keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Turkkilaista poppia ja tiibetiläistä kurkkulaulua


Toivun tällä hetkellä Hollannin-matkasta. Hollannissa asuvalla ystävälläni on musiikillinen aarrearkku. Vuosien reissaamisen tuloksena hänen levyhyllystään löytyy kreikkalaisia laulelmia, tiibetiläistä kurkkulaulua, suomalaista rokkia, kunnioitettava kasa klassista musiikkia ja tietysti turkkilaista poppia. Siinä riittää sulateltavaa.

Turkkilainen Tarkan hymyilee irstaan näköisenä "Yine Sensiz" -levyn kannessa. Albumi on vuodelta 1993, europopin kultakaudelta. Tarkan laulaa rakkaudesta (mistäpä muustakaan), ajalle ominainen paksu diskobiitti jumputtaa ja meininki on yksinkertaisesti sanottuna muikea.

Kuuntelin levyä helteisessä Hollannissa ja tykästyin siihen saman tien. On todella helppoa löytää yhtymäkohtia länsimaisesta ja turkkilaisesta popista ja vielä helpompaa on tulla hyvälle tuulelle Tarkanin kappaleista! Yritin tapailla laulujen sanoja korvakuulolta, mikä kuulosti varmaankin kamalalta.

Kotona Suomessa löysin Tarkanin nettisivut. Kun vuonna 1993 Tarkan poseerasi kuvissa veikeästi maalaispojan näköisenä, talikkoon nojaten, nyt mies on joutunut nykyaikaisen turkkilaisen mainoskoneiston uhriksi. Hän vinkkaa silmää uusimmissa trendifarkuissa, eikä sympaattisuudesta ole jälkeäkään.Tarkanista on tullut länsimaalainen, ja se on sääli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti