Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kottarashky. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kottarashky. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. huhtikuuta 2012

Demoni



Maailmanmusiikin mielenkiintoisin nimi on jo pitkään ollut bulgarialainen Kottarashky. Mies sotkee pölyisiä Balkan-joikuja ja -mantroja kitkeriin rytmeihin ja nopeatempoiseen humppaan riemastuttavan villisti.

Vuonna 2009 ilmestynyt Opa Hey! -debyytti oli menestys ja miehen toista levyä on saatu odottaa jo vuosia. Asphalt Tango -levy-yhtiö ilmoitti äskettäin, että Kottarashky Rain Dogs -orkesterineen julkaisee toisen albuminsa Demoni toukokuussa. Ensimmäinen poiminta albumilta on kieputtava nimikkokappale Demoni, jonka musiikkivideon on animoinut taidokkaasti Theodore Ushev. Odotan levyä innolla.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Opa Hey!



Nikola Gruev on bulgarialainen ihmemies. Hänet tunnetaan paremmin tupakkaa polttelevana ja Coca-Colaa juovana Kottarashkyna. Musiikkinörttinä, joka on tuonut bulgarialaisen kansanmusiikin päivitettynä 2000-luvulle. Kottarashky julkaisi vastuttamattoman debyyttilevynsä "Opa Hey!" vuonna 2009 Asphalt-Tango-levymerkillä, mutta löysin albumin vasta tänä vuonna.

Kottarashkyn albumi on pärisyttävä! Kappaleet rakentuvat ihmeellisistä rytmipaukutteluista. Rytmien päälle Nikola Gruev on rakentanut kiehtovan ja psykedeelisen maailman vanhoja ja uusia äänitallenteita leikkaamalla ja yhdistelemällä.

Tämän äänitaiteilijan kappaleet ovat kuin mantroja, joita hoetaan koko ajan kiihdyttäen. Aina parin lausuntakerran jälkeen säkeistöt kasvavat ja täydentyvät. Lopulta kappaleet rymisevät kuuntelijaa kohti huilun, klarinetin, viulun ja rätisevien äänilooppien voimin. "Opa Hey" on hullunkurinen ja svengaava paketti, joka laittaisi rammankin tanssimaan. Onneksi levylle on siroteltu pari rauhallisempaa kappaletta menoa jarruttamaan ja tasapainoittamaan.