Losangelesilaisen ihmemiehen Brian Allen Simonin eli Anenonin uusin EP Sunsets & Clocks on nyt kokonaisuudessaan kuunneltavissa Adhoc.fm-sivustolla. Viipyilevän kaunista elektronista musiikkia, taianomaisia rytmejä ja kaikuvia saksofonisointuja neljän kappaleen verran sisältävä levy on julkaistu miehen oman Non Projects -levy-yhtiön kautta, kuten Anenonin aikaisemmatkin levyt. Alla kuunneltavissa Sunsets & Clocks EP:n viileän hypnoottinen nimikkokappale, jonka voi ladata myös ilmaiseksi Anenonin Soundcloud-sivuilta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anenon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anenon. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Sunsets and Clocks
Losangelesilaisen ihmemiehen Brian Allen Simonin eli Anenonin uusin EP Sunsets & Clocks on nyt kokonaisuudessaan kuunneltavissa Adhoc.fm-sivustolla. Viipyilevän kaunista elektronista musiikkia, taianomaisia rytmejä ja kaikuvia saksofonisointuja neljän kappaleen verran sisältävä levy on julkaistu miehen oman Non Projects -levy-yhtiön kautta, kuten Anenonin aikaisemmatkin levyt. Alla kuunneltavissa Sunsets & Clocks EP:n viileän hypnoottinen nimikkokappale, jonka voi ladata myös ilmaiseksi Anenonin Soundcloud-sivuilta.
Tunnisteet:
Anenon,
ilmaiset lataukset
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Kunnon radio
Olen kyllästynyt kuulemaan valituksia siitä, kuinka soittolistat, ohjelmakaaviot ja mainokset ovat turmelleet radion ja ettei radiosta muka kuule muuta kuin puhki soitettuja hittejä. Pötypuhetta! Jos olet yksi näistä valittajista, et varmasti tiedä, mikä on Dublab. Minä kerron.
Dublab on jo vuodesta 1999 vapaaehtoisvoimin pyörinyt nettiradio. Dublabin studio sijaitsee keskellä Los Angelesia, mutta kanavaa voi kuunnella reaaliajassa netin välityksellä missä ja milloin vain. Kattavan podcast-arkiston ansiosta on myös helppoa tutustua vanhoihin ohjelmiin.
Suorat lähetykset alkavat arkena kymmeneltä, eli Suomen aikaan kahdeksalta illalla. Ympärivuorokautinen ohjelmisto koostuu viikottaisista ja kuukausittaisista vakio-ohjelmista, miksauksista, klubitaltioinneista ja uusinnoista. Pääpaino on musiikissa, ei turhassa hölötyksessä.
Kanavalla soittavat länsirannikon kiinnostavimmat DJ:t ja muusikot. Dublabin motto "Future Roots Radio" kiteyttääkin kaiken olennaisen: tältä kanavalta kuulet musiikkia ilman turhia genrerajoituksia.
Esittelen sinulle muutaman suosikkiohjelmani. Version Sounds on viikottainen kaksituntinen mustaa rytmimusiikkia, jazzia, kadonneita pophelmiä ja uutta innovatiivista elektronista musiikkia. Tässäkin blogissa esittelemäni Anenon taas luotsaa kerran kuukaudessa kuultavaa Non Projections -ohjelmaa, joka keskittyy pääasiassa miehen oman musiikin ja levy-yhtiön ympärille. The Divine Chord Gospel Show on tuhti soul-, funk- ja gospel-paketti ja Treasure Hunting tarjoaa kuulijalle aimo annoksen pop-psykedeliaa.
Jokakeskiviikkoisessa Celsius Dropissa voit kuulla ihan mitä tahansa bossa novan, avaruusrokin ja italodiskon väliltä. Kuukausittainen Sodapop Sounds on taas ohjelma kaikenlaisesta indie- ja klubimusiikista.
Dublab on viehättävän kotikutoinen ja helposti lähestyttävä. Studion tapahtumia seuraat kätevästi webbikameran ja Facebookin kautta. Chatissa kommentoit biisivalintoja suoraan DJ:lle. Puoli vuotta Dublabia seuranneena voin luvata, ettei aikasi käy pitkäksi.
Kiinnostuitko? Sitä minäkin. Surffaile itsesi heti osoitteeseen dublab.com ja lopeta valitus.
perjantai 3. elokuuta 2012
Elektrovelhon uudet kujeet
Losangelesilaisella Anenonilla on pitänyt kiirettä. Toukokuussa julkaistiin miehen ensimmäinen pitkä albumi "Inner Hue" ja maaliskuun lopussa viiden kappaleen pienjulkaisu Acquiescence EP.
Levyjen lisäksi elektrovelho on keskittynyt remiksien tekoon. Uuden käsittelyn ovat saaneet muun muassa Anenonin omalle Non Projects -levy-yhtiölle kiinnitetyn Ana Caravellen kahden vuoden takainen laulelma Where Have You Been ja lontoolaisen Roundsin teknotuuttaus Furnace.
Vaikka Anenon viihtyy ja pärjää parhaiten teatraalisesti nakuttavien rytmien ja vellovan unelmoivien äänimattojen keskellä, LOL Boysin "Changes"-kappaleen uusi versiointi todistaa, ettei Anenon ole unohtanut kuinka saksofonia soitetaan.
Mutta erinomaisia remiksejä kaikki.
Lue aikaisempi juttuni Anenonista täältä.
maanantai 27. helmikuuta 2012
35 kappaleen arvosta kultaa

Red Bull Music Academyn vuonna 2011 Madridin musiikkityöpajoissa syntyneet kappaleet ilmestyivät tänä iltana ilmaiseen jakeluun nettiin.
Laulavan energiajuomayhtiön kokoelmalla on 35 timanttista kappaletta aina raa'asta teknosta kokeilevaan chill out -fiilistelyyn, hyytävään dubsteppiin ja välkkyvään disco houseen! Lahjakkaita muusikoita ja tuottajia on kerätty maailman eri kolkista - Suomea levyllä edustaa Rime-yhtyeestä tuttu pehmeä-ääninen Sara Sayed kauniilla The Earth Got Round -kappaleella. Löytyy albumilta myös äskettäin esittelemäni Anenonin uusi kipale Aquiescence.
Tunnisteet:
Anenon,
ilmaiset lataukset,
red bull music academy,
Sara Sayed
maanantai 30. tammikuuta 2012
Kaunista melua

Elektronisen musiikin kuunteluni alkoi kunnolla muutama vuosi sitten löydettyäni Red Bull Music Academyn. Red Bullin työpajoissa muusikot etsivät uusia ilmaisukeinoja musiikilleen energiajuomien voimin. Tuosta kokeellisen musiikin mekasta ovat ponnistaneet menestykseen muun muassa samettiääninen Jamie Woon ja suomalainen dubstepmies Desto.
Tämän vaativan koulun on käynyt myös uusi tuttavuuteni, losangelesilainen Brian Allen Simon, eli Anenon. Musiikkivelho pyörittää omaa Non Projects -levymerkkiä ja taikoo musiikkia, joka haahuilee ambientin ja chillwaven välillä. Kokopitkä albumi ilmestyy Time Out Tokyon mukaan huhtikuussa.
Anenon: Dark Navy Blue - Improvisation Live at Dublab
Anenonin ambient ei ole kuitenkaan mitä tahansa tuuttausta vaan kappaleissa on sielua ja syvyyttä. Kaikuvia rytmejä siivittävät haaveelliset ja uskomattoman kauniit saksofoniosuudet. Brian Allen Simonin eduksi on mainittava, että hän soittaa kappaleillaan itse saksofonia. Esimerkkinä toimikoon merellinen improvisaatio Dark Navy Blue, joka on kuin Le Grand Bleusta napattu.
Anenon: Commons
Anenon osaa kuitenkin tehdä tiiviimpääkin musiikkia. Commons lähenee jo deep housea nakuttavine rumpukoneineen ja toistuvine laulurimpsuineen.
Paikoitellen kappaleissa kuuluu jopa jazz-vaikutteita. Retold / Endless -kappaleessa Anenon on vienyt jazzin keskelle pyörremyskyä - riitasointuiset elektroniset äänet yhdistyvät karuihin rytmipaukutteluihin ja leikkisiin saksofoniosuuksiin. Kaoottisen äänipuuron loppuhuipennuksessa kaikki äänet sulautuvat kitkattomasti toisiinsa.
Raikasta, mielikuvituksellista ja unelmoivaa. Aivan kuten jazz.
Anenon: Retold/Endless
Tunnisteet:
Anenon,
red bull music academy
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

