Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gogol Bordello. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gogol Bordello. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. joulukuuta 2013

2013


On taas se aika vuodesta, kun musiikkiblogit ja -sivustot täyttyvät erilaisista listauksista. Viime vuonna päätin jättää vuoden parhaimpien albumien valitsemisen kokonaan muille, sillä tarjonta oli mielestäni liian heikkoa. Tänä vuonna hienoista levytyksistä sen sijaan ei ole ollut puutetta, vaan niitä on suorastaan ollut liikaa! Siksi albumien arvottamisen sijaan kokosin 30 tämän vuoden suosikkibiisiäni samalle soittolistalle. Kaksituntisen kappalekimaran voi käydä kuuntelemassa kokonaisuudessaan Spotifysta.

Mitkä sitten ovat tämän vuoden parhaat albumit? Ehkä vuoden hienoin kotimainen on jyväskyläläisen Muuan miehen Mä olen iloinen (Helmi Levyt), jonka naivistisissa sanoituksissa on tehoa. Ulkomaisista albumeista vaikutuksen teki erityisesti manhattanilaisen Gogol Bordello -bändin Pura Vida Consipiracy (ATO Records). Punkin, humpan ja maailmanmusiikin yhteensovittaminen on onnistunut erinomaisesti.

Jos kaipaat lisää tutkittavaa, suosittelen tutustumaan yhdysvaltalaisen radioverkon NPR:n nettisivuihin. Siellä on julkaistu liuta monipuolisia ja asiantuntevia musiikkivuosikatsauksia. Uskon myös, että tässäkin blogissa vuoden 2013 helmiä muistellaan vielä lisää ensi vuoden puolella – parhaat levytykset kun tuppaavat löytymään aina liian myöhään!

maanantai 27. syyskuuta 2010

Trans-Continental Hustle

Bändin paras käyntikortti on sen nimi. Hyvä bändin nimi ei ole tavanomainen muttei myöskään liian vaikea. Onnistunut nimivalinta jää mieleen.

No ainakin nimen valitsemisessa yhdysvaltalainen Gogol Bordello on onnistunut. Gogol Bordellon musiikki on valtava sekametelisoppa. Yhtyeen soinnissa kuuluu niin punk kuin rockin, mutta musiikin juuret ovat mustalaismusiikissa. Tämän bändin johtohahmo on laulaja Eugene Hützi, jolla energiaa tuntuu riittävän. Yhtye on julkaissut ison kasan levyjä, ja on Gogol Bordello Suomessakin keikkaillut.

Vaikka yhtyettä on moitittu teränsä menettämisestä, minun mielestäni keväällä julkaistu “Trans-Continental Hustle” kuulostaa mahtavalta! Musiikki pauhaa letkeästi, Eugene laulaa karheasti ja villi meininki pysyykin villinä kaikkien kolmentoista kappaleen ajan.

Gogol Bordello on kuitenkin sen verran tujakkaa tavaraa, että se toimii parhaiten pieninä annoksina kahvin lailla!