Koska soul on nyt muodissa, on aika ottaa nykysoul käsittelyyn. Valitettavan usein uusi soul on liian turvallista ja samankaltaista, vaikka juuri nyt kannattaisi soultähtien erottua toisistaan.
Minulla on kaksi Amy Winehousen albumia, molemmat olen saanut lahjaksi. En tunnustaudu kovaksi Winehouse-faniksi, mutta soulia kyllä kuuntelen.
Amy Winehousen Grammyllakin palkittu ”Back to Black”-albumi vetää pesäeroa edelliseen albumiin, ”Frankiin” (2003) roimasti. Kun ”Frankin” kappaleet etenevät hitaasti jazzahdellen, ”Back to Black” on täynnä napakkaa retrosoulsvengailua. Silti ”Frank” kuulostaa paljon kiinnostavammalta ja paremmalta. Albumilla soul on päivitetty tähän päivään mukavien komppien ja chill out-meininkien avulla, unohtamatta pientä funkotetta, joka kuulostaa siltä että Winehousella olisi hieman pilkettä silmäkulmassa laulaessaan.
”Back to Black” on taas täynnä soulia, joka kuulostaa siltä, että se on sävelletty ja äänitetty liian vakavalla ilmeellä. Biisit ovat ihan hyviä, mutta eivät enempää. Levyn päätarkoitus on kaavamaisen ”retron” toteuttaminen, joka ei jätä tilaa kunnon irroittelulle.
Mutta sitä ei voi kieltää, etteikö Amy Winehouse osaisi laulaa loistavasti!
Moi! Hyvä blogi sulla! ;) Harmi ettei Back to black kolahda suhun yhtä tajunnan räjäyttävästi kuin muhun, paranee joka kuuntelu kerralla. Mun mielestä sanoituksiltaan ja sävellyksiltään huomattavasti korkeatasoisempaa kuin Frankilla.. Mutta makuasioistahan ei voi kiistellä. ;)
VastaaPoistat.Riikka
Kyllä Amya jaksaa kuunnella vaikka retrosoulbiisien sanoitukset olisivat sitä sun tätä. Soul on aina muodissa!
VastaaPoista