Palasin juuri Irlannista. Matkan kohokohta oli ehdottomasti kuohuvan Atlantin valtameren näkeminen. Nyt on hyvä hetki katsoa yksi suosikkielokuvistani, vuonna 1988 valmistunut, ranskalaisen Luc Bessonin Le Grand Bleu (Suuri sininen). Se kuvaa ystävyyttä, kilpailemista ja vaikeaa rakkautta yhtä hyvin kuin kiehtovaa merta.
Jacques (Jean-Marc Barr) on nuori sukeltaja, joka elää merelle ja merestä. Hän kommunikoi paremmin delfiinien kuin ihmisten kanssa. Jacques tapaa matkoillansa naiivin Johannan (Rosanna Arquette). Johanna rakastuu salaperäiseen ja hiljaiseen mieheen heti. Nainen jättää kotikaupunkinsa New Yorkin, jossa hänellä on pesti vakuutusyhtiössä ja yhteisasunto ystävättären kanssa, ja lähtee seuraamaan Jacquesia. Jacques osallistuu lapsuudenystävänsä Enzon (Jean Reno) haastamana vapaasukelluksen maailmanmestaruuskilpailuihin.
Molemmat miehet omaavat erityisen taidon: he pystyvät oleilemaan pinnan alla monta minuuttia hengittämättä. Jacquesille ja varsinkin Enzolle kilpailusta tulee pakkomielle. Umpirakastunut Johanna seuraaa sivusta alati vaarallisemmaksi käyviä sukelluskilpailuja. Tuomaristo jännittää, selviävätkö kilpakumppanit ilman happilaitteita koitoksesta hengissä. Mitä syvemmälle miehet sukeltavat, sitä vaikeammaksi Johannan ja Jacquen suhde vääntyy. Johanna alkaa hiljalleen tuskastua Jacquesiin, joka ei halua puhua yhteisestä tulevaisuudesta.
Jacques (Jean-Marc Barr) on nuori sukeltaja, joka elää merelle ja merestä. Hän kommunikoi paremmin delfiinien kuin ihmisten kanssa. Jacques tapaa matkoillansa naiivin Johannan (Rosanna Arquette). Johanna rakastuu salaperäiseen ja hiljaiseen mieheen heti. Nainen jättää kotikaupunkinsa New Yorkin, jossa hänellä on pesti vakuutusyhtiössä ja yhteisasunto ystävättären kanssa, ja lähtee seuraamaan Jacquesia. Jacques osallistuu lapsuudenystävänsä Enzon (Jean Reno) haastamana vapaasukelluksen maailmanmestaruuskilpailuihin.
Molemmat miehet omaavat erityisen taidon: he pystyvät oleilemaan pinnan alla monta minuuttia hengittämättä. Jacquesille ja varsinkin Enzolle kilpailusta tulee pakkomielle. Umpirakastunut Johanna seuraaa sivusta alati vaarallisemmaksi käyviä sukelluskilpailuja. Tuomaristo jännittää, selviävätkö kilpakumppanit ilman happilaitteita koitoksesta hengissä. Mitä syvemmälle miehet sukeltavat, sitä vaikeammaksi Johannan ja Jacquen suhde vääntyy. Johanna alkaa hiljalleen tuskastua Jacquesiin, joka ei halua puhua yhteisestä tulevaisuudesta.
Jacques pakenee kysymyksiä pinnan alle. Meri vetää Jacquesia puoleensa miltein pelottavalla tavalla. Jean-Marc Barr onnistuu tavoittamaan pienillä eleillä miehen hämmentyneisyyden. Samoin Jean Reno tekee hienon roolisuorituksen kerskailevana ja lämpimänä Enzona, joka on kuitenkin pahasti eksyksissä elämässään.
Le Grand Bleu maalailee merta unohtumattomasti. Se onnistuu tavoittamaan meren valtavuuden, arvaamattomuuden ja voiman, kuitenkin silmittömän kauniisti. Kuten Jacqueskin, katsoja haluaisi jäädä sukelluksiin eikä palata pinnalle. Jacques leijailee valonkirkkaassa meressä kuin lentäisi taivaalla. Vedenalaisia kohtauksia säestää Eric Serran vetävä instrumentaalimusiikki. Elokuva on visuaalisesti yhtä vangitseva kuin vaikkapa Stanley Kubrickin Avaruusseikkailu 2001.
Ilmestyttyään Le Grand Bleu ei saanut kriitikoiden arvostusta. Juonta pidettiin liian hatarana, minusta aivan turhaan. Vaikka Le Grand Bleu kuvaa kohtalokkaita tapahtumia, se on lämmin, vauhdikas ja hymyn huulille nostattava elokuva. Katsojalle ei jää epäselväksi, miksi meri kiehtoo, pelotttaa ja hullaannuttaa ihmisiä vuosisadoista toiseen.
Le Grand Bleu maalailee merta unohtumattomasti. Se onnistuu tavoittamaan meren valtavuuden, arvaamattomuuden ja voiman, kuitenkin silmittömän kauniisti. Kuten Jacqueskin, katsoja haluaisi jäädä sukelluksiin eikä palata pinnalle. Jacques leijailee valonkirkkaassa meressä kuin lentäisi taivaalla. Vedenalaisia kohtauksia säestää Eric Serran vetävä instrumentaalimusiikki. Elokuva on visuaalisesti yhtä vangitseva kuin vaikkapa Stanley Kubrickin Avaruusseikkailu 2001.
Ilmestyttyään Le Grand Bleu ei saanut kriitikoiden arvostusta. Juonta pidettiin liian hatarana, minusta aivan turhaan. Vaikka Le Grand Bleu kuvaa kohtalokkaita tapahtumia, se on lämmin, vauhdikas ja hymyn huulille nostattava elokuva. Katsojalle ei jää epäselväksi, miksi meri kiehtoo, pelotttaa ja hullaannuttaa ihmisiä vuosisadoista toiseen.
Katsoin tämän just pari viikkoa sitten. Hieno elokuva, mutta jätti typerän, tyhjän olon, "mikä siellä veden alla muka niin hienoa on, mikä, miksei sitä kerrota, ää!"
VastaaPoistaTämä on myös yksi omista henkilökohtaisista suosikeistani. Elämän makuinen raina, josta löytyy niin komiikkaa kuin tragediaakin. Nyt varoitus spoilerista, mutta pakko kysyä; mitä mieltä kirjoittaja on elokuvan loppukohtauksesta? Se kun avoimuutensa vuoksi tuntuu jakavan mielipiteet. Itse näen, että Jacques päättää jäädä todelliseen kotiinsa. Sinne minne jäivät myös hänen isänsä ja lapsuudenystävänsä.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Suuri sininen on elokuva, joka kestää katselukertoja. Olen tulkintasi kanssa samoilla linjoilla. Tosin kyseessä on ehkä kohtaus, jonka kuuluukin jäädä hieman avoimeksi!
VastaaPoista