hyvin onnistunut, mutta bändin muissa biiseissä on enemmän singleainesta.
Jään odottelemaan levyä. Jos sitä ikinä tulee.

http://www.myspace.com/lecorpsmincedefrancoise

Lahjapaketeista

Yllätyin iloisesti, kun avasin jouluaattona lahjapaketteja. Seitsemän hienon levyn ja discopallon joukosta löytyi U2! Todella loistava sattuma, koska tuohon bändiin minun on pitänyt tutustua jo aikoja sitten. Sain mukavasti tietoa bändistä uuden vuoden aattona. Vaikka yleensä en Yle Teemaa katso, kanavalla näytettiin puolelta öin mahtava dokkari bändistä. Bono valtavissa aurinkolaseissaan kertoi ”The Joshua Tree”-albumin levyttämisestä.
Toinen mukava levy oli ”Forrest Gump”-leffan soundtrack. Soundtrack on täynnä sellaisia pakollisia nimiä, joita kukaan musadiggari ei voi ohittaa. The Doors, Bob Dylan ja Simon & Garfunkel kuuluvat yleissivistykseen, vaikkei edes heidän musiikistaan pitäisi.
Kolmas hieno levy oli kaverini antama poltettu kokoelma, josta löytyi todella mahtavia minulle uusia bändejä, kuten The Smiths, Vampire Weekend, The Church ja Suede.
Kiitos lahjoista! Ne pelastavat monta huonoa päivää!