perjantai 30. maaliskuuta 2012

Räppiä Munkkisaaren rytmiviidakosta

kuva: Johanna Louhivuori

Super Janne (Janne Vakkilainen) on värikäs poikkeus muuten harmaissa suomiräppipiireissä. Helsingin svengaavin tyhjäntoimittaja samoilee Munkkisaaren rytmimusiikkiviidakossa ja räppää letkeästi Helsingin hengailuista peruspositiivisella otteella.

Charmikas sanataituri teki läpimurtonsa jo vuonna 2006 julkaistuaan Hyvät munkit volume 1 -lätyn. Varsinainen kokopitkä albumi "Munkkisaari" ilmestyi vasta neljä vuotta myöhemmin - Super Jannen itsensä säveltämänä, sanoittamana, sovittamana, miksaamana ja tuottamana.

Menestysalbumin jälkeen Super Janne on viettänyt hiljaiseloa, mutta äskettäin hän ilmoitti nettisivuillaan äänittävänsä toista kokopitkää albumiaan toukokuuksi. Viime joulukuussa räppäri suoritti myös läppärinsä kovalevyn suursiivouksen, ja sieltä löytyneet aarteet koottiin Hyvät munkit volume 2 -levylle. Se ei ole kuitenkaan mikään mikrossa lämmitettävä jämälevy. Munkkisaarelaisen räppärin riimit soljuvat yhtä mielikuvituksellisesti ja hauskasti kuin ennenkin, ja maailmanparannussoulia ja hikistä funkkia samplataan tuhdisti.

Kuuntele toista kokopitkää odotellessa Hyvät munkit volume 2 oheisen lootan avulla!

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Höpsöä indiepoppia Oslosta

Mikhael Paskalev - I spy from André Chocron on Vimeo.

Kukapa voisi vastustaa höpsöä norjalaista indiepoppia, räiskyviä kitaroita ja silkkistä laulua? Varsinkin jos laulaja pomppii musiikkivideolla olohuoneen sohvalla valkoiset bokserit jalassa. Oslolaisen Mikhael Paskalevin debyyttialbumi ilmestynee ensi syksynä.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Ilmeikästä irkkupoppia



Irlannissa asuva ystäväni - jonka musiikkimakua arvostan valtavasti - muistaa minua silloin tällöin cd:llä. Viime keväänä hän esitteli minulle nuoren irlantilaisen laulaja-lauluntekijä Ryan Sheridanin, mutta jostain syystä olen unohtanut kertoa siitä blogissani. Ja se on häpeä.

Manageri Brian Whitehead löysi Sheridanin soittamasta Dublinin kaduilla, ja hän vakuuttui tuon muusikkoihmeen taidoista kymmenessä minuutissa. Vuonna 2010 purkitettiin esikoislevy The Day You Live Forever. Ei ihme, että se pääsi heti Irlannin myyntilistan kärkikolmikkoon. Levy on täynnä erinomaista irkkumusiikkia: vahvaa ja ilmeikästä laulantaa hauskalla aksentilla, rytmikkäästi rämpyttäviä kitaroita ja tarttuvia melodioita. Asennetta ja siloittelematonta poppia.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Romanssi Moskovassa


Neuvostoliittolaisen elokuvaohjaaja Georgi Danelian Romanssi Moskovassa (1964) on kirpeän koskettava komedia kolmen neuvostonuoren sattumanvaraisesta kohtaamisesta kesäisessä Moskovassa.

Kolmikko kiertelee huolettomasti ja veijarimaisesti idän Pariisin mukulakivikaduilla ja vehreissä puistoissa ilman kiirettä tai velvollisuuksia. Siperiasta päiväksi Moskovaan saapunut kirjailijanalku Volodja ja suulaspuheinen Kolja piirittävät vuorotellen levykaupassa työskentelevää Aljonaa. Kun päivä muuttuu illaksi, Volodja lähtee junalla takaisin Siperiaan, Aljona palaa isänsä luokse kotiin ja Kolja jää yksin Moskovan veistokselliselle metroasemalle. He eroavat yhtä nopeasti kuin tapasivatkin.

Ja sitten elokuva loppuu niin vaikuttavasti kuin on ikinä mahdollista. Kolja alkaa laulaa haikealla äänellä Moskovan vetovoimasta kaikuvan metrotunnelin rullaportaissa. Maailma on toisinaan ihana paikka, Andrei Petrovin säveltämän kappaleen kilisevä ksylofoni, suureelliset viulut ja romanttinen haitari viestittävät. Kaunista satua? Ehkä, mutta mitä siitä. Kolja katoaa suurkaupungin yöhön, loppuhimmennys.

maanantai 27. helmikuuta 2012

35 kappaleen arvosta kultaa


Red Bull Music Academyn vuonna 2011 Madridin musiikkityöpajoissa syntyneet kappaleet ilmestyivät tänä iltana ilmaiseen jakeluun nettiin.

Laulavan energiajuomayhtiön kokoelmalla on 35 timanttista kappaletta aina raa'asta teknosta kokeilevaan chill out -fiilistelyyn, hyytävään dubsteppiin ja välkkyvään disco houseen! Lahjakkaita muusikoita ja tuottajia on kerätty maailman eri kolkista - Suomea levyllä edustaa Rime-yhtyeestä tuttu pehmeä-ääninen Sara Sayed kauniilla The Earth Got Round -kappaleella. Löytyy albumilta myös äskettäin esittelemäni Anenonin uusi kipale Aquiescence.

Hop hop, lataa jo Bandcampista!

torstai 16. helmikuuta 2012

Marta Gómez @ Savoy 15.2.


Konsertin alussa kolumbialainen laulaja-lauluntekijä Marta Gómez toivoi, että hänen musiikkinsa lämmittäisi yleisöä kylmässä Suomessa. Ja niin se tosiaan teki. Puolentoista tunnin aikana Gómez onnistui valoisalla persoonallaan tuomaan Argentiinan, Kolumbian, Chilen ja Perun auringon Savoyhyn.

Nuori laulajatar on jo ehtinyt valloittaa lukemattomat maailmanmusiikin ystävät lempeillä, muttei suinkaan yhdentekevillä kitarakappaleillaan ja levyttää puolenkymmentä albumia. Helsingin esityksen pääpaino oli vuonna 2011 ilmestyneessä El corazon y el sombrerossa, joka koostuu Gómezin suuresti ihaileman Federico García Lorcan runojen sävellyksistä.

Gómez on parhaimmillaan laulajana, vaikka hän on säveltänyt yli 80 laulua. Gómezin kevyen kujeileva lauluääni oli mannaa korville.

Kolmihenkinen yhtye tarjosi myös pureskeltavaa kuuntelijoille. Argentiinalaisen rumpali Franco Pinnan tuliset rytmi-ilottelut ja venezuelalaisen Juanho Herreran eteläamerikkalaiset kitarasoinnut toivat mukavasti vaihtelua muuten melko samankaltaisiin kappaleisiin.

Taipuisaa ja pehmeää espanjan kieltä on ihastuttavaa kuunnella vaikkei ymmärtäisi sanaakaan. Gómez kuitenkin valotti nasevissa englanninkielisissä välispiikeissä kappaleiden taustoja ja osoitti samalla, että runotytön näköisellä laulajalla on myös loistava huumorintaju. Vaikka en yleisön laulattamisesta välitäkään, Gómezin esiintyminen oli luontevaa.

Konsertin viimeisenä Gómez esitti Dejaro Ir  –kappaleen. Päästä irti murheista ja keskity tulevaan, yhtä hymyä ollut Gómez lallatteli. Katsojat poistuivatkin konsertista positiivista elämänasennetta tulvillaan.