sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Wizard of Loneliness


Viime aikoina blogissa on ollut harmillisen hiljaista. Syksyn aikana uutta ja tasokasta musiikkia on kuitenkin julkaistu roppakaupalla, vaikka kaikesta en ole ehtinytkään kirjoittaa. Hiljaisuuden vastapainoksi blogiin ilmestyykin joulukuun aikana massiivinen soittolista vuoden 2013 parhaista kappaleista.

Soittolistaa odotellessa käy kuuntelemassa The Squidsin, neljän losangelesilaisen retrogaragerokkarin, syyskuinen Wizard of Loneliness EP. Bändi soittaa aurinkoista ja rentoa rokkia mukavan säröisellä otteella, kuten kannestakin voi päätellä. EP:tä voi suositella esimerkiksi Allah-Lasin, The Generationalsin ja Hunx And His Punx -bändin ystäville. Jos kiinnostuit, niin käy lataamassa EP haluamallasi hinnalla tai vaikka ilmaiseksi Bandcampista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti