maanantai 8. marraskuuta 2010

Onneksi on Flight of The Conchords!

Viikonloppu meni liian nopeasti. Ehdin kuitenkin katsoa mainion Flight of The Conchords –komediasarjan kuusituntisen ensimmäisen tuotantokauden lävitse.

Flight of The Conchords on uusiseelantilainen folkduo, joka koostuu kahdesta ystävästä ja kämppiksestä, Bretistä ja Jemainesta. Duo yrittää lopullista läpimurtoaan New Yorkissa. Siinä heitä avustaa sympaattinen manageri Murray ja yhtyeen yksi ja ainoa fanaattinen fani Melin. Bändi yrittää elää aitoa rokkarielämää: käydä trendibileissä, heittää keikkoja ja juoda olutta, mutta yritykset epäonnistuvat pahasti. Rahastakin on hieman pulaa, joten toinen miehistä aloittaa uraputken kyltinpitäjänä.

25 minuutin jaksojen hauskinta ja hillittömintä antia ovat ilmeettömien kaverusten oudosti rytmittyneet keskustelut ja musiikkiparodiat, jotka voittavat jopa räävittömän Ponille kyytiä-sarjan (Smack The Pony) musiikkivideosvengailut.

Sarja ei aliarvioi katsojaa ja siitä Flight of The Conchords ansaitsee kymmenen pistettä. Seuraavaksi aion hankkia toisen tuotantokauden käsiini. Jään mielenkiinnolla odottamaan jaksaako toinen tuotantokausi naurattaa yhtä paljon kuin ensimmäinen.

7 kommenttia:

  1. Toisesta tuotantokaudesta en pitänyt niin paljoa kuin ensimmäisestä, mutta kyllä siitäkin ihan hillittömiä jaksoja löytyy. Lempparini on Bretin oma jengi ja päätösjakso. Ah, mahtava sarja!

    VastaaPoista
  2. Ensimmäinen tuotantokausi päättyi niin mielenkiintoisesti, että minun on pakko nähdä miten sarja jatkuu!

    Harmillista on se, että sarjaa esittää Suomessa vain maksullinen Canal+. Onneksi sarja löytyy DVD:nä ja myös kirjastosta, josta alun perin ohjelman löysin.

    VastaaPoista
  3. löytyiskö täältä:

    http://www.funnyordie.com/videos/c48f423bdf/season-2-online-premiere-flight-of-the-conchords-from-flight-of-the-conchords

    VastaaPoista
  4. Kiitos linkistä, mutta taidan vierailla vain Anttilan dvd-osastolla.

    VastaaPoista
  5. Yle on kyllä näyttänyt sarjaa, mutta muistaakseni vain ekan kauden. Toisesta kaudesta en mene takuuseen, kun Ylen ohjelmat tuppaavat menemään muutenkin ohi oman huomaamiskyvyn. Dvd on varmasti ihan hyvä ratkaisu. :)

    VastaaPoista
  6. Mä pidän hurjasti niistä livejutuista, joita YouTubessa on, mutta jostain syystä sarja ei toiminut minulle. Ehkä siinä tökkii dramaturgia tai jokin?..

    VastaaPoista
  7. Hyvin mahdollista. Sarja on rytmitetty erikoisesti ja se tekee komediasta omalaatuista. Joidenkin kohdalla se toimii, joidenkin ei.

    YouTubesta lötyy mahtavia musiikkipätkiä sarjasta. Varsinkin minua nauratti Marvin Gaye -parodia ja reggaeilveily.

    VastaaPoista