tiistai 24. syyskuuta 2013

Tyttöni Tumma / Ei Lomaa



3TB Records ja Helmi Levy ovat julkaisseet aivan äskettäin Muuan Miehen ja Bongo Rockin yhteisen vinyylisinglen. Ainakaan letkeyden puutteesta ei tätä singleä voi syyttää, sillä molemmista kappaleista löytyy Jamaikan potkua ja fiilistä. Levytys on siis todellinen pakkohankinta.

A-puolen Tyttöni tumma on Ismo Puhakan johtaman Muuan Miehen humppa, jossa syntikka ujeltaa mukavan pölyisesti, ja muutenkin meininki on melko retro. Kuuntele biisi täällä. B-puolen Ei lomaa on sekin hyväntuulinen reggaehöpsöily. Viime aikoina paljon esillä olleen Reino Nordinin ja DJ Herkuleksen muodostaman Bongo Rockin kappale on varustettu jykevillä bassolinjoilla, raikkailla torvitaustoilla ja ihastuttavan simppelillä kertosäkeellä.

Tämän tuotoksen ystäville kerrottakoon, että Bongo Rockin  esikoisalbumi Alkuun ja uudestaan julkaistaan loppuvuodesta. Tarkkaa julkaisupäivämäärää ei ole kuitenkaan vielä kerrottu. Sen sijaan Muuan Miehen Mä olen iloinen -levy ilmestyy jo ensi perjantaina, eli 27. syyskuuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti