Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luther Vandross. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luther Vandross. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Never Too Much



Viime aikoina olen keskittynyt eritoten sielukkaiden soul- ja funk-levyjen keräilyyn - tai ainakin kirjaston soul-osaston tutkimiseen. Yksi uusista suosikeistani on kymmeniä miljoonia levyjä myynyt newyorkilainen kasarisoultähti Luther Vandross. Laulajakeikarin debyyttialbumi Never Too Much ilmestyi vuonna 1981. Seuraavana vuonna Vandross palkittiin Grammylla parhaimmasta R&B-esityksestä, ja hänet valittiin myös vuoden parhaimmaksi uudeksi artistiksi - ja aivan syystä.

Esikoisalbumin nimikkokappale Never Too Much on armoton hitti, jonka vahvasta kertosäkeestä, hunajaisista viulutaustoista ja hauskoista funk-kitaroista on helppo tykätä. 80-luvun alun katumuotia, aikansa huippumodernia studiotekniikkaa ja ghettoblastereita esittelevä musiikkivideokin on katsomisen arvoinen.