Vietin taksvärkipäivän eräässä helsinkiläisessä mustaan rytmimusiikkiin ja reggaeseen erikoistuneessa levykaupassa. Koska kaupassa säännöllisesti asioin, sain taksvärkkipaikan sinne aika helposti.
Samalla sain loistavan tilaisuuden seurata levykaupan arkea. Tein kinnostavia havaintoja.
Kaupan asiakkaat koostuivat selvästi kanta-asiakkaista. Omistaja tunsi melkeinpä kaikki asiakkaat nimeltä ja he vaikuttivat enemmän tai vähemmän jonkinasteisilta musasnobeilta. Jos kuitenkin kauppaan saapui musiikista tietämätön, omistaja informoi asiakasta niin, että sen jälkeen tyyppi osaisi varmasti reggaen sanaston toustauksesta dancehalliin. Tuohon juuri kaupan menestys perustuu: myyjällä on aina aikaa jutella ja esitellä levyjä asiakkaalle.
Kaupassa vieraili niin DJ:tä, levykauppiasta ja aivan tavallista musadiggariakin. Myyjä tunsi selvästi Helsingin musapiirit aivan tarkkaan: niin radiotoimittajat kuin muut kilpailevat levykauppiaat olivat hänelle tuttuja. Eipä siitä varmaankaan haittaa ole tuolla alalla...
Tunnit sujuivat aika nopeasti soullevyjä aakkostaessa pölyisessä takahuoneessa ja biisimetsästyksessä levykaupan puolella. Juttelin töitä tehdessä liikkeen avustajan kanssa musiikin lataamisesta, soulista ja tekijänoikeuslaista. Kokemus oli hieno. Toivottovasti vielä toisenkin kerran pääsen auttelemaan kauppaa!
Opin ainakin sen, että James Brown aakkostetaan sukunimen mukaan...
Miksei Suomessa ole enemmän erikoisliikkeitä! Maksaisin vaikka pari euroa enemmän cd:stä, jos myyjillä olisi aikaa muuhunkin kuin rahastamiseen. Levykaupat ovat viimeisiä musiikin tuntemuksen saarekkeita!
VastaaPoistaSoulfani, olet aivan oikeassa. Valitettavan usein myyjä katsoo alaspäin asiakasta, jos asiakas ei tiedä kaikkea toivotusta genrestä. Toinen vahtoehto on, että myyjä ei tiedä mitään levystä, jota kauppaa asiakkaalle. Onneksia poikkeuksia löytyy jonkin verran!
VastaaPoista