Bon Iver
Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Justin Vernon eli Bon Iver on synnyttänyt ”meidän blogilla on isompi kuin teidän” –ilmiön. Bloggaajat kilpailevat siitä, kuka keksii osuvimman ja suurimman vertauksen miekkosen toiselle levylle. Emotionaalisuus, herkkyys ja Rakkaus (isolla ärrällä) ovat olleet suosittuja termejä Iverista puhuttaessa. Olipa joku jopa keksinyt kutsua levyä onnen anthemiksi, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
Minulle Bon Iverista tulee mieleen piipittävä hiiri, joka piiloutuu massiivisten sovitusten taakse. Mutta mikä minä olen arvostelemaan, sillä Bon Iver tekee aikuisten musiikkia, kuten eräs radiotoimittaja aamulähetyksessään ylpeänä kertoi.
James Blake
Listasta ei sovi unohtaa James Blakea, visionääriä, joka nauhoitti kotistudiossaan levyllisen futuristista mölinää Garagebandilla (tosin iPhone olisi ollut muodikkaampi)! Sitä kutsutaan kai dubstepiksi ja sana kuulostaa minusta oikein hienolta. Varsinkin jos käyttää vielä sanoja kokeellinen ja sielukas ja laittaa ne pötköön ”kokeellista ja sielukasta dubsteppia” (tähän pystyvät vain verbaalisesti lahjakkaat ja itseään ilmaisevat nuoret), niin itsekin vakuuttuu siitä, että James Blake on oikein sielukas ja kokeellinen ja freesi.
Jos dubsteppia tekevä mies saa aikaan trendin, että miehet heiluttelevat päätään sinisessä valossa ja laittavat siitä kuvia nettiin, voidaan jo puhua artistista.
Bon Iver vai James Blake
Suomalaisen Nuorgamin haastattelussa James Blake sanoi, että Bon Iver on maailman tärkein muusikko 2011. Musiikinkuuntelijoiden keskuudessa huomautus herätti suunnatonta levottomuutta ja synnytti jyrkkiä koulukuntia. Eikö James Blake ollutkaan se tärkein? Vai Bon Iver? Bon vai James? Vai molemmat?
Bon Iver ja James Blake
Juuri kun ihmiset olivat musertua tämän muna vai kana –kysymyksen alle, tapahtui ihme! Iver ja Blake nauhoittivat yhteiskappaleen, Fall Creek Boys Choirin. Se on emotionaalista dubsteppia, luulisin. Trenditietoiset lyyhistyivät näyttöpäätteiden ääreen itku kurkussa ja rämpyttivät tykkää-nappia ja myös Pitchfork meinasi kaatua. Ja yhtäkkiä tuhannet vauvatytöt ja -pojat saivat nimekseen Bon tai James tai parhaimmassa tapauksessa Jones.
Ja minä sain päänsäryn tuplana.