sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Sun is shining



En ole mikään Bob Marleyn suurin ystävä. Arvostan kyllä miehen uraa, mutta kaiken maailman "I Shot the Sheriff" -coverit ärsyttävät. Marleylta löytyy kuitenkin yksi kappale, joka on ylitse muiden. "Sun is shining" on vuodelta 1970. Kappaleessa on jotain pahaenteistä ja kohtalokasta, mikä on ristiriidassa sanoitusten ensimmäisten rivien kanssa: "Sun is shining, the weather is sweet". Kappale sopii kuin nakutettu aurinkoisiin sunnuntaiaamuihin.

Kappale kuulostaa parhaimmalta höyryävän savukoneen, isojen kaiuttimien ja välkkyvien strobovalojen katveessa. Jos savukonetta tai kaiutinkaappeja ei ole saatavilla, voi aivan hyvin tyytyä tietokoneen pieniin kaiuttimiin ja mielikuvitukseen.

1 kommentti:

  1. Kiitos vinkistä - tosiaan mukava, melodinen ja puhutteleva biisi "perusreggaeksi".
    Kuuntelin nuorena Marleyta jonkinlaisen ihan muihin maanosiin suuntautuneen maailmanmusiikki-innostukseni (ja tuolloin yleisemmänkin hypetyksen) nosteessa, se oli musaa josta "kuului" digata. Vasta paljon myöhemmin tajusin, että se oikeastaan enimmäkseen ärsytti ja tympi minua. En tänä päivänäkään pysty erittelemään, onko kyse silkasta tiedostamisen taakasta: siitä, että tuon "letkeyden" ja aurinkoisen leppoisan elämänfilosofian taakse kätkeytyy naisvihaa, huumeidenkäyttöä, väkivaltaisuutta ja niin edelleen. Enkä nyt tietenkään viittaa Marleyhin muusikkona ja henkilönä niinkään, vaan pikemminkin moniin hänen perässähiihtäjiinsä niin musiikin kuin elämänfilosofiankin alueella.
    Tieto lisää tuskaa, ja oli miten oli - onneksi joskus voi vapautua liiasta pohtimisesta ja keskittyä vain kuuntelemaan ja chillailemaan...

    VastaaPoista