Indie-aivopesua

Mikä onkaan hauskempaa, kuin poltttaa omia suosikkibiisejään cd:lle ja jaella niitä sitten viattomille ihmisille heidän syntymäpäivinään?
Koska oikeasti puolet ihmisistä ovat syntyneet keväällä, on poltetun cd:n antaminen loistava lahjaidea. Ja sitä paitsi ainahan toitotetaan, että itse tehty lahja on paras, aina kyllästymiseen asti!
Kun sitten eräänä päivänä innostuneena lähdin kokoamaan iTunesille soittolistaa poltettavaa cd:tä varten, minulle tuli valtava ongelma. Millä perusteella valitsisin synttärisankarille ne kappaleet?
Päädyin itsekkäästi polttamaan indie-valtaisen kokoelman, johon valitsin omia suosikkejani The XX:stä Beach Houseen (jostain ihmeen syystä Flow-festarin artistikattaus sai hyvän edustuksen tälle levylle).

Kokoelmalle pääsi myös minulle uusi suuruus, kotimainen elektropoprockyhtye Declasse. Itse asiassa alun perin kuulin yhtyeestä bändin laulajalta, joka ystävällisesti lainasi Declassen ”Silos”-levyn minulle kuunteluun. Ja kappas kappas, Declasse on soittanut kotimaisen Underwater Sleeping Societyn kanssa samalla kiertueella ja myös tämän yhtyeen soittaja on pari vuotta sitten promonnut yhtyettä minulle. No, hyviä bändejä molemmat. Heti Declassen ”Silos”-albumin ensimmäisen raidan kuultuani mieleeni tuli heti Depeche Mode. Tummat syntikkataustat, kitarat ja dramaattinen tunnelma olivat varmasti syy tälle vertaukselle. ”Silos”-albumi on vahva kokonaisuus, vaikka sieltä löytyykin pari hieman laimeampaa biisiä. Mutta kekseliäisyyttä ei kappaleista puutu! Lisäpointsit kitaroille, jotka tasapainottavat elektronisia taustoja mukavasti.

Tasapainoksi synkistelylle cd:lle pääsi vielä pari soulsuosikkiani ja pari muuta pakollista.
Vasta kun olin levyn polttanut, mieleeni tuli: hetkinen, eihän uhri välttämättä pidä indiestä tai soulista.
Mutta ei toisaalta siinä olisi mitään ideaa, että polttaisin levyllisen hänen jo tuntemiaan suosikkibiisejään? Näin ylipuhuin itseni ja laitoin cd:n pakettiin.

Akustista tunnelmointia lumimyräkän keskelle

Mikä on kivempaa, kuin kuunnella tummaa tunnelmapoppia ja vahvoja biittejä yhdistelevää The XX:ää hiihtolomalla?

No tietysti Simon ja Garfunkelin kuunteleminen varjoisessa huoneessa samalla kun katselee ikkunasta valtavaa lumimyräkkää.

Simon & Garfunkel on sellainen kaksikko, jonka jokaisen pitäisi tietää. He ovat loistava osoitus siitä, että hyvän musiikin tekemiseen ei tarvita muuta kuin akustinen kitara ja kaunis lauluääni. Ei turhaa kikkailua, ei valtavia taustabändejä...

Simon & Garfunkelin parasta antia ovat melankoliset klassikot, kuten ”mrs. Robinson”. Se on sellainen biisi, joka pitää kuunnella yhä uudelleen, uudelleen ja kovemmalla.

Koska Simon & Garfunkel levyttivät jo 60-luvulla, he ovat olleet valtava suunnannäyttäjä monille muille folkkokoonpanoille. Duo lopetti kuitenkin toimintansa jo 70-luvun alussa, mutta sen jälkeen he ovat julkaisseet useita kokoelmalevyjä sekä esiintyneet livekeikoilla.
Parasta kuitenkin heidän musiikissaan on se, että sitä voi kuunnella vielä 2000-luvullakin. Aivan pokkana.

Se vuoden levy

Enää 12 päivää ja sitten alkaa uusi vuosi. On siis aika päättää, mikä on vuoden 2009 parhain levy.
Tämän listauksen tekeminen on vaikeaa, koska en ole (ihme kyllä) ostanut tänä vuonna levytettyjä albumeja kovinkaan monta, mutta ne jotka ovat päätyneet levyhyllyyni, ovatkin sitten aivan loistavia.
Lontoolainen indiepopyhtye The XX on ollut soitossa koko syksyn. Kun The XX:n bongasin netistä, kuuntelin monta viikkoa tuota yhtyettä Myspacen kautta ennen kuin uskalsin ostaa levyn.
The XX:n musiikki on tummaa ja kokeellista poppia, jossa on mukana vaikutteita elektronisesta musiikista, dubstepistä. Vaikka ensi kuulemalta ei uskoisi, The XX:ssä on myös paljon särmää bassoineen, kitaroineen, rumpukoneineen ja syntetisaattoreineen.
Kova haastaja The XX:lle on Interpol-yhtyeen solisti, joka julkaisi sooloalbuminsa Julian Plenti-nimellä. Julian Plentissä on vain jotain niin koukuttavaa... Mies laulaa loistavan synkällä äänellä hienoja rockbiisejä, jotka jäävät päähän soimaan moneksi päiväksi. Alun perin biisit sävellettiin akustisiksi, mutta nyt ne ovat saaneet hienot rocksovitukset, jopa vähän mahtailevat sellaiset. ”Only If You Run”-kappaleessa ovat kitarat, haikea tunnelma ja basso kohdallaan. Biisi nappaa heti introsta asti mukaansa.
Mutta kyllä voittajaksi selviytyy The XX. Olen minä sitä niin paljon hehkuttanutkin.