Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. joulukuuta 2013

Congratulations

Tämä on Funkata-blogin 206. teksti, ja päivämääräkin on merkittävä. Kirjoitin nimittäin blogin ensimmäisen tekstin 3. joulukuuta vuonna 2009. Kirjoitus oli nimeltään "Blogin nimen keksiminen tuotti törkeän päänsäryn". Siinä pähkäiltiin musiikkisivustolle sopivaa nimeä ja päädyttiin kummallista aasinsiltaa pitkin ylistämään soulin kummisetää eli James Brownia.

Tuon tekstin julkaisemisesta tulee tänään kuluneeksi tasan neljä vuotta. Vaikka blogin sisältö on muuttunut ja kehittynyt sitten alkuaikojen, levysoittimessani raikaavat edelleen samat James Brownin levyt kuin aloittaessani bloggaamisen.

Kiitos siis sekä alusta asti mukana olleille lukijoille että uusillekin tuttavuuksille näistä vuosista! Kommentteja otan aina mielelläni vastaan, ja niitä saisi olla enemmänkin. Pidempiä musiikkivinkkauksia tai muuta asiaa voi myös edelleen lähettää blogin omaan sähköpostiosoitteeseen. Muistutan vielä, että blogin kuulumisia pystyy helposti seuraamaan tykkäämällä Funkata-blogista Facebookissa.

Cliff Richard esittää juhlapäivän tunnussävelen!

lauantai 3. joulukuuta 2011

Kaksivuotispippaloiden aika

Juuri tänään Funkata täyttää kaksi vuotta! Kertynyt on 133 kirjoitusta, lukemattomia kommentteja ja paljon hyvää musiikkia. Tämän vuoden luetuin juttu on ehdottomasti kirjoitus helsinkiläisestä Femme En Fourruresta. Suomalaisen musiikin lisäksi Funkata-soittolistat ja yllättäen turkkilainen musiikki ovat kiinnostaneet teitä lukijoita kovasti.

Otan mielelläni vastaan palautetta ja musiikki- ja valokuvavinkkauksia sähköpostiini. Muistathan, että voit käydä tykkäämässä Funkata-blogista Facebookissa tai seurata blogia vaikka Bloglovin'-palvelun avulla.

Kiitos kaikille lukijoille, palautteen antajille ja kommentoijille näistä kahdesta vuodesta!

Kuva täältä