Tuntomerkkeihin voisi vielä lisätä sen, että näiden tuotteistettujen artistien takana on näkymättömämpiä huipputuottajia. Hyvä esimerkki on ruotsalainen Robyn, jonka studiossa häärii dubstepmies Diplo. (Robyn julkaisi jo edellisen vuosisadan puolella musiikkia, mutta hänen 90-luvun tuotoksiaan ei liiemmin muistella.)
Toinen esimerkki on syntikkapopyhtye La Roux, joka luottaa keulakuvalaulajaansa Eleanor Jacksoniin, vaikka yhtyeen musiikista enemmänkin vastaa näkymättömämpi tuottaja Ben Langmaid.
Ja näitähän riittää. Nyt vain herää kysymys, kuka on syyllinen räväköiden elektronaispopparien ylitarjontaan? Ettei vain Lady Gaga?
