Last Night

Perjantain kunniaksi tein soittolistan, jonka voi kuunnella Spotify-musiikkipalvelun kautta. Soittolistassa on kymmenen menevää funk- ja soul-suosikkiani. Näillä kappaleilla viikonloppu lähtee hyvin käyntiin!

Last Night -soittolista, kymmenen kappaletta

Sharon Jones & The Dap-Kings: Nobody's Baby
Sharon Jones on ehdottomasti paras elossa oleva soullaulaja. Kappale löytyy naisen "100 Days, 100 Nights" -albumilta, joka on vuodelta 2007.

Alvin Cash: Twine Time
Alvin Cash taitaa todellisen funkirrottelun. "Twine Time" pääsi vuonna 1965 Yhdysvaltain kuuluisan R&B-listan neljännelle sijalle. Mutta kappale kuulostaa mahtavalta vieläkin!

Otis Redding: Respect
Aretha Franklin teki tästä kappaleesta kuuluisan, vaikka alun perin "Respectin" sävelsi ja esitti Otis Redding. Mutta ehkä Redding ei saanut tarpeeksi ylistystä kappaleesta, koska hän myi sen Aretha Franklinille. Minusta Otis Reddingin versio on kaikista sympaattisin.

Shirley Brown: I Can't Give You Up
Löysin Shirley Brownin "Woman to Woman" -levyn pölyisen levykaupan ylimmältä hyllyltä. Ostin levyn pelkästään kannen perusteella. Jo kannesta voi päätellä, että levy on täynnä riipaisevaa soulia.

The Mar-Keys: Last Night
Instrumentaalibändi The Mar-Keysia ei saa suinkaan väheksyä. Bändin kappaleissa on nimittäin upeita jippoja. "Last Night" on kuin pitkä perjantai-ilta, se ei lopu koskaan.

Archie Bell & The Drells: Tighten Up
Kun puhutaan Atlantic-levy-yhtiön helmistä, unohdetaan helposti Archie Bell. Ja se on suorastaan hävettävää!

Robert Randolph & The Family Band: I Need More Love
Robert Randolphin resepti on monipuolinen: gospelia, coyntrya, rautalankarokkia ja funkia.

The Coasters: Li'l Egypt
"Li'l Egypt" on leikkisä ja kekseliäisyydessään huvittava kappale.

James Brown: There It Is
Soittolista ei olisi täydellinen ilman kiistatonta funkin kuningasta, James Brownia.

Smokey Wilson: Low Rider
Rouheaa kitaravinguttelua, vahvaa tulkintaa. Tähän on hyvä lopettaa.

Hyvän keikan hinta

Mikä on lempiäänesi, kysyttiin eräältä DJ:ltä haastattelussa.
- Tietysti James Brownin funkkiljaisu! hän vastasi.

Tästä innostuneena kaivoin jälleen James Brownin levyt esiin ja laitoin ne soimaan. Koska vaikka musiikkimakuni vaihtelee, James Brown pysyy aina suosikeissani.

James Brown ei päästänyt ketään helpolla, vähiten itseään. Levyllä hänen yhtyeensä soittaa nopeatempoisia funkbiisejä tarkasti ja terävästi, vaikka biisien rytmit ovat niin vaikeita. Funkkitara ja basso paukuttavat rytmiä taustalla rosoisesti. Vaikka James Brown oli melkein kohtuuton bändin soittovaatimusten suhteen, hän itsekin hoitaa hommansa hienosti There it is – albumilla. Käheät funkrääkäisyt ja-laulut antavat hienosti väriä hyville biiseille.

Vannoutuneena Brown-fanina minulta löytyy myös DVD:nä livetaltiointi vanhalta keikalta. Kuinka hienosti James Brown tanssiikaan! Bändi soittaa takana hätkähdyttävän nopeasti, yleisö kirkuu, taustalaulajat laulavat.

Eräässä musadokkarissa Brownin keikoilla ja levyillä puhallinsoitinta soittanut mies paljasti, että hyvän keikan hinta oli suuri. Jos Brown kuuli, että jokin soitin lähti hiemankin myöhässä soittoon tai ei yltänyt parhaimmalle tasolle, puolet palkasta lähti heti pois. Brownilla oli myös valtava määrä salaisia merkkejä keikkoja varten. Yksi kädenliike tarkoitti kertosäkeen toistoa, toinen sooloa, kolmas biisin lopettamista. Soittajat saivatkin olla aina varuillaan, koskaan ei tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Samassa musadokkarisa myös laulaja entinen vaimo muisteli kiertue-elämää. Vaikka keikkoja tehtiinkin valtavia määriä, James Brown valmistautui aina niihin samalla tavalla. Pesi hampaansa. There it is!

Kuuntele täältä.

Stax - Hittitehtaan tarina

Aina silloin tällöin tulee kausia, jolloin kaivan levyhyllystäni soul- ja funkalbumit ja kuuntelen niitä koko illan.

Yllätykseksi Ylelläkin on joskus hienoja musaohjelmia, vaikka Ylen radiokanavien musiikin erikoisohjelmia onkin ahkerasti lopetettu. Eräänä sunnuntai-iltapäivänä televisiokanavilla surffaillessa löysin loistavan musadokumentin. Tämä dokkari löytyy vieläkin Ylen Areenasta.

Ohjelma ”Stax – hittitehtaan tarina” valaisee mukavasti ja kiinnostavasti tuon kuuluisan levy-yhtiön stooria sekä sivuaa samalla ajan historiaa rotumellakoineen unohtamatta sitä tärkeintä: hyvää musiikkia. Ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen dokkari ja jos siitä ei saa tarpeekseen, vielä vanha livekeikka on myös mahtavaa katseltavaa. Vuonna 1967 nauhoitetulla keikalla esiintyi Otis Redding, Sam & Dave, The Mar-kays, Eddie Floyd ja jo legenda Booker T.
Tästä ei ilta parane.

Kannattaa muuten katsoa ennen kuin ohjelmat poistetaan muiden tieltä.

Päivä levykaupassa

Viime torstaina se vihdoinkin toteutui. Sain seurata päivän levykaupan elämää taksvärkkipäivän varjolla.

Vietin taksvärkipäivän eräässä helsinkiläisessä mustaan rytmimusiikkiin ja reggaeseen erikoistuneessa levykaupassa. Koska kaupassa säännöllisesti asioin, sain taksvärkkipaikan sinne aika helposti.

Samalla sain loistavan tilaisuuden seurata levykaupan arkea. Tein kinnostavia havaintoja.

Kaupan asiakkaat koostuivat selvästi kanta-asiakkaista. Omistaja tunsi melkeinpä kaikki asiakkaat nimeltä ja he vaikuttivat enemmän tai vähemmän jonkinasteisilta musasnobeilta. Jos kuitenkin kauppaan saapui musiikista tietämätön, omistaja informoi asiakasta niin, että sen jälkeen tyyppi osaisi varmasti reggaen sanaston toustauksesta dancehalliin. Tuohon juuri kaupan menestys perustuu: myyjällä on aina aikaa jutella ja esitellä levyjä asiakkaalle.

Kaupassa vieraili niin DJ:tä, levykauppiasta ja aivan tavallista musadiggariakin. Myyjä tunsi selvästi Helsingin musapiirit aivan tarkkaan: niin radiotoimittajat kuin muut kilpailevat levykauppiaat olivat hänelle tuttuja. Eipä siitä varmaankaan haittaa ole tuolla alalla...

Tunnit sujuivat aika nopeasti soullevyjä aakkostaessa pölyisessä takahuoneessa ja biisimetsästyksessä levykaupan puolella. Juttelin töitä tehdessä liikkeen avustajan kanssa musiikin lataamisesta, soulista ja tekijänoikeuslaista. Kokemus oli hieno. Toivottovasti vielä toisenkin kerran pääsen auttelemaan kauppaa!

Opin ainakin sen, että James Brown aakkostetaan sukunimen mukaan...

Blogin nimen keksiminen tuotti törkeän päänsäryn

Musiikkimakuni on todella laaja. Levyhyllystäni löytyy niin reggaeta, indierockkia, elektroa, soulia, hiphoppia sekä puhdasta poppia. Siksi mietin blogin nimeä pitkään. Mikä ihmeen sana sopisi nuoren musafriikin blogin nimeksi?

Aloin miettiä lempiartistiani ja bändiäni. Tuohon kysymykseenhän on mahdotonta vastata, mutta jos minun pitäisi mainita heti yksi musiikintekijä, joka on tehnyt vaikutuksen, vastaus olisi selvä. James Brown. Tietysti. Tuon soul- ja funktähden pari levyä olen lainannut eräältä tutultani levyhyllyyni. (Albumi ”There It Is” on ollut lainassa ainakin neljä vuotta ja soi edelleen levysoittimessani ahkerasti.) James Brownin albumit ovat täynnä aivan törkeän hyvää funkkia ja siitä keksinkin blogin nimen. Mutta koska vaikuttaa siltä, että alan kirjoittaa heti alkuun yli sivun pituista ylistyspuhetta James Brownista, on aika lopettaa ensimmäinen blogikirjoitus...