En tiedä onko vaatimustasoni alhainen, onko minulla vain outo huumorintaju vai ovatko kaikki muut suomalaiset tosikkoja, mutta minusta Elias Koskimiehen käsikirjoittama ja ohjaama "Likainen pommi" on oikeasti hauska. Siis se elokuva, jota Nyt-liite ja Suomen kuvalehti haukkuvat kilpaa. Elokuva, joka vedettiin vähin äänin pois elokuvateattereista katsojavajeen takia.
No myönnetään. Ehkei "Likaisen pommin" juoni pysy aivan loppuun asti kasassa, mutta voisiko sitä edes vaatia? Puolentoista tunnin aikana ehditään ivailla nimittäin räkänokkaisille teineille, jalkapalloilijoille, musiikkibisnekselle, homoille ja heteroille, räppäreille, superfoodille ja jopa suomalaiselle työkulttuurille.
Toinen toistaan räiskyvimpien roolihenkilöiden sekaan meinaa hukkua Pupukarhu, vakavailmeinen räppäri, joka hokee "pimeys on diippii, ihan liian diippii". Vaikka Pupukarhu vilahtaa elokuvassa vain ohimennen, minusta tuli heti tämän riimitaiturin fani. Elokuvan nähtyäni löysin Youtubesta kokonaisuudessaan "Hey Mama" -kappaleen musiikkivideon ja olen katsonut sen yhä uudelleen ja uudelleen yhtä vaikuttuneena joka kerralla.
Mikään ei ole kauniimpaa kuin iso mies, joka räppää äidistään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti