Tähtisadetikkuja, paidattomia naisia ja paljon savutehosteita

Elektronista poppia tehtaileva espanjalainen El Guincho aiheutti viime vuonna pienoisen kohun räväkällä Bombay-musiikkivideollaan. Absurdin ja visuaalisen huumorin ystäviä miellyttänyt video luottaa nopeisiin leikkauksiin, paidattomiin naisiin ja yleiseen hämmentämiseen. Musiikkivideo toimii trailerina. Tällä hetkellä valmistellaan kokoillan Bombay-elokuvaa, joka valmistuessaan toivottavasti selittää miten tähtisadetikut, uima-altaaseen hyppivät asemiehet ja seinän läpi tulevat kädet liittyvät toisiinsa.

Visuaalista ilotulitusta tarjoaa myös El Guinchon kotikaupungista, Barcelonasta, tuleva indiefolkyhtye Bedroom. Astetta rauhallisempi surrealistinen musiikkivideo Cançó de l’alba ilmestyi alkuvuodesta.

Harmaatakkinen mies tapaa syrjäisellä tenniskentällä kaksi sähkökitaraa soittavaa poikaa. Mies alkaa seurata sähkökitarasta lähtevää vahvistinjohtoa ja päätyy unenomaiseen ja vinksahtaneeseen metsään ja mielikuvituksensa syövereihin. Outoja tapahtumia ja ajatuksia säestää Bedroomin vähäeleinen kitarapop.

Molemmat videot tasapainoilevat lyhytelokuvien ja musiikkivideoiden välimaastossa. Videot eivät kuitenkaan ryöstä kaikkea huomiota itse kappaleilta vaan onnistuvat tavoittamaan täydellisesti musiikin tunnelman ja rytmin. Se on taitolaji.

Ei muuta ku rasvaa fledaan ja baanalle

Funkata toivottaa oikein hauskaa juhannusta!

Levyhyllyn luurangot: Sister Sledge

Pari vuotta sitten metsästin epätoivoisesti Sister Sledge -yhtyeen levyä. En enää muista miksi, olin kai bongannut discotytöt radiosta. Lähdin etsimään Sister Sledgen mitä tahansa levyä pääkaupunkiseudun levykaupoista. Eräässä levykaupassa minulle tokaistiin vihaisena, että "ei me mitään heviä täällä myydä". Myöhemmin myyjä tuli hieman nolona pahoittelemaan erehdystään.

Jahti jatkui. Sister Sledgen alkuperäisiä levyjä ei löytynyt mistään, eikä kokoelmiakaan. Pari levykauppaa tsekattuani alkoi jo kyllästyttää. Yhdessä levykaupassa kuitenkin tärppäsi: myyjä tarjosi, että voisi tilata kokoelman Amerikasta asti. Niinpä sain lopulta Sister Sledgen kokoelmalevyn käsiini (tiedän että tosi musiikkisnobi ei osta kokoelmia). Albumilta löytyi tyttöjen suurimmat hitit, kuten "We Are Family" (joka kuulostaa itse asiassa aika järkyttävältä), "All American Girls ja "Frankie".

Amerikkalainen Sister Sledge eli kultakauttaan discobuumin aikoihin 70- ja 80-luvuilla. Debbie, Joni, Kim ja Kathy saivat huomiota mediassa, kuten R&B Top 10 -listalla. Nykyään nelikkoa ei enää kuulla missään, jos katu-uskottavuuden puutteesta kärsiviä radiokanavia ei lasketa.

Hiihtolomalla Sister Sledge muistui mieleeni ja kaivoin levyhyllystä esille yhtyeen kokoelmalevyn. Sister Sledge on omalla tavallaan riemukas yhtye. Se on viaton verrattuna 2000-luvun bändeihin ja musiikki ei kikkaile liikoja. Ja kuka muistaa "Lost In Music" -kappaleen? Sitä on coveroitu lukemattomasti, kappaletta on käytetty mainoksissa ja televisiossa ja netti on täynnä kappaleesta tehtyjä uusia toinen toistaan kiinnostavampia versioita.

Vierailin vähän aikaa sitten levykaupassa, joka myi minulle kokoelmalevyn. Omistaja muisti minut kahden vuoden takaa! Olin ensimmäinen asiakas kymmeneen vuoteen joka kyseli Sister Sledgen perään. Sister Sledge tanssittaa vieläkin.

Suomi ratsastaa jälleen

Kun suurin osa suomalaisista katsoo linnanjuhlia, minä kuuntelen Ismo Alangon Taiteilijaelämää-levyä. Minusta nimittäin Ismo Alangon kuuntelemisessa on jotain paljon suomalaisempaa kuin monotonisen kättelyseremonian seuraamisesssa.

En niinkään välitä Alangon uusimmista kokeiluista, mutta vuonna -95 julkaistu Taiteilijaelämää iskee lujaa. Ehkä syynä on hauska tarina, jonka takia etsin albumin käsiini. Eräs vanhempi mies valitteli minulle kerran, että oli joutunut kuuntelemaan Taiteilijaelämää-levyä pitkän viisituntisen automatkan ajan muiden matkustajien takia. Aina kun levyn viimeinen raita loppui ja mies huomasi muiden matkustajien torkuvan, hän yritti vaivihkaa kääntää Radio Suomen päälle. Mutta aina silloin joku etupenkkiläisistä hätkähti hereille ja laittoi levyn uudelle kierrokselle.

En minäkään kestäisi viittä tuntia Alankoa! Mutta on Alangossa oma viehätyksensä. Taiteilijaelämää on nimittäin ennen muuta hauska levy. Poprenkutuksista parhaimmat ovat syntikkarallatus "Kamaan ja tavaraan" ja hienosti kasvava "Nuorena syntynyt". Levyn nimikkokappale parodioi huumehöyryisen taiteilijan sieluntuskia.

"Taiteilijaelämää, minä, Meller ja Morrison
taiteilijaelämää, nimeni historian kirjoissa pian on
taiteilijaelämää, niin kuin Eino, Pena sekä John
taiteilijaelämää, historian kellastuneet lehdet puista putoaa
ja lumi peittää maan

Huomenna täytyy jostain hoitaa ripeästi valuuttaa
apurahat juoksee nopeammin kun rokkari raahustaa
lasten säästöpossut täytyy avata vasaralla
tai kylttyyri kykkii housut kintussa pusikossa paskalla"

Tähän päivään sopii kuitenkin parhaiten "Suomi ratsastaa jälleen"-raita, jossa Alanko laulaa apaattisen, hieman epävireisen ja kuitenkin juhlallisen kuuloisena kotimaastaan.

Guns Don't Kill People: Lazers Do

Jos seuraa vähänkin tanssimusiikkiskeneä, ei voi välttyä Major Lazerilta. Major Lazer esiintyi yliarvosteluilla Flow-festareilla Suvilahdessa viime kesänä. Huipputuottaja Diplon ja Switchin lanseeraama projekti yhdistelee nopeatempoista dancehallia ja elektronista kovabassoista dubsteppiä hämmästyttävän energisesti.

”Guns Don't Kill People: Lazers Do” –albumi koostuu erilaisista vierailijoista. Levyn ässäkortti on puhdas häröily ja tarttuvat rytmit. Albumin kansi on karikatyylineen provosoiva ja siitä selviää sekin, että Major Lazer panostaa visuaalisuuteen. Major Lazer on kuvitteellinen sarjakuvahahmo, joka pelastaa maailmaa ja tanssii ankarasti.

Bongasin keväällä jo yhtyeen loistavan “Can’t Stop Now” –kappaleen, joka kuulostaa perinteisemmältä reggaelta kuin albumin muut kappaleet. Vaikka albumilta löytyy floppejakin, joissa luotetaan enemmän hämmentämiseen ja laservaloilla leikkimiseen kuin itse säveleen ja rytmiin, mahtuu levylle silti tarttuvaa musiikkia.

En vieläkään täysin uskalla myöntää itselleni, että pidän tästä yhtyeestä. Musiikki on rajua, paikoitellen ärsyttävää, sekavaa, hämmentävää ja myötähäpeää tuottavaa. Major Lazer on jo niin överiksi vedettyä, että siitä jopa pitää. Major Lazerilla on hetkensä.

En halua edes kuvitella minkälainen meininki on Major Lazerin keikoilla. Suosittelen, ettei albumia kannata ottaa liian vakavasti. Siten pääsee helpommalla.

Vakavasti otettava Risto

Kun aletaan puhua suomalaisista sanoittajista ja lauluntekijöistä, ajautuu keskustelu helposti aina samoihin kuluneihin esimerkkeihin Juicesta Gösta Sundqvistiin. Aivan kuin tämän vuosituhannen puolella ei eläisi yhtäkään hienoa popsäveltäjää tai –sanoittajaa!

Mutta onhan meillä Risto! Risto Ylihärsilän johtama Risto-yhtye vakiinnutti asemansa Suomen musiikkipiireissä viimeistään koskettavalla “Pupu Tupuna”-kappaleellaan muutama vuosi sitten. Yhtyeen viimeisin albumi “Sähköhäiriöön” julkaistiin viime vuonna. Riston uralle mahtuu niin livelevy kuin klassikkoalbumikin, tässä tapauksessa “Aurinko aurinko plaa plaa plaa” (2006).

Yhtyeen äänimaailma on monipuolinen puoliraakoine kitaroineen ja pehmeine hallitsevine syntikoineen ja sanoitukset – ne ovat hämmentäviä ja juuri siksi ovat aiheuttaneet paljon keskustelua. Sanoituksien on sanottu olevan niin puhdasta provosointia, nerokasta lyriikkaa kuin pelkkää paskanjauhantaakin tai häröilyä. Mutta milloin muka hyvät sanoitukset ovat olleet korrekteja? Suomenkieliset sanoitukset ovat harvinaista herkkua nykypäivänä ja saavat siksi paljonkin huomiota.

Joka tapauksessa bändi on hyvin ristiriitainen. Vaikka Risto saa hymyn huulille, ei bändi ole mikään vitsi. Päinvastoin. Risto on vakavasti otettava rockyhtye. Mutta eikös silti väitetä, ettei oikeassa rockissa ole syntikoita?

Kuuntele "Pupu Tupuna" täältä.

My boy lollipop

Sanotaan, ettei huonolle musiikille saisi antaa liikaa tilaa tai huomiota. Mutta toisaalta, huonosta musiikista kertominen toimii varoittavana esimerkkinä. Koska jotkut kappaleet iskevät vain suoraan palleaan ja aiheuttavat myötähäpeäkouristuksia ja syvää ahdistusta. Niin kuin Millien"My boy lollipop". Kuuntele jos uskallat.