Levyhyllyn luurangot: Sister Sledge

Pari vuotta sitten metsästin epätoivoisesti Sister Sledge -yhtyeen levyä. En enää muista miksi, olin kai bongannut discotytöt radiosta. Lähdin etsimään Sister Sledgen mitä tahansa levyä pääkaupunkiseudun levykaupoista. Eräässä levykaupassa minulle tokaistiin vihaisena, että "ei me mitään heviä täällä myydä". Myöhemmin myyjä tuli hieman nolona pahoittelemaan erehdystään.

Jahti jatkui. Sister Sledgen alkuperäisiä levyjä ei löytynyt mistään, eikä kokoelmiakaan. Pari levykauppaa tsekattuani alkoi jo kyllästyttää. Yhdessä levykaupassa kuitenkin tärppäsi: myyjä tarjosi, että voisi tilata kokoelman Amerikasta asti. Niinpä sain lopulta Sister Sledgen kokoelmalevyn käsiini (tiedän että tosi musiikkisnobi ei osta kokoelmia). Albumilta löytyi tyttöjen suurimmat hitit, kuten "We Are Family" (joka kuulostaa itse asiassa aika järkyttävältä), "All American Girls ja "Frankie".

Amerikkalainen Sister Sledge eli kultakauttaan discobuumin aikoihin 70- ja 80-luvuilla. Debbie, Joni, Kim ja Kathy saivat huomiota mediassa, kuten R&B Top 10 -listalla. Nykyään nelikkoa ei enää kuulla missään, jos katu-uskottavuuden puutteesta kärsiviä radiokanavia ei lasketa.

Hiihtolomalla Sister Sledge muistui mieleeni ja kaivoin levyhyllystä esille yhtyeen kokoelmalevyn. Sister Sledge on omalla tavallaan riemukas yhtye. Se on viaton verrattuna 2000-luvun bändeihin ja musiikki ei kikkaile liikoja. Ja kuka muistaa "Lost In Music" -kappaleen? Sitä on coveroitu lukemattomasti, kappaletta on käytetty mainoksissa ja televisiossa ja netti on täynnä kappaleesta tehtyjä uusia toinen toistaan kiinnostavampia versioita.

Vierailin vähän aikaa sitten levykaupassa, joka myi minulle kokoelmalevyn. Omistaja muisti minut kahden vuoden takaa! Olin ensimmäinen asiakas kymmeneen vuoteen joka kyseli Sister Sledgen perään. Sister Sledge tanssittaa vieläkin.

Suomi ratsastaa jälleen

Kun suurin osa suomalaisista katsoo linnanjuhlia, minä kuuntelen Ismo Alangon Taiteilijaelämää-levyä. Minusta nimittäin Ismo Alangon kuuntelemisessa on jotain paljon suomalaisempaa kuin monotonisen kättelyseremonian seuraamisesssa.

En niinkään välitä Alangon uusimmista kokeiluista, mutta vuonna -95 julkaistu Taiteilijaelämää iskee lujaa. Ehkä syynä on hauska tarina, jonka takia etsin albumin käsiini. Eräs vanhempi mies valitteli minulle kerran, että oli joutunut kuuntelemaan Taiteilijaelämää-levyä pitkän viisituntisen automatkan ajan muiden matkustajien takia. Aina kun levyn viimeinen raita loppui ja mies huomasi muiden matkustajien torkuvan, hän yritti vaivihkaa kääntää Radio Suomen päälle. Mutta aina silloin joku etupenkkiläisistä hätkähti hereille ja laittoi levyn uudelle kierrokselle.

En minäkään kestäisi viittä tuntia Alankoa! Mutta on Alangossa oma viehätyksensä. Taiteilijaelämää on nimittäin ennen muuta hauska levy. Poprenkutuksista parhaimmat ovat syntikkarallatus "Kamaan ja tavaraan" ja hienosti kasvava "Nuorena syntynyt". Levyn nimikkokappale parodioi huumehöyryisen taiteilijan sieluntuskia.

"Taiteilijaelämää, minä, Meller ja Morrison
taiteilijaelämää, nimeni historian kirjoissa pian on
taiteilijaelämää, niin kuin Eino, Pena sekä John
taiteilijaelämää, historian kellastuneet lehdet puista putoaa
ja lumi peittää maan

Huomenna täytyy jostain hoitaa ripeästi valuuttaa
apurahat juoksee nopeammin kun rokkari raahustaa
lasten säästöpossut täytyy avata vasaralla
tai kylttyyri kykkii housut kintussa pusikossa paskalla"

Tähän päivään sopii kuitenkin parhaiten "Suomi ratsastaa jälleen"-raita, jossa Alanko laulaa apaattisen, hieman epävireisen ja kuitenkin juhlallisen kuuloisena kotimaastaan.

Guns Don't Kill People: Lazers Do

Jos seuraa vähänkin tanssimusiikkiskeneä, ei voi välttyä Major Lazerilta. Major Lazer esiintyi yliarvosteluilla Flow-festareilla Suvilahdessa viime kesänä. Huipputuottaja Diplon ja Switchin lanseeraama projekti yhdistelee nopeatempoista dancehallia ja elektronista kovabassoista dubsteppiä hämmästyttävän energisesti.

”Guns Don't Kill People: Lazers Do” –albumi koostuu erilaisista vierailijoista. Levyn ässäkortti on puhdas häröily ja tarttuvat rytmit. Albumin kansi on karikatyylineen provosoiva ja siitä selviää sekin, että Major Lazer panostaa visuaalisuuteen. Major Lazer on kuvitteellinen sarjakuvahahmo, joka pelastaa maailmaa ja tanssii ankarasti.

