torstai 16. helmikuuta 2012

Marta Gómez @ Savoy 15.2.


Konsertin alussa kolumbialainen laulaja-lauluntekijä Marta Gómez toivoi, että hänen musiikkinsa lämmittäisi yleisöä kylmässä Suomessa. Ja niin se tosiaan teki. Puolentoista tunnin aikana Gómez onnistui valoisalla persoonallaan tuomaan Argentiinan, Kolumbian, Chilen ja Perun auringon Savoyhyn.

Nuori laulajatar on jo ehtinyt valloittaa lukemattomat maailmanmusiikin ystävät lempeillä, muttei suinkaan yhdentekevillä kitarakappaleillaan ja levyttää puolenkymmentä albumia. Helsingin esityksen pääpaino oli vuonna 2011 ilmestyneessä El corazon y el sombrerossa, joka koostuu Gómezin suuresti ihaileman Federico García Lorcan runojen sävellyksistä.

Gómez on parhaimmillaan laulajana, vaikka hän on säveltänyt yli 80 laulua. Gómezin kevyen kujeileva lauluääni oli mannaa korville.

Kolmihenkinen yhtye tarjosi myös pureskeltavaa kuuntelijoille. Argentiinalaisen rumpali Franco Pinnan tuliset rytmi-ilottelut ja venezuelalaisen Juanho Herreran eteläamerikkalaiset kitarasoinnut toivat mukavasti vaihtelua muuten melko samankaltaisiin kappaleisiin.

Taipuisaa ja pehmeää espanjan kieltä on ihastuttavaa kuunnella vaikkei ymmärtäisi sanaakaan. Gómez kuitenkin valotti nasevissa englanninkielisissä välispiikeissä kappaleiden taustoja ja osoitti samalla, että runotytön näköisellä laulajalla on myös loistava huumorintaju. Vaikka en yleisön laulattamisesta välitäkään, Gómezin esiintyminen oli luontevaa.

Konsertin viimeisenä Gómez esitti Dejaro Ir  –kappaleen. Päästä irti murheista ja keskity tulevaan, yhtä hymyä ollut Gómez lallatteli. Katsojat poistuivatkin konsertista positiivista elämänasennetta tulvillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti