Spiritual Jazz 3

Lontoolainen levymerkki Jazzman Records on erikoistunut vanhojen jazz-, soul- ja funk-levyjen uudelleenjulkaisuihin. Jazzman Recordsin omistaja ja dj Gerald Short on tehnyt arvokasta työtä kokoamalla kiinnostavia jazz-harvinaisuuksia Spiritual Jazz -kokoelmalevyille.

Syksyllä ilmestyneessä sarjan kolmannessa osassa esitellään eurooppalaisen hengellisen jazzin klassikkoja 60- ja 70-luvuilta. Uuden sukupolven jazz-muusikot hakivat inspiraatiota eri kulttuureista ja musiikkityyleistä, ja uudistusmieli oli vahva. Uskonnolliset laulut, funk, afroamerikkalaiset rytmit ja Balkanin eksoottiset melodiat soivat sulassa sovussa. Ajan jazz-levytykset ovatkin pöyristyttävän villejä ja rohkeita.

Spiritual Jazz 3 -levylle ovat päässeet niin serbialainen trumpetisti Duško Gojković kuin belgialainen saksofonisti Babs Robert. Pohjoismaita tällä kuudentoista kappaleen kokoelmalla edustavat muun muassa tanskalainen trumpetisti Palle Mikkelborg ja hänen ruotsalainen kollegansa Jan Allan.

Väitän, että tässä on vuoden 2012 upein kokoelmalevy!

02 Hermann Gehlen - Kyrie by Fryer_JazzmanRecords

04 Michel Roques - Le Temps by Fryer_JazzmanRecords

Pimeyttä vastaan

Taistelu pimeyttä ja pakkasta vastaan jatkuu lattarimusiikin voimin! Yhdeksän Grammyn pianisti Eddie Palmieri on levyttänyt 60-luvulta alkaen yli neljäkymmentä albumia vaihtuvilla kokoonpanoilla. Vuonna 1936 syntynyt Palmieri aloitti piano-opinnot jo nuorena poikana ottaen mallia isoveljestään Charlie Palmierista. 13-vuotiaana hän liittyi setänsä orkesteriin soittamaan timbalesia, lattarimusiikissa usein käytettäviä rumpuja, mutta huomasi pian, että piano on hänen soittimensa.

Eddie Palmierin ehdottomasti paras levy on Superimposition vuodelta 1970. Albumi koostuu kolmesta hengästyttävän nopeasta salsarenkutuksesta ja kolmesta aurinkoisesta instrumentaalista. Laulajana on monilla Palmierin muillakin levyillä esiintyvä Ismael Quintana. Bongoja soittaa Tommy Lopez, timbalesia Nicky Marrero ja tumpettia taidokas Alfredo Armenteros.

Näissä kappaleissa on valoa, lämpöä ja svengiä.

Orquesta Buena Vista Social Club ja Omara Portuondo @ Finlandia-talo 5.11.

Sopivassa määrin hulluttelua, vuosien tuomaa charmia ja rautaista osaamista. Niistä on letkeän legendaarinen Buena Vista Social Club tehty. Kitaristi Ry Cooder kokosi kuubalaisia rytmejä levittävän musiikkipoppoon 90-luvun loppupuolella, ja maailmanmaineen orkesteri saavutti viimeistään Wim Wendersin elokuvan myötä vuonna 1999.

Suomessa viime vuosina tiuhaan esiintynyt muusikkojoukko konsertoi nyt marraskuussa Turussa, Tampereella, Lahdessa ja Helsingissä. Suomen-kiertue huipentui maanantaina täpötäydessä Finlandia-talossa.

Vaikka jäsenistö on ehtinyt vaihtua vuosien kuluessa, on Buena Vista Social Club säilyttänyt autenttisuutensa. Pasunistitaituri Jesús Ramosin isännöimänä lattarisävelet raikasivat komeasti, ja soittajat saivat esitellä taitojaan tasapuolisesti. Erityisesti lavalla loisti uskomattomiin sooloihin yltänyt nuoren polven pianisti Rolando Luna. Veteraanitrumpetisti Manuel Mirabal taas osoitti kiistattoman taituruutensa.

Kuuban keikareiden leikkisä sanailu ja uskomattoman rento esiintyminen takasivat, että yleisöllä riitti seurattavaa ja ettei soitosta tullut liian ryppyotsaista. Ramosin lisäksi tyylipuhtaasta laulusta vastasivat Carlos Calunga ja täysannoksen naiskauneutta lavalle tuonut Idania Valdés. Illan todellinen laulajatähti kiipesi lavalle kuitenkin myöhemmin.

Omara Portuondo on vieraillut Suomessa jo 70-luvulla. Vaikka 82-vuotiaan laulajalegendan kulku oli jo hieman vaivalloista, oli ääni yhtä mahtava kuin ennenkin ja esiintyminen valovoimaista. Yleisö taputti syystä seisaaltaan.

Salsarytmejä on vaikea vastustaa, loppuunmyydyssä Finlandia-talossa huomattiin.

Fatoumata Diawara @ Savoy 1.11.

Malilaisella Fatoumata Diawaralla oli vaikea tehtävä: saada väsyneen suomalaisyleisön pyllyt pyörimään.

Viime vuonna ilmestynyt bambarankielinen esikoislevy Fatou on nostanut 30-vuotiaan laulajattaren maailmanmusiikkilistojen kärkeen. Diawara on onnistunut luomaan toimivan reseptin yhdistelemällä lämpimiä ja paikoin tujakoitakin malilaisia rytmejä mantramaisiin melodioihin, yhteiskunnallisiin sanoituksiin ja vaikuttavaan laulantaan.

Hitusen yksitoikkoisesti alkanut konsertti pääsi kunnolla vauhtiin, kun kitaraa soittaneen Diawaran seuraksi lavalle nousi railakas kvartetti. Kitaristi Martin Grenierin svengaava riffittely ja Jean-Baptiste Ekoue Gbadoen ilmiömäisen antaumuksellinen rumpujen paukuttaminen toivat kappaleisiin vipinää ja funkkia, ja saivat miespuoliset kuuntelijat nyökyttelemään hyväksyvästi.

Diawara maanitteli sinnikkäästi jäykkää suomalaisyleisöä tanssimaan ja piti huolta siitä, että ainakin käsiä läiskittiin ja heiluteltiin - rohkeimmat kerääntyivät tanssimaan lavan eteen. Diawara bändeineen saikin pystyyn kunnon jamit.

Kappaleiden välissä laulajatar intoutui myös kertomaan Malin epäkohdista ja poliittisista ongelmista, tosin valitettavan huonolla englannilla. Muutenkaan hetki ei ollut otollisin kuuntelijoiden sivistämiseen. Yleisö halusi ennen muuta nauttia räiskyvien rytmien imusta ja Diawaran vahvasta lauluäänestä.

Konsertin lopussa letkeästä maailmanmusiikista kylläinen yleisö pääsi ihailemaan vielä spontaaneja tanssiesityksiä, kun lavalle vedettiin joraajista parhaimmat. Kaikinpuolin viihdyttävä show osoitti, että monitaituri Fatoumata Diawara pääsee vielä pitkälle.

Soulkonkarit

Kokosin kuusitoista vanhaa soul- ja rhythm and blues -klassikkoa Spotifyhyn. Joukkoon pääsi muun muassa Rolling Stone -lehden mielestä kaikkien aikojen parhaimman brasilialaisen laulaja Tim Maian I Don't Know What To Do With Myself, trumpetisti Donald Byrdin ja laulaja Isaac Hayesin seesteinen yhteistuotos I Feel Like Loving You Today, huvittava sähköurkuinstrumentaali Wade In The Water, Grammy-voittaja Billy Paulin People Power ja Betty Everettin upea You're No Good.

Svengaavia kuunteluhetkiä!

Soulkonkarit-soittolista, 16 kappaletta

Tim Maia: I Don't Know What To Do With Myself
Betty Everett: You're No Good
Pete Wingfield: 18 With A Bullet
Brenton Wood: Gimme Little Sign
Arthur Alexander: Anna (Go To Him)
Donald Byrd: I Feel Like Loving You Today
Billy Paul: People Power
Brother Jack McDuff: Wade In The Water
Jimmie Gresham: Be Prepared To Pay
Bob & Earl: Harlem Shuffle
Bettye Swann: Don't Wait Too Long
Frankie Floyd: Boogie Chile
Etta James: I'd Rather Go Blind
The Dramatics: Whatcha See Is Whatcha Get
La Brenda Ben: Chaperone
Charles Sheffield: It's Your Voodoo Working

Nuoret vihaiset miehet

Tutkimusretki Perun 60-luvun populaarikulttuuriin jatkuu! Kirjoitin viime syksynä perulaisesta Los York'sista, tuosta riemukkaan rasavillistä rokkijoukosta. Los York'sin synnyinvuonna 1964 sai alkunsa toinenkin merkittävä perulainen vaihtoehtobändi.

Pääkaupungissa Limassa neljä nuorta miestä - Erwin Flores, Rolando Carpio, Pancho Guevara ja César Castrillón - aloittivat meluisat garagerokkikokeilut. Bändi sai nimekseen Los Saicos. Miehet olivat juuri vapautuneet koulunpenkiltä, ja musiikki oli sen mukaista: rämisevän räksyttävää ja estottomasti potkivaa. Los Saicosin raskaan groovaavat kitarat ja laulaja César Castrillónin likaisen raastava ääni olivat anarkiaa ja agressiota villeimmillään.

Vuosien 1965 ja 1966 aikana Los Saicosilta julkaistiin kuusi singlelevyä, yhteensä kaksitoista kappaletta. Se kuulostaa vähältä, mutta kappaleet ovatkin todellisia timantteja - garagerokin kaksitoista parasta! Suurimmaksi hitiksi nousi vuoden 1965 Demolición, joka soi 60-luvulla ahkerasti paikallisilla radiokanavilla.

Los Saicosin ura loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin, kolmen vuoden jälkeen. Bändin singlet pölyttyivät vuosikymmeniä rähjäisissä levylaareissa, kunnes Perun rokkiklassikkoja alettiin julkaista uudelleen 2000-luvun loppupuolella. Levy-yhtiö Vampisoulilta ilmestyi vuonna 2010 kaksiosainen kokoelma Back To Peru 1964 - 1974. Samana vuonna Los Saicosin kaksitoista kappaletta koottiin Demolición! - The Complete Recordings -levylle ja ohjaaja Hector Chávezin dokumenttielokuva Saicomania valmistui. Los Saicos voi siis tänä päivänä paksummin  kuin koskaan.