Bongasin keväällä jo yhtyeen loistavan “Can’t Stop Now” –kappaleen, joka kuulostaa perinteisemmältä reggaelta kuin albumin muut kappaleet. Vaikka albumilta löytyy floppejakin, joissa luotetaan enemmän hämmentämiseen ja laservaloilla leikkimiseen kuin itse säveleen ja rytmiin, mahtuu levylle silti tarttuvaa musiikkia.

En vieläkään täysin uskalla myöntää itselleni, että pidän tästä yhtyeestä. Musiikki on rajua, paikoitellen ärsyttävää, sekavaa, hämmentävää ja myötähäpeää tuottavaa. Major Lazer on jo niin överiksi vedettyä, että siitä jopa pitää. Major Lazerilla on hetkensä.

En halua edes kuvitella minkälainen meininki on Major Lazerin keikoilla. Suosittelen, ettei albumia kannata ottaa liian vakavasti. Siten pääsee helpommalla.

My boy lollipop

Sanotaan, ettei huonolle musiikille saisi antaa liikaa tilaa tai huomiota. Mutta toisaalta, huonosta musiikista kertominen toimii varoittavana esimerkkinä. Koska jotkut kappaleet iskevät vain suoraan palleaan ja aiheuttavat myötähäpeäkouristuksia ja syvää ahdistusta. Niin kuin Millien"My boy lollipop". Kuuntele jos uskallat.

Ennakkoluuloja

Päätin uhmata henkistä musasnobiani. En ole kuunnellut James Bluntin ”Back to Bedlamia”, vaikka tuo albumi on ollut tarjolla aivan nenäni edessä pitkän aikaa. Ehkä pelkäsin, että alkaisin saamaan ahdistuskohtauksia puhki soitetun Wiseman-hitin aikana.
Eilen kuitenkin laitoin kyseisen kiekon soimaan. Yllätys, ei se ollutkaan niin paha. Ei ollenkaan. Kitarasaundit upposivat ja Bluntin värikäs lauluääni teki vaikutuksen. Vaikka biisit eivät olleet kuin keskitason sävellyksiä, albumin pystyi kuuntelemaan kahteenkin kertaan putkeen vaivatta. Wiseman-biisikin laittoi sormet naputtelemaan rytmiä. Joten kai puhkisoitettu popmusiikkikin voi yllättää?
Mutta kahta asiaa en vain ymmärrä: Miksi ihmeessä levyn kannessa on hullun apinan kuva? Entäs takakannen teksti ”This album contain lyrics of an adult nature”?

Hieman erilainen tuliainen Tsekistä

Isoäitini vieraili pari kuukautta sitten Tsekissä. Hän ei sortunut tavanomaiseen tuliaiseen, tylsään rihkamaan, vaan vieraili paikallisessa levykaupassa ja osti minulle slovakialaisen punkbändin levyn. Siitä sietää antaa kiitosta, hän oikeasti näki vaivaa tuliaisen ostoon. Aika hyvin 70-vuotiaalta.

Horkyze Slizen albumi ”uKaZ Tu TVoJu ZOO” on täynnä hyvin mielenkiintoisia punk- ja rockbiisejä. Sanoituksesta on vaikea sanoa, mutta ainakin Green Daylle, Mao Tse-tungille ja Paris Hiltonille irvaillaan aika useasti 16 biisin albumilla.

Levy alkaa kunnon rockvedolla, mutta albumin toinen biisi onkin jo kuin toisesta maailmasta. Kyseessä on (toivottavasti) parodia R&B:stä sekä hiphopista. Toinen järkytys levyn edetessä tulee viidennen biisin kohdalla, joka kuulostaa pelottavasti iloisten hihhuleiden huilumusiikilta. Kyseessä taitaakin olla se Green Day-parodia, ainakin sanoista päätellen.

Horkyze Slize on välillä tahattomastikin koominen yhtye suomalaisen Teräsbetonin lailla. Järjetöntä uhoamista, mutta kyllä bändi on silti pelastanut aika monta huonoa päivää!

Horkyze Slize: Ukaz Tu Tjovu Zoo

Remiksauksista

Kukaan ei ole varmaankaan välttynyt kuulemasta tänä syksynä elektropopbändi Metro Stationin ”Shake it”-hittiä, joka on soinut ahkerasti hittiradiokanavilla. Itse en fanita yhtyettä, mutta täytyy myöntää, että heidän renkutuksensa jäävät ärsyttävästi päähän soimaan.
Sain käsiini tuon yhtyeen albumin. Levyllä on yksitoista kappaletta ja remixversio ”Shake it”-biisistä. Tavallisesti olen ajatellut, että remixversiot ovat vain pitkitettyä täytettä liian lyhyelle levylle, mutta The Lindbergh Palace Remix vangitsi minut täysin loistavilla ja tunnelmallisilla taustoillaan. Varsinkin kun kytkin stereoistani bassovahvistimen päälle, biisi kuulosti vieläkin paremmalta.
The Lindberh Palace on tehnyt huolellisia ja tyylikkäitä versioita muun muassa Fall Out Boyn, Killersin ja Rihannan hiteistä.
Loppuun laitan vielä pari linkkiä, jotta huomaatte remiksien ja alkuperäisten kappaleiden erot. http://www.myspace.com/metrostation ja http://www.myspace.com/lindberghpalacemusic