Ähky

Union City Drive-In (1993), sarjasta Theaters

Vierailin viime vuoden puolella Tukholman Moderna Museetissa. Vaikka olin päättänyt jättää Turnerin, Monetin ja Twomblyn yhteisnäyttelyn suosiolla väliin - mikä on yhtä noloa kuin pitäisi kirkossa pipoa - ja keskittyä ainoastaan valokuviin, minulle tuli ähky. Säntäilin loputtomien valokuvasalien välillä enkä pystynyt keskittymään mihinkään. Lopulta eksyin näännyksissäni syrjäiseen ja tyhjään näyttelyhuoneeseen. Seascapes by Hiroshi Sugimoto. On ihmeellistä, että muutama kuva voi pysäyttää ja vangita hetkessä.

Loppupäivän istuin pienessä pimennetyssä huoneessa katselemassa kuvia, joista on karsittu kaikki turha pois. Ihmiset ja tarpeeton vilske. Jäljelle jää vain meri.

The Baltic Sea Near Ruegen (1996), sarjasta Seascapes

Japanilaisen Hiroshi Sugimoton (s. 1948) töissä tärkeintä ei ole aihe vaan muoto. Sugimoto on ollut aina kiinnostunut arkkitehtuurista. Tekniikkaa rohkeasti hyödyntäen kokeilunhaluinen valokuvaaja on kuvannut toinen toistaan uskomattomampia kuvasarjoja, joissa näkyy ihmisen kädenjälki mutta ei ihminen itse.

Sugimoto on pitkän uransa aikana kuvannut monia maailman meriä mutta myös rakennuksia ja historiallisista henkilöistä tehtyjä vahanukkeja. Yhteistä on kuitenkin se, että valokuvaaja saa kuvauskohteensa hengittämään.

Esimerkiksi "Theaters"-kuvasarjan tyhjät katsomot uhkuvat vaaraa ja jännitystä - vaikka ne ovat vain aivan tavallisia elokuvateattereita. Katsoja ei kiinnitä huomiota enää itse kuvauskohteeseen vaan tunnelmaan. Aineellisesta tulee aineetonta ja arkisesta jylhää ja ajatonta.

Sugimoton kuvat sulattavat ähkyn.

Orinda Theater (1978), sarjasta Theaters

PS. Timo Kelarannan oudon abstrakteja valokuvia on esillä Suomen valokuvataiteen museossa vielä huhtikuun loppuun asti.

The Jazzment

Jos diggasit marraskuussa esittelemäni DJ Ezassculin paksuista biiteistä, pidät varmasti myös The Jazzmentista. Hollantilainen opiskelijaduo tekee neosoulia ja avaruussuhinaa sotkevaa tunnelmallista instrumentaalihiphoppia. Harmonisia biittejä kolmen levyllisen verran Bandcampissa!

Räppiä Munkkisaaren rytmiviidakosta

kuva: Johanna Louhivuori

Super Janne (Janne Vakkilainen) on värikäs poikkeus muuten harmaissa suomiräppipiireissä. Helsingin svengaavin tyhjäntoimittaja samoilee Munkkisaaren rytmimusiikkiviidakossa ja räppää letkeästi Helsingin hengailuista peruspositiivisella otteella.

Charmikas sanataituri teki läpimurtonsa jo vuonna 2006 julkaistuaan Hyvät munkit volume 1 -lätyn. Varsinainen kokopitkä albumi "Munkkisaari" ilmestyi vasta neljä vuotta myöhemmin - Super Jannen itsensä säveltämänä, sanoittamana, sovittamana, miksaamana ja tuottamana.

Menestysalbumin jälkeen Super Janne on viettänyt hiljaiseloa, mutta äskettäin hän ilmoitti nettisivuillaan äänittävänsä toista kokopitkää albumiaan toukokuuksi. Viime joulukuussa räppäri suoritti myös läppärinsä kovalevyn suursiivouksen, ja sieltä löytyneet aarteet koottiin Hyvät munkit volume 2 -levylle. Se ei ole kuitenkaan mikään mikrossa lämmitettävä jämälevy. Munkkisaarelaisen räppärin riimit soljuvat yhtä mielikuvituksellisesti ja hauskasti kuin ennenkin, ja maailmanparannussoulia ja hikistä funkkia samplataan tuhdisti.

Kuuntele toista kokopitkää odotellessa Hyvät munkit volume 2 oheisen lootan avulla!

Höpsöä indiepoppia Oslosta

Mikhael Paskalev - I spy from André Chocron on Vimeo.

Kukapa voisi vastustaa höpsöä norjalaista indiepoppia, räiskyviä kitaroita ja silkkistä laulua? Varsinkin jos laulaja pomppii musiikkivideolla olohuoneen sohvalla valkoiset bokserit jalassa. Oslolaisen Mikhael Paskalevin debyyttialbumi ilmestynee ensi syksynä.

Ilmeikästä irkkupoppia

Irlannissa asuva ystäväni - jonka musiikkimakua arvostan valtavasti - muistaa minua silloin tällöin cd:llä. Viime keväänä hän esitteli minulle nuoren irlantilaisen laulaja-lauluntekijä Ryan Sheridanin, mutta jostain syystä olen unohtanut kertoa siitä blogissani. Ja se on häpeä.

Manageri Brian Whitehead löysi Sheridanin soittamasta Dublinin kaduilla, ja hän vakuuttui tuon muusikkoihmeen taidoista kymmenessä minuutissa. Vuonna 2010 purkitettiin esikoislevy The Day You Live Forever. Ei ihme, että se pääsi heti Irlannin myyntilistan kärkikolmikkoon. Levy on täynnä erinomaista irkkumusiikkia: vahvaa ja ilmeikästä laulantaa hauskalla aksentilla, rytmikkäästi rämpyttäviä kitaroita ja tarttuvia melodioita. Asennetta ja siloittelematonta poppia.

Romanssi Moskovassa

Neuvostoliittolaisen elokuvaohjaaja Georgi Danelian Romanssi Moskovassa (1964) on kirpeän koskettava komedia kolmen neuvostonuoren sattumanvaraisesta kohtaamisesta kesäisessä Moskovassa.

Kolmikko kiertelee huolettomasti ja veijarimaisesti idän Pariisin mukulakivikaduilla ja vehreissä puistoissa ilman kiirettä tai velvollisuuksia. Siperiasta päiväksi Moskovaan saapunut kirjailijanalku Volodja ja suulaspuheinen Kolja piirittävät vuorotellen levykaupassa työskentelevää Aljonaa. Kun päivä muuttuu illaksi, Volodja lähtee junalla takaisin Siperiaan, Aljona palaa isänsä luokse kotiin ja Kolja jää yksin Moskovan veistokselliselle metroasemalle. He eroavat yhtä nopeasti kuin tapasivatkin.

Ja sitten elokuva loppuu niin vaikuttavasti kuin on ikinä mahdollista. Kolja alkaa laulaa haikealla äänellä Moskovan vetovoimasta kaikuvan metrotunnelin rullaportaissa. Maailma on toisinaan ihana paikka, Andrei Petrovin säveltämän kappaleen kilisevä ksylofoni, suureelliset viulut ja romanttinen haitari viestittävät. Kaunista satua? Ehkä, mutta mitä siitä. Kolja katoaa suurkaupungin yöhön, loppuhimmennys.