Vuodet vierivät, Ibrahim Tatlises ei

Kun länsimainen musiikki alkaa tympiä, avuksi rientää Ibrahim Tatlises. Tämä iäkäs turkkilainen popmuusikko osaa asiansa. Miehen musiikki tanssittaa, ärsyttää, naurattaa ja koskettaa - eli tekee kaiken sen mitä hyvältä popmusiikilta vaaditaan.
Pop on nykyään aivan suotta kirosana. Aina ei tarvita norjalaista vintageprogerockia siihen, että saa naapurit hyppimään seinille - Ibrahim Tatlises riittää.

Miehen musiikkivideot ovat taidetta. Eräässä videossa Ibrahim pelaa biljardia suuret aurinkolasit silmillään kymmentä nuorta naista vastaan - ja voittaa kaikki. Spotifysta löytyy kokonaiset kymmenen Tatlisesin albumia alkaen vuodesta 1985 ja loppuen vuoteen 2009. Uudenvuodenbileistä ei siis aivan heti musiikki lopu.

Mutta sukulaistani lainaten, "onhan se aikamoista jollotusta".

Joulutarina

Sataa lunta. Joulu lähestyy uhkaavaa vauhtia. En ole ikinä pitänyt joulukuun televisio-ohjelmista, kuten lumiukkoanimaatioista tai muista sellaisista. Miksi juuri joulun alla pitäisi katsoa sydäntäsärkeviä filmejä yksinäisistä sieluista?

Wild Nothingin "Gemine" on pärjännyt mukavasti vuoden levyt -listauksissa. Eikä syyttä. Musiikki on kaunista olematta silti imelää tai turruttavaa. Jack Tatumin lanseeraamaa Wild Nothingia ei tarvitse kuunnella kauan, että ymmärtää yhtyeen hienouden. Vakuuttamiseen riittää "Chinatown"-kappale, josta päällimäisenä jäävät mieleen utuiset syntikat ja Jack Tatumin kaihoisa ääni.

Yhtyeen "Chinatown"-kappaleeseen on tehty mainio musiikkivideo. Video koostuu vuonna 1969 kuvatun Richard Balduccin lyhytelokuvan "Clown" pätkistä. Ja täytyy sanoa, että video on paljon liikuttavampi kuin lumiukkopönötysanimaatiot tai romanttiset joulukomediat ikinä.

Kuuntele Wild Nothingia täältä.

Suomen The Blues Brothers

Aki Kaurismäen Calamari Union on elokuva, joka pitää katsoa kaksi kertaa elämässään. Ensimmäinen kerta menee ihmettelyyn ja toinen kerta itse elokuvan katseluun.

Calamari Union kertoo viidestätoista Frankista ja yhdestä Pekasta jotka haluavat epätoivoisesti pois Kalliosta tarunhohtoiseen Eiraan.Elokuva on oikea selvitymistarina suuren maailman tyyliin. Se näyttää Helsingin vaarallisena suurkaupunkina, jossa poltetaan tupakkaa ja juodaan jäävettä.

Musiikki on isossa osassa elokuvassa. Vanhat bluesklassikot Billie Holidaysta alkaen soivat mustavalkoisen filmin taustalla. Calamari Unionissa kuullaan muun muassa Ben E. Kingin upea ”Stand by Me”, joka löytyy lukemattomien elokuvien ääniraidoilta.
Näyttelijäkaarti koostuu myös kotimaisista huippumuusikoista: Frankkien rooleissa nähdään niin Pate Mustajärvi kuin Martti Syrjäkin. Ruudulla vilahtaa myös Tuomari Nurmio taksikuskin roolissa.

Calamari Unionissa ei turhia puhella, vaan repliikit ovat huolella hiottuja. Elokuva on kuvattu ja leikattu tyylikkäästi. Mustavalkoisuus korostaa upeasti varjoja ja pahaenteistä tunnelmaa.

Kun nyt odotellaan länsimetroa, kannattaisi ihmisten katsoa Calamari Union. Elokuvasta nimittäin selviää, kuinka elintärkeä metro saattaa olla.

Surinaa, pörinää ja rosoisuutta

Slow Animal - theFUNsun from JAXART Records on Vimeo.

Olen jo pitkään ajatellut kirjoittaa Slow Animalista. Esteeksi on muodostunut kuitenkin bändin keskeneräisyys: Slow Animal on julkaissut vain neljä kappaletta.

Musiikki on peitetty surinan, kaikuefektien ja tömäkän basson alle. Saundi suorastaan alleviivaa yhtyeen rentoa otetta soittamiseen. Kun tyyliin tottuu, alkaa kappaleista saamaan jotain irti. Slow Animalia ei ole tarkoitettu kuunneltavaksi pimeässä Suomessa, vaan aurinkoisessa New Jerseyssa. Yhtyeeseen ei siis kannata suhtautua liian tiukkapipoisesti.

Slow Animalilla on kaikki mahdollisuudet kunnon läpimurtoon. Mutta on hyvin mahdollista, ettei suuri yleisö löydä yhtyettä koskaan. Maailma ja varsinkin netti on täynnä lupaavia autotallibändejä. Harvalla autotallibändillä on kuitenkaan näin kekseliästä musiikkivideota.

Slow Animalin neljä demokappaletta voi ladata ilmaiseksi Bandcamp-palvelusta.

PS. Hifistelijöiden kannattaa jättää yhtye kuuntelematta suosiolla.

Suomi ratsastaa jälleen

Kun suurin osa suomalaisista katsoo linnanjuhlia, minä kuuntelen Ismo Alangon Taiteilijaelämää-levyä. Minusta nimittäin Ismo Alangon kuuntelemisessa on jotain paljon suomalaisempaa kuin monotonisen kättelyseremonian seuraamisesssa.

En niinkään välitä Alangon uusimmista kokeiluista, mutta vuonna -95 julkaistu Taiteilijaelämää iskee lujaa. Ehkä syynä on hauska tarina, jonka takia etsin albumin käsiini. Eräs vanhempi mies valitteli minulle kerran, että oli joutunut kuuntelemaan Taiteilijaelämää-levyä pitkän viisituntisen automatkan ajan muiden matkustajien takia. Aina kun levyn viimeinen raita loppui ja mies huomasi muiden matkustajien torkuvan, hän yritti vaivihkaa kääntää Radio Suomen päälle. Mutta aina silloin joku etupenkkiläisistä hätkähti hereille ja laittoi levyn uudelle kierrokselle.

En minäkään kestäisi viittä tuntia Alankoa! Mutta on Alangossa oma viehätyksensä. Taiteilijaelämää on nimittäin ennen muuta hauska levy. Poprenkutuksista parhaimmat ovat syntikkarallatus "Kamaan ja tavaraan" ja hienosti kasvava "Nuorena syntynyt". Levyn nimikkokappale parodioi huumehöyryisen taiteilijan sieluntuskia.

"Taiteilijaelämää, minä, Meller ja Morrison
taiteilijaelämää, nimeni historian kirjoissa pian on
taiteilijaelämää, niin kuin Eino, Pena sekä John
taiteilijaelämää, historian kellastuneet lehdet puista putoaa
ja lumi peittää maan

Huomenna täytyy jostain hoitaa ripeästi valuuttaa
apurahat juoksee nopeammin kun rokkari raahustaa
lasten säästöpossut täytyy avata vasaralla
tai kylttyyri kykkii housut kintussa pusikossa paskalla"

Tähän päivään sopii kuitenkin parhaiten "Suomi ratsastaa jälleen"-raita, jossa Alanko laulaa apaattisen, hieman epävireisen ja kuitenkin juhlallisen kuuloisena kotimaastaan.

Tätä pitää juhlia!

Tänään Funkata-blogi täyttää vuoden! Tasan vuosi sitten kirjoitin ensimmäisen tekstin blogiini. Se käsitteli James Brownia, jos ei maailman parasta laulajaa, niin ainakin tämän blogin blogatuinta muusikkoa. Ensimmäisen kirjoituksen jälkeen tekstejä on ilmestynyt 65. Minusta siitä sietää olla ylpeä!

Vaikka ulkoasu on muuttunut pariinkin otteeseen, idea on pysynyt samana. Että kirjoittaisin hyvästä ja joskus huonostakin musiikista ja ylipäätänsä populaarikulttuurista. Musiikkijuttujen sekaan on eksynyt yksi (1) valokuvausta käsittelevä kirjoitus ja ehkä toinenkin tulee.

Kommentteja ja palautetta sähköisesti ja suullisestikin on aina kiva saada. Kiitos siis kaikille kommentoijille ja lukijoille vuodesta!