sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Peter Greenvalen parempien aikojen R'n'B



Peter Greenvale on brooklynilainen muusikko, laulaja ja tuottaja, joka tietää, mihin kaikkeen pop-musiikki voi venyä. Greenvalen kunnianhimoisella kuusiraitaisella It Seemed Impossible -levyllä (2012) urbaanin pehmeät R'n'B-melodiat paiskaavat kättä euforisten konesaundien, intiimin folkpopin ja jopa sielukkaan lattaridiskon kanssa.

Vaikutteiden määrä on laaja, ja huolimattoman musiikintekijän käsissä levystä olisikin voinut tulla levottoman hatara sekametelisoppa. Onneksi Greenvale on välttänyt sudenkuopat: albumi on harmoninen ja hallittu, ja raikas äänimaailma tuo mieleen niin Steve Masonin kuin Justin Timberlaken vaikuttavat albumieepokset. Levyn hienoin piirre on kuitenkin Greenvalen monipuolinen lauluääni. Se on koreilemattoman puhdas ja kaunis, eikä peity sovitusten alle.

Tältä kuulostaa parempien aikojen R'n'B.






Tämänkin artistin löysin kaikkien aikojen suosikkimusiikkiblogistani, joka on Yer Darling Daily. Keep up the good work!

tiistai 24. syyskuuta 2013

Tyttöni Tumma / Ei Lomaa



3TB Records ja Helmi Levy ovat julkaisseet aivan äskettäin Muuan Miehen ja Bongo Rockin yhteisen vinyylisinglen. Ainakaan letkeyden puutteesta ei tätä singleä voi syyttää, sillä molemmista kappaleista löytyy Jamaikan potkua ja fiilistä. Levytys on siis todellinen pakkohankinta.

A-puolen Tyttöni tumma on Ismo Puhakan johtaman Muuan Miehen humppa, jossa syntikka ujeltaa mukavan pölyisesti, ja muutenkin meininki on melko retro. Kuuntele biisi täällä. B-puolen Ei lomaa on sekin hyväntuulinen reggaehöpsöily. Viime aikoina paljon esillä olleen Reino Nordinin ja DJ Herkuleksen muodostaman Bongo Rockin kappale on varustettu jykevillä bassolinjoilla, raikkailla torvitaustoilla ja ihastuttavan simppelillä kertosäkeellä.

Tämän tuotoksen ystäville kerrottakoon, että Bongo Rockin  esikoisalbumi Alkuun ja uudestaan julkaistaan loppuvuodesta. Tarkkaa julkaisupäivämäärää ei ole kuitenkaan vielä kerrottu. Sen sijaan Muuan Miehen Mä olen iloinen -levy ilmestyy jo ensi perjantaina, eli 27. syyskuuta.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Tomorrow's Here Today


Baltimorilainen Celebration on jäänyt monelle bloggaajalle etäiseksi bändiksi, ja aivan syystä. Vuodesta 2005 alkaen bändiltä on ilmestynyt sekava määrä erilaisia albumeja alati muuttuvalla kokoonpanolla. Tyylilajiltaan Celebration tarpoo tunkkaisen pop-psykedelian ja rock-agression välimaastossa.

Celebrationin uusin kappale kannattaa kuitenkin kuunnella. Tomorrow's Here Today -biisissä raskaan utuiset syntikkataustat, raivoisat sähkökitarat ja laulaja Katrina Fordin kantava ääni limittyvät toisiinsa eksentrisellä tavalla. Tuloksena on - yllättävää kyllä - raikkaan perinnetietoinen indierock-kappale
varustettuna veikeällä pop-twistillä.

Voimaannuttavaa synkistelyä



Törmäsin uusia musiikkivideoita katsoessani synkkää taiderokkia soittavaan The Darcysiin. Torontolaisen bändin albumitrilogian viimeinen osa Warring julkistetaan 17. syyskuuta, ja levy on tsekkaamisen arvoinen jo nimekkään tekijäkaartinsa ansiosta. Sen on tuottanut muun muassa Bloc Partyn kanssa työskennellyt Tom Mcfall ja miksannut Dave Schiffman, jolla on näppinsä pelissä niin System Of a Downin kuin Red Hot Chili Peppersin levytyksillä.

Singleksi nostetun The Riverin mahtipontisen teatraalinen kertosäe ja kiehtovan uhkaava tunnelma nostavat kappaleen syksyn hienoimpien neliminuuttisten joukkoon. Kuuntele The River yltä.

maanantai 19. elokuuta 2013

Auva Auva Koi Yahan Nache



Olen kuullut vuosien aikana mitä eriskummallisempia covereita. Mikään niistä ei silti vedä vertoja intialaiselle Auva Auva Koi Yahan Nachelle, joka on laina The Bugglesin legendaarisesta hitistä Video Killed The Radio Star. Alkuperäinen kappale levytettiin vuonna 1979, mutta Bollywoodin käsittelyyn se pääsi kolme vuotta myöhemmin Disco Dancer -tanssielokuvaklassikossa. Pröystäilevästä sovituksesta vastaa Bappi Lahiri (jonka laulua kuullaan myös kappaleessa), ja laulajatähtenä on säkenöivä Usha Uthup. Loistokkaita koreografioita ja nopeita leikkauksia katsoessa ei jää epäselväksi, miksi Disco Dancer on Bollywood-elokuvien eliittiä.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Coasting EP ja rytmin riemu


Olen seurannut jo kaksi vuotta ohiolaisen kuvittajan ja muusikon Ted Feighanin projekteja. Monster Rallyn nimellä Feighan äänittää trooppisia biittejä, joita hän maustaa lukuisilla raivostuttavan hyväntuulisilla sämpläyksillä ja funkahtavilla melodioilla.

Ensimmäinen kunnon taidonnäyte tämän miehen kyvyistä oli vuonna 2011 valmistunut Coral Lp, joka koostuu kuudestatoista lyhyen eksoottisesta tunnelmapalasta.Viime vuonna alkanut yhteistyö toisen biitintekijän John Hastingin alias RUMTUMin kanssa poiki mainion MR & RT -levyn. Tänä vuonna Monster Rallyn ja RUMTUMin yhteistyö on jatkunut, ja biitit ovatkin uudella kuusiraitaisella Coasting EP:llä entistä vinksahtaneempia ja pulskempia. Potkua on haettu niin cumbian rytmeistä (Chicks), calypson kolkkeesta (Sumbay Hotel) kuin viheltävistä sähköuruista (Coasting).

Coasting EP on julkaistu levy-yhtiö Gold Robotin kautta kuten herrojen aikaisemmatkin tuotokset. Valitettavasti painos on jo lopussa, mutta onneksi levyn voi vielä hankkia digitaalisesti esimerkiksi Bandcampista. Mukana saa silloin myös kolme ylimääräistä kappaletta, joita ei fyysiseltä kiekolta löydy